​​PIMA -riskit hallintaan vuoteen 2040 mennessä​

Valtakunnallinen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategia valmistunut

Ympäristöministeriön vetämän PISARA -työryhmän (toimikausi 15.10.2014–30.10.2015) valmistelema valtakunnallinen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategia valmistui vuoden 2015 lopussa. Työryhmän tehtävänä oli luoda kansallinen näkemys ja tavoitetila siitä, miten pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallinta hoidetaan Suomessa.

Kuntaliiton edustaja työryhmässä oli ympäristöpäällikkö Miira Riipinen. Kuntien edustajia osallistui työn aikana järjestettyihin työpajoihin ja muuhun kuulemiseen. Kuntaliiton tavoitteena oli osaltaan edistää kestävää maaperän kunnostusta, huolehtia kuntien moninaisten roolien huomioon ottamisesta strategian sisällössä sekä riskienhallinnan rahoituksen oikeudenmukaisesta taakanjaosta. Kuntaliiton tavoitteet näkyvät kiitettävästi lopputuloksessa.

Strategian tavoitteet ja toimenpiteet

Strategiaan on koottu kokonaisvaltainen näkemys pilaantuneiden maa-alueiden nykytilasta Suomessa ja määritelty suuntaviivat toimille, joiden kautta keskeiset tavoitteet saavutetaan. Tavoitteena on, että pilaantuneiden maa-alueiden riskit terveydelle ja ympäristölle on saatu hallintaan kestävällä tavalla vuoteen 2040 mennessä.

 

Tämä päämäärä saavutetaan täyttämällä kuusi tavoitetta, jotka ovat:

  • Riskikohteet tunnistetaan, tutkitaan ja kunnostetaan järjestelmällisesti.
  • Alueidenkäyttö ja pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallinta tukevat toisiaan kestävien kokonaisratkaisujen saavuttamiseksi
  • Tietojärjestelmät tukevat suunnittelua ja päätöksentekoa käyttäjälähtöisesti.
  • Kunnostusmenetelmät ovat kustannustehokkaita, säästävät luonnonvaroja, minimoivat haitalliset ympäristövaikutukset ja edistävät kiertotaloutta.
  • Menettelytavat ovat vuorovaikutteisia ja toimijoiden työnjako, vastuut, ja velvoitteet ovat selkeitä.
  • Toiminta ja viestintä on avointa, läpinäkyvää ja vuorovaikutteista.

Strategian tavoitteita täydentävät toimenpidesuositukset, joilla konkretisoidaan tarvittavat tehostamistoimet ja nimetään niiden vastuutahot. Kuntia koskettavat erityisesti, strategiassa korostuvat maankäytön suunnitteluun liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet.

Tutkimus- ja kunnostusohjelma

Strategia sisältää valtakunnallisen pilaantuneiden maa-alueiden tutkimus- ja kunnostusohjelman, jonka tavoitteena on tunnistaa merkittävät pilaantuneet alueet ja edistää niiden tutkimista ja tarpeellisten riskinhallintatoimien toteuttamista. Valtakunnallisen tutkimus- ja kunnostusohjelman toteutusta valmistellaan Pirkanmaan ELY -keskuksen koordinoimana vuoden 2016 aikana ja sen toimeenpano aloitetaan vuonna 2017. Ohjelman suunnittelua ja toteutusta tukee alkutaipaleella hallitusohjelman Kiertotalouden läpimurto, vesistöt kuntoon -kärkihankkeen toimenpiteisiin kuuluva Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksen ja maa-aineskierrätyksen kokeiluohjelma (2016–18). Sen osana toteutetaan pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke. Hankkeen tavoitteena on vauhdittaa pilaantuneiden maa-alueiden kestävien riskinhallintamenetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa.

 

Tutkimus- ja kunnostusohjelman sisältämien kohteiden tutkiminen, arviointi ja kunnostaminen edellyttävät alustavan arvion mukaan vuosittain noin 10 miljoonan euron panostusta. Isännättömien kohteiden osuus kustannuksista on suuruusluokaltaan 4–4,5 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus tulee olemaan vuosina 2016-2018 vuositasolla noin 2,6 miljoona euroa.

Valtion jätehuoltotöiden uusiminen

Ryhmä valmisteli myös ehdotuksen pääperiaatteista, joiden mukaisesti valtion säädöspohjaltaan puutteellinen ja vanhentunut sekä rakenteiltaan tehostamista kaipaava jätehuoltotyön uudistaminen voidaan aloittaa. Uudistuksen keskeisenä lähtökohtana on, että valtion varojen käyttäminen avustuksina tai valtion ympäristötyön tekeminen edellyttää sääntelyä. Sääntelyn uudistamisessa tulee selvitettäväksi, miten sen avulla voidaan saavuttaa keskeiset pilaantuneiden maa-alueiden tutkimus- ja kunnostusohjelman tavoitteet ja mitkä ovat vaihtoehtoiset toteuttamistavat. Esimerkiksi uudistustyön aikana tulee selvittää, miten sääntelyssä järjestetään avustusten jakaminen ja rahoitusedellytykset sekä päätöksentekomenettely.

 

Lisätietoja:

Lisää aiheesta

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!