Kainuun Edulle tunnustusta Financial Timesilta

Financial Times on myöntänyt SEKES ry:n jäsenjärjestö Kainuun Etu Oy:lle kaksi merkittävää tunnustusta. Tunnustukset koskevat datakeskusten kehittämistä sekä yhtiön verkkostrategiaa.

Financial Times seuraa fDI Intelligence -osastollaan ulkomaisten investointien kehittymistä koko maailmassa. Osastolla arvioidaan myös eri alueiden ja kaupunkien kehityskeskusten toimintaa ulkomaisten sijoitusten näkökulmasta.

Kainuun Etu Oy sai ainoana kehitysyhtiönä maailmassa Financial Timesilta Specialism Award -tunnustuksen osaamisestaan datakeskusten kehittämisessä. Lisäksi Kainuun Etu Oy sai Korkeasti arvostettu -maininnan verkkostrategiastaan. Tämä maininta myönnettiin Kainuun Edun ohella Barcelonalle, Edinburghille ja Manchesterille, parhaana palkitun Berliinin lisäksi.

– Financial Times nimesi jo kesäkuussa Kainuun seudun kuudenneksi Euroopan pienistä alueista ulkomaisten sijoitusten kohteena tulevaisuudessa. Nämä tunnustukset ovat suuri kunnia, ei vain Kainuulle vaan koko Suomelle, toteaa toimitusjohtaja Antti Toivanen Kainuun Edusta.

Myös ulkomaisia sijoituksia pääkaupunkiseudulle tavoitteleva Helsinki Business Hub sai tunnustusta Financial Timesilta. Helsinki huomioitiin pk-yritysten tukemisessa yhdessä Hong Kongin, Leipzigin, Skotlannin ja Amsterdamin kanssa.

Kainuun Etu Oy on Kainuun kuntien omistama maakunnallinen elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö. Yhtiön tehtävänä on tukea Kainuun elinkeinorakenteen kehitystä sekä auttaa maakunnan elinkeinoelämän avaintoimialojen yrityksiä liiketoimintaosaamisen, kilpailukyvyn, kansainvälistymisen, kasvun ja yhteistyön kehittämisessä. Lisäksi yhtiön tehtävänä on kehittää avainklustereita ja niiden toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot:

 

Linkit: