Ammatillinen johtaminen

Ammatillinen johtaminen kunnissa käsittää kunnanjohtajan, johtavien viranhaltijoiden sekä muiden esimiesten johtamistehtävät.

​Kuntien ammatillisessa johdossa on monia eri tasoja ja toimijoita, joiden keskinäinen yhteistyö on tärkeää kuntaorganisaation sisäisen toimivuuden kannalta. Johtamisen eri keinoin sadaan aikaan muutoksia ihmisten ja organisaatioiden toiminnassa sekä edistetään tavoiteltuja muutoksia työyhteisön jäsenten ajattelussa ja motivaatiossa.

Perinteiset hierakkiset johtamissuhteet ovat murroksessa. Ammattijohdon ja esimiesten rooli on muuttumassa entistä enemmän henkilöstön valmentajaksi sekä suunnannäyttäjäksi ja verkostojen rakentajaksi. Muutostilanteissa erityisesti lähiesimiehillä on keskeinen rooli muutosjohtajina. Tämän vuoksi heidän olisi hyvä olla mukana muutosten suunnittelussa ja ymmärtää muutosten taustalla olevat asiat.

Oheisilla alasivuilla käsitellään erikseen kunnan- ja kaupunginjohtajien, johtoryhmätyöskentelyn sekä esimiestyön ja työyhteisöjen kehittämisen näkökulmia

Avaa kaikki

Johtoryhmä

 

Johtoryhmällä on keskeinen rooli kunnan strategisessa ja tuloksellisessa johtamisessa. Johtoryhmän keskeisenä tehtävänä on varmistaa, että kuntaorganisaatio toimii kokonaisuutena kunnan strategian suuntaan päämääränä kunnan ja sen asukkaiden hyvinvointi.

Johtoryhmä on kunnanjohtajan johtamistyön apuna sovitettaessa yhteen eri puolella kuntaorganisaatiota tapahtuvaa valmistelua, kehittämistä, viestintää ja yhteistoimintaa. Vaikka johtoryhmällä ei ole lainsäädännöllä vahvistettua asemaa, on sillä käytännössä keskeinen rooli kunnan johtamisessa ja johtoryhmätyöskentelyn voidaan sanoa vakiintuneen osaksi kuntien johtamisjärjestelmää.

Kuntien johtoryhmät koostuvat yleensä kunnan- tai kaupunginjohtajan lisäksi eri toimialojen johtajista ja muista keskeisistä henkilöistä, kuten hallinto-, talous-, kehitys- ja henkilöstöjohtajista.

Johtoryhmän kokoonpanolla ja jäsenmäärällä on erittäin suuri vaikutus siihen, millainen rooli johtoryhmälle voi muodostua. Mitä suurempi ryhmän jäsenmäärä on, sitä enemmän työskentely on informaation jakamista ja siten vähemmän strategista, kehittämisorientoitunutta ja pohdiskelevaa.

Johtoryhmätyöskentelyn sujuvuuteen ja tehokkuuteen vaikuttaa etenkin johtoryhmän ottama rooli, sen käsittelemien asioiden tarkoituksenmukaisuus, oikeanlaiset työskentelytavat sekä sisäisen vuorovaikutuksen toimivuus. Näitä asioita jokaisen johtoryhmän olisi hyvä arvioida ja kehittää. Kunnissa käytössä olevia johtoryhmätyön arviointi- ja kehittämismenettelyjä ovat esimerkiksi johtoryhmän kehittämispäivän yhteydessä käydyt vapaamuotoiset keskustelut, johtoryhmävalmennukset, itsearviointimenettelyt sekä johtoryhmän kehityskeskustelut.

 

Esimiestyö ja työyhteisöjen kehittäminen

Esimiestyö pitää sisällään päivittäistä työn johtamista sekä kehittämisen kulttuurin luomista ja ylläpitämistä. Esimiestyön tavoitteena on luoda edellytykset perustyössä onnistumiselle. Parhaimmillaan hyvä ja jäsentynyt esimiestyö antaa voimavaroja myös esimiehille itselleen. Esimiesten toiminta on kuntien muutosten keskellä avainasemassa. Esimiehet toimivat ylimmän johdon ja työyhteisöjen nivelkohdassa, joten he käytännössä vievät muutoksia eteenpäin.

Keskeinen haaste johtamisessa on saada työyhteisö toimimaan yhteisen tavoitteen ja strategian eteen. Esimiehen tärkeimmät keinot tähän ovat työntekijöiden motivointi ja kannustaminen, toimintaa tukevan ilmapiirin luominen, aktiivinen viestintä, vuorovaikutus ja yhteistyö sekä henkilöstön valmentaminen.

Johtamistyöllä on hyvin tärkeä rooli siinä, että henkilöstö voi onnistua omassa työssään. Näin johtaminen on luonteeltaan mahdollistavaa. Näitä edellytyksiä perustyössä onnistumiselle esimies luo mm. huolehtimalla tavoitteiden määrittelystä, toimivista ulkoisista suhteista, työpaikan sisäisten asioiden hoidolla sekä jämäkällä päätöksenteolla.

Mahdollistavan johtamisen mallissa pidetään tärkeänä ja arvokkaana työntekijöiden valmentamista ja kannustamista yhdessä määriteltyjen tavoitteiden ja tulosten saavuttamiseen. Esimies huolehtii myös siitä, että työntekijöillä on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa ja kehittää osaamistaan.

Kunnan- ja kaupunginjohtajat

Kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan valitsee valtuusto ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Vaihtoehtoisesti kunnassa voi olla pormestari, jolloin kunnanjohtajan virkaa ei kunnassa ole.

Kunnanjohtaja toimii moniulotteisten tehtävien ja toiveiden ristipaineessa. Kunta-johtamisen prosessit sisältävätkin lukuisten erilaisten intressien edistämistä ja yhteensovittamista.  Kunnanjohtajan työhön vaikuttavat monet kuntaorganisaation, kuntayhteisön ja valtakunnan tason toimijat, joiden toimintaa voi olla vaikea ennakoida. Lisäksi kunnanjohtajan työhön sisältyy toisiinsa liittyviä moniulotteisia syy-seuraus ja vaikutussuhteissa olevia asiakokonaisuuksia.

Kunnanjohtajan johtamistyössä painottuu strateginen johtajuus. Hänen on pidet-tävä yllä organisaation sisällä jatkuvaa keskustelua strategian huomioon ottamisesta eri hallintoyksikköjen käytännön toiminnan suuntaamisessa sekä asioiden valmistelussa luottamuselinten käsittelyyn.

Johtajasopimus

Kuntajohtamisessa poliittisen ja ammatillisen johdon roolien, toimivallan ja vastuiden selkeyttäminen on tarpeellista. On tärkeää löytää omaan kuntaan sopiva johtamisen toimintatapa, pelisäännöt, jotka voidaan kirjata johtajasopimukseksi. Johtajasopimus on luonteeltaan kunnanjohtajan ja poliittisen johdon keskinäinen pelisääntöasiakirja.

Johtajasopimuksen tarkoituksena on helpottaa ja tukea johtamistyötä, selkeyttää työnjakoa ja luoda keskinäistä luottamusta kunnanjohtajan ja poliittisen johdon välille. Johtajasopimus sisältää yleensä työn edellytyksiin (esim. toimivaltakysymykset), palvelussuhteen ehtoihin (esim. palkkaus), työn arviointiin ja mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen (esim. erokorvaus) liittyviä asioita. Johtajasopimus auttaa osaltaan parantamaan myös johtajien saatavuutta kilpailtaessa osaavasta henkilöstöstä.

Kuntalain (410/2015) mukaan kunnan ja kunnanjohtajan sekä kuntayhtymän ja kuntayhtymän johtavan viranhaltijan välillä on tehtävä johtajasopimus. Johtajasopimus tulee laatia 1.6.2017 mennessä, ellei kunnassa tai kuntayhtymässä ole jo johtajasopimusta.  

Johtajasopimusopas tarjoaa välineitä johtajasopimuksen laatimiseen. Oppaassa käydään läpi johtajasopimuksen tarve ja tarkoitus, sisältö sekä laatimisprosessi. Oppaan lopussa on malliksi myös johtajasopimusrunko.

Lue lisää:

Johtajasopimusopas