Kainuussa koulutetaan ensimmäisiä suomalaisia yhteisöreporttereja

InnoSI -hanke kouluttaa huhtikuussa Kainuun Arjen Pelastajat hankkeeseen osallistuvia tahoja Yhteisöreporttereiksi britannialaisella mallilla.

​Suomen Kuntaliitto, SOSTE ry, Kainuun Sote ja kouluttavat kainuulaisia nuoria auttamaan ikäihmisiä arjen askareissa kuten kauppakassin kantamisessa tai ATK- opetuksessa ikääntyneille. Tämä Arjen Pelastajat - toimintamalli on myös yksi yhteistyökumppani ja yksi esimerkki ruohonjuuritasolla tapahtuvista arjen innovaatiosta 10 eurooppalaisen maan yhteistyöhankkeessa. InnoSI (Innovative Social Investment: Strenghtening Communities in Europe)  -tutkimushanke arvioi ja vertailee Kainuun mallia muihin vastaaviin paikallisiin ja alueellisiin sosiaalisiin investointeihin ja pyrkii lisäämään päätöksentekijöiden tietämystä niiden mahdollisuuksista hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisessa. Suomea hankkeessa edustavat Turun ammattikorkeakoulu ja Suomen Kuntaliitto.

 

InnoSI -hanke kouluttaa huhtikuussa Kainuun Arjen Pelastajat hankkeeseen osallistuvia tahoja Yhteisöreporttereiksi britannialaisella mallilla. Tiistaina 19.4. Kajaanissa käynnistyi ensin Kouluttajakoulutus suomalaisille hankekumppaneille ja 20-21.4 toteutettiin koulutus Arjen Pelastajiin osallistuville tahoille. Tiistain kouluttajakoulutukseen osallistuu Turun ammattikorkeakoulun, Suomen Kuntaliiton, SOSTE ryn, Kainuun Soten ja palvelumuotoilutoimisto Passi & Ripatin edustajia. Kaksipäiväiseen reportterikoulutukseen osallistuu yksityishenkilöitä esimerkiksi Kajaanista, Kuhmosta ja Ristijärveltä. Heitä kannustetaan koulutuksessa kertomaan omia kokemuksiaan hyvinvointipalveluista älypuhelimen tai tabletin avulla ja jakamaan nämä tarinat muille. Kaikki 10 eurooppalaisen maan tarinat kootaan yhteen InnoSI-hankesivustolle.

 

Hanketta koordinoi Manchester Metropolitan yliopisto, ja sitä rahoittaa Horisontti 2020 -ohjelma. Koulutuksesta vastaa manchesterilainen Hayley Trowbridge People´s Voice Mediasta.

Lisätietoja koulutuksesta: 

Mira Lehti

Hankeasiantuntija

Turun ammattikorkeakoulu TKI-palvelut

+358 50 5985 120

mira.lehti@turkuamk.fi