Rahoitushaku kotihoidon ja omaishoidon kärkihankkeisiin - mukana muutosagentit

Hallituksen kärkihankkeen ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa” valtionavustusten haku on avattu. Rahoitusta voi hakea hankkeisiin, jotka toteutetaan riittävän suurella alueellisella pohjalla ja johon maakunnan alueen kaikki tai lähes kaikki kunnat osallistuvat.

​Rahoitusehtojen mukaan kokeilut on toteutettava usean toimijan yhteistyönä: osallistujina voivat olla kunnat tai kuntayhtymät, järjestöt, yritykset, seurakunnat tai muut toimijat. Kokeilujen on kohdennuttava selkeästi kokeiltaviksi valittuihin kokonaisuuksiin eli ikäihmisten kotihoidon kehittämiseen tai omaishoitoon.

Ilman erillistä hakua ilmoittautumismenettelyn kautta jokaiseen maakuntaan ja erikseen pääkaupunkiseudun kunnille maksetaan 100 %:n käyttöönottoavustus muutosagentin palkkaamiseen (18+1). Muutosagentit vastaavat siitä, että jokaiseen maakuntaan ja pääkaupunkiseudulle muodostetaan kärkihankkeen aikana vuosina 2016-2018 iäkkäiden yhteen sovitettu alueellinen palvelukokonaisuus.

Rahoitushaku päättyy 31.8.2016. Päätökset tehdään syyskuun 2016 aikana ja kokeilut alkavat lokakuussa. Rahoitettavia kohteita ja rahoitusehtoja on kuvattu yksityiskohtaisesti haku-julistuksessa Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:32, http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/74908 .

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää toukokuussa kaksi samansisältöistä tilaisuutta hakua suunnitteleville: 16.5. ja 30.5.klo 12.00-15.00 Kansallismuseon auditoriossa Helsingissä. 16.5. tilaisuutta voi myös seurata verkkolähetyksenä ja tallenne on katsottavissa verkossa myös jälkikäteen

Lisätiedot/STM

projektipäällikkö Anja Noro, STM puh. 0295 163 006, 
johtaja Päivi Voutilainen, STM, puh. 0295 163 403

 

Linkkejä:

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.