Kunnan rooli muuttuu - laaja valmistelu käynnissä

Tulevaisuuden kunnan roolia ja tehtäviä valmistellaan laajasti kuntien, Kuntaliiton ja valtion kesken. Kuntaliiton hallitus hyväksyi torstaina 28.4. tulevaisuuden kunnan rooliin liittyvät tavoitteet.

Kuntaliitto on mukana valtiovarainministeriön käynnistämässä parlamentaarisen työryhmän tulevaisuuden kunta -valmistelussa. Työryhmä asiantuntijoineen määrittelee vision tulevaisuuden kunnasta, määrittelee kuntien roolin ja tehtävät sekä aseman suhteessa tuleviin itsehallinnollisiin maakuntiin.

Parlamentaarinen työryhmä toteuttaa maan hallituksen asettamaa Tulevaisuuden kunta -kärkihanketta. Kuntaliiton hallitus määritteli liiton tavoitteiksi tähän työhön muun muassa huolehtia kuntien vahvasta itsehallinnosta, kuntien rahoitusperiaatteen toteutumisesta sekä siitä, että kuntien erilaisuus otetaan huomioon tulevassa lainsäädännössä ja kuntapolitiikassa.

Kuntaliiton oma Kunnat 2021 -ohjelma tähtää vuoden 2021 kuntavaalien jälkeiseen aikaan. Tässä laajassa ohjelmassa Kuntaliitto työstää ennakoivasti yhdessä kuntien ja sidosryhmien kanssa kunnan muuttuvaa roolia ja tulevaisuuden kunnan toimintatapoja. Ohjelman tehtävänä on varmistaa kuntalähtöinen tulevaisuustyö sekä tarjota kunnille muutostukea murrosvaiheessa vuosina 2016–2020.

Samalla Kuntaliitto toimii maakuntauudistustyössä niin, että maakuntien roolin ja tehtävien rinnalla valmistellaan samanaikaisesti myös kuntien asemaa. Edunvalvontalinjausten mukaisesti Kuntaliitto huolehtii rakentavasti kuntien näkökulmien huomioon ottamisesta maakuntauudistuksessa sekä kuntien ja maakuntien välisen yhteistyön mahdollisuuksista.

Liiton hallitus kävi rakentavan keskustelun tulevaisuuden kunnan roolin linjaamisesta. Tavoitteet on ryhmitelty kolmeen osaan: strategiset tavoitteet, kuntien rooliin liittyvät tavoitteet sekä sisällölliset tavoitteet. Strategisia tavoitteita on kymmenen hyvinvoinnin edistämisestä yhdyskuntien kestävyyteen. Kuntien roolia hahmotellaan seitsemällä ulottuvuudella, joissa korostuvat yhteisöllisyys ja elinvoima. Käytännön sisällöllisiä tavoitteita on kymmenen eri toimialoille.

Tulevaisuuden kunnan roolin ja tehtävien valmisteluun liittyvät edunvalvontatavoitteet löytyvät oheisesta aineistosta.

 

Linkkejä: