Nuorisovaltuustot tulevaisuuden kunnassa

Nuorten tulevaisuuden skenaario kaupunkikuva Onnelasta

​Yli 100 nuorta, nuorisovaltuuston ohjaajaa sekä kunnan luottamushenkilöä kokoontui Kuntatalolla 8.11.2016. Seminaarissa keskusteltiin nuorisovaltuustojen tulevaisuudesta ja toiminnan kehittämisestä. Lisäksi seminaarissa nuoret ideoivat sitä, mitä he toivovat tulevaisuuden kunnalta. 
 
Seminaarissa kuultiin katsaus nuorisovaltuustojen ajankohtaisesta tilanteesta Ähtärin ja Hollolan nuorisovaltuustoilta. Tilaisuus avasi kesällä 2017 voimaantulevaa kuntalain nuorisovaltuustojen taustalla olevaa lainsäädäntöä, jakoi hyviä käytäntöjä ja vei osallistujat innostavalle aikamatkalle osallisuuden ja yhteiskehittämisen tulevaisuuteen.  Seminaarin iltapäivä sujui osallisuus-huvipuistossa, jonka eri laitteissa tutustuttiin mm. osallistavaan kaupunkisuunnitteluun, kuntakielen kiemuroihin sekä toimintasääntöjen laatimiseen.

Nuoret visioivat, minkälainen on tulevaisuuden kunta nuorille. Nuorten tulevaisuuden kunta on yhteisöllinen, luonnon mukainen, kansainvälinen, ja terrorismivapaa. Erityisesti nuoret toivovat tapahtumia ja sujuvia liikenneyhteyksiä.  Kehittämistarvetta koettiin olevan nuorten mielipiteiden kuulemissa sekä siinä, että nuoret voisivat päättää joistakin heitä koskevista asioista.

Nuorisovaltuustot tulevaisuuden kunnissa -seminaarin järjestivät Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. ja Suomen Kuntaliitto.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää