CEMR:n yleiskokouksessa pohdittiin väestön ikääntymistä

CEMR:n (Council of European Municipalities and Regions) yleiskokous pidettiin Kyproksella Nikosiassa 20.-22.4.2016. Suomalaisittain kokous alkoi näkyvästi, kun paikalla avajaistilaisuudessa puheenvuoron käytti EU:n alueiden komitean puheenjohtaja Markku Markkula. Markkula oli alueiden komitean puheenjohtajana yksi illan puhutetuimpia henkilöitä, hänen verkostonsa ja asemansa Suomen edustajana eurooppalaisen politiikan keskiössä on merkittävä.

 

Toisena kokouspäivänä delegaatiollemme oli tarjottu mahdollisuus osallistua paneelikeskusteluun aiheesta "The Covenant on demographic change – adapting our cities ja communities to the ageing society". Delegaation puolesta puheenvuoron käytti Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen.

Nopeimmin ikääntyviä maita Euroopassa tällä hetkellä ovat Saksa, Italia, Ruotsi ja Suomi. Kuitenkin 40 vuoden aikana erityisesti Itä-Euroopan maiden huoltosuhde tulee heikkenemään rajusti. Koko Euroopan on etsittävä keinoja ikääntymisen hallitsemiseen ja erityisesti taloudellisen kehityksen hallitsemiseen, jos huoltosuhde heikkenee. Kantavana teemana ikääntymisen kielteisten vaikutusten hillitsemiseen esitettiin ennaltaehkäisyä. Ennaltaehkäisyn avulla on mahdollista saada pitkäaikaissairaudet nopeammin hallintaan, vähentää tapaturmien, yksinäisyyden, psyykkisten ongelmien ja muiden sairauksien vaikutuksia sekä pidentää omaehtoisen asumisen mahdollisuuksia.

Erityisesti kaupunkisuunnittelulla tiedetään olevan huomattavia vaikutuksia ikäihmisten mahdollisuuksiin selviytyä omassa lähiympäristössään. Asuntojen tulisi sijaita paikoissa, joissa palveluita on tarjolla kaikille ikäryhmille, myös lapsille ja kouluikäisille. Erityisesti liikuntapaikat ovat helposti kaikkien ikäryhmien käytettävissä, missä ikinä ne sijaitsevatkin. Lähiympäristön ja lähellä sijaitsevien palvelujen suunnittelulla voidaan tukea ikäihmisten omaehtoista selviytymistä ja pidempää kotona asumista. Yksi hyvä käytännön esimerkki, joka tuli esiin niin Suomen kuin Espanjankin puheenvuorossa, ovat senioripuistot liikunnallisine palveluineen. Myös Kyproksen puheenvuorossa esiin nostettu ikäihmisten turismi tulee olemaan taloudellisesti merkittävä asia, ja oikealla tavalla järjestettynä se tukee virikkeellistä vanhuutta ja terveyttä.

Ari Korhosen puheenvuoron lisäksi paneelissa puheenvuoron käyttivät kunnanjohtaja Carola Gunnarsson (Ruotsi, Sala), sosiaalisen hyvinvoinnin päällikkö Josep Muñoz Luque (Barcelona, Espanja), Elena Tanou (Nikosian matkailulautakunnan puheenjohtaja, Kypros) sekä keskustelun moderaattori Helen Campbell (European AGE platform -verkoston puheenjohtaja).

Viimeisenä kongressipäivänä delegaatiollamme oli mahdollisuus tavata Anu Saarela, Suomen suurlähettiläs Kyproksella. Keskustelua käytiin muun muassa Kyproksen ajankohtaisesta tilanteesta liittyen Kyproksen jakaantumiseen turkkilaiseen ja kyproslaiseen alueeseen. Hallittu yhdistymisprosessi olisi kaikista näkökulmista hyvä asia Kyprokselle. Historia kuitenkin on osoittanut, että vuoronperään kumpikin osapuoli on vastustanut yhdistymistä.

Ari Korhonen

Raision kaupunginjohtaja, CEMR:n Policy Committeen jäsen

 

Linkkejä: