Kuntauutinen, julkaistu 27.6.2016

Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio arvioi Britannian EU-äänestystä: Myös kunnat kärsivät Brexitistä

Britannian EU-kansanäänestyksessä enemmistö Britannian kansasta kannatti EU:sta eroamista. EU:sta eroamista kannattivat erityisesti Pohjois-Englannin rapistuvat teollisuuskaupungit sekä Wales, kun taas suurkaupungit ja esimerkiksi Skotlanti äänestivät selkeästi EU:n puolesta. Britannialla on ollut aina hyvin kipuileva suhde EU:hun. Kansanäänestyksen jälkeenkin tilanne jakaa maata vielä pitkään.   

​Välittömästi Brexit merkitsi Britannian pääministerin ja poliittisen johdon vaihtumista. Päätös heilauttaa välittömästi myös osakekursseja ja korkomarkkinoita epävarmuuden lisääntymisen kautta. Seuraavaksi tilanteesta kärsivät Britanniassa toimivat yritykset. Britannia on Suomelle tärkeä vientimaa, joten Brexit-päätös tulee heikentämään myös Suomen talouskasvua hieman. EU:sta eroamiseen liittyvä epävarmuus tulee vähentämään myös Britanniaan suuntautuvia investointeja ja sitä kautta Britannian talouskasvua. Britannian heikompi talouskasvu taas välittyy muuhun Eurooppaan pienempänä kysyntänä. Tämä on luultavasti Brexitin merkittävin vaikutuskanava Suomen talouteen. 

- Britannian EU:sta eroaminen ei vaikuta Suomen kuntiin välittömästi. Se on kuitenkin jälleen yksi tulevaisuuteen liittyvä suuri epävarmuustekijä, joka tulee pidemmällä aikavälillä heikentämään kuntatalouden tulopohjaa. Jos kunnassa on useita Britanniaan vieviä yrityksiä niin supistuva kysyntä ja heikompi tuloskunto välittyvät kuntatalouteen nopeasti pienempinä yhteisöverotuloina ja vähentyvänä työllisyytenä, arvioi Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio.

- EU:sta eroaminen on kuitenkin pitkä, useita vuosia kestävä prosessi. Sen aikana moniin nyt auki oleviin kysymyksiin löytyy varmasti toimivia ratkaisuja. Ennustan kuitenkin, että neuvotteluiden aikana tulee tapahtumaan vielä monia yllättäviä käänteitä. Huojentavaa kuitenkin joka tapauksessa on se, että kunnat eivät kuitenkaan Brexitin eturintamassa ottamassa ensimmäisiä iskuja vastaan.