Raportti ehdottaa muutoksia vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluihin

​Vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluja tulee kehittää ja järjestämisvastuuta selkeyttää. Palvelujen järjestämisvastuun siirtoa valtiolta kunnille tulisi kokeilla muutamilla alueilla. Näin ehdottaa asiaa selvittänyt valmisteluryhmä, joka luovutti raporttinsa 18.1.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin vetämälle hankkeen johtoryhmälle.

Kokeilu parantaisi palveluja 

Valmisteluryhmän mukaan kokeilu tarjoaisi mahdollisuuden arvioida järjestämisvastuun siirron vaikutuksia. Kokeilun vaikutusten perusteella voitaisiin arvioida sitä, tulisiko vaikeimmin työllistyvien työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtää kunnille koko Suomessa. Kokeilu toteutettaisiin 4–5 alueella, jotka muodostuisivat yhteensä enintään 30 erikokoisesta eri puolilla maata sijaitsevasta kunnasta. Kokeilu ajoittuisi vuosille 2017–2019. Kokeilualueet järjestäisivät kaikki vaikeimmin työllistyvien työvoima- ja yrityspalvelut ja hoitaisivat työttömyysturvaan liittyvät tehtävät.

Kokeilulla vastattaisiin nykyistä paremmin vaikeimmin työllistyvien palvelutarpeisiin. Kokeilu tarjoaisi kunnille mahdollisuuden kehittää palveluja ja yksinkertaistaa palvelujärjestelmää. Tällä hetkellä osa kunnista kokee valtion ja kuntien työnjaon työllistymisen edistämisessä epäselväksi. Nykyisin valtio järjestää työvoima- ja yrityspalvelut ja kunnat työllistymistä tukevat sosiaali- ja terveyspalvelut, minkä lisäksi kunnat tuottavat omaehtoisesti erilaisia työllistymistä tukevia palveluja.

 

Valmistelussa oli mukana työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Kuntaliiton, Vantaan, Oulun, Rovaniemen ja Janakkalan kuntien edustajat sekä TE-toimistojen edustajia. Selvitys liittyy hallituksen kärkihankkeeseen työvoimahallinnon uudistamisesta. Maan hallitus tekee päätökset kokeilun käynnistymisestä helmikuun alussa. 

 

Lisää aiheesta

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!