Uusi kunta-alan energiatehokkuussopimus valmis

​Kaudelle 2017-2025 tarkoitetun kunta-alan energiatehokkuussopimuksen neuvottelut  saatiin päätökseen 18.2. 2016. Neuvotteluosapuolina olivat kuntien ja kuntayhtymien edustajat, Kuntaliitto ja valtion puolelta Energiavirasto. Kuntien lisäksi teollisuus, energia-ala ja RAKLI tekevät omat sopimuksensa. Ohjeellinen koko kauden säästötavoite on vähintään 7.5 %, ja kattaa kunnan kaikkea energiankäyttöä. 

Muutokset nykyisiin kauden 2008-2016 kuntasopimukseen ja energiaohjelmaan ovat melko vähäisiä. Käyttöön tulee vain yksi sopimusmalli aiemman kahden erillisen sijaan. Valtio lupaa edelleen sopimuk-seen liittyneille kunnille ja kuntayhtymille etusijan avustuksia myöntäessään. Ne voivat saada tavanomaisiin energiatehokkuutta parantaviin (sellaisiin joihin ei muutoin avustusta myönnettäisi) ja uusiutuvaan energiaan liittyviin investointeihinsa. Myös energiakatselmuksia tuetaan edelleen.

 

Kunta tai kuntayhtymä tekee suunnitelman energiatehokkuutensa parantamiseksi. Se nimeää yhdyshen-kilönsä ja raportoi Energiavirastolle vuosittain energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistään.  

Energiatehokkuussopimusjärjestelmä on Suomen valitsema tapa toteuttaa Euroopan unionissa sovittuja kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita ja energiatavoitteita sekä YK:n ilmastosopimusta.

 

Ensimmäiset uuden kauden mukaiset kuntakohtaiset sopimukset voidaan tehdä syys - lokakuusta 2016 alkaen, jolloin sopimusmenettely käynnistetään virallisesti. Tästä tullaan tiedottamaan kunnille ja kun-tayhtymille vielä erikseen kevään aikana.