Ympäristönsuojelulain uudistamishankkeen kolmannen vaiheen ehdotukset lausunnoilla

Ympäristöministeriön kolme eri työryhmää ehdottaa pussillista keinoja, joiden tarkoitus olisi sujuvoittaa ympäristölupien hakemusmenettelyä (projekti 1), vähentää ympäristölupaa vaativien toimintojen määrää (projekti 7) ja tuoda helpotuksia eläinsuojien lupamenettelyyn (projekti 6).

Projektiryhmä 1

Projektiryhmä 1 on tunnistanut tarpeen kehittää ympäristölupamenettelyä enemmän asiakaslähtöiseksi. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut sujuvoittaa ympäristölupamenettelyä siten, että lupien käsittelyajat lyhenisivät. Pitkät käsittelyajat ovat olleet keskustelun aiheena erityisesti henkilöstön vähentämispaineissa painivissa valtion lupaviranomaisissa aveissa.  Lupahakemusten nykyistä parempi laatu, viranomaisten keskinäisen sekä viranomaisten ja toiminnanharjoittajien välisen yhteistyön tehostaminen, ympäristölupapäätösten laadun parantaminen ja päätösten paremman ennakoitavuuden takaaminen sekä lupien käsittelyaikojen lyhentäminen edellyttävät parempaa lupamenettelyä. Ryhmä esittääkin lääkkeeksi pitkille käsittelyajoille uusia menettelysäännöksiä.

Lupamenettelyä voidaan parantaa lainsäädäntöä muuttamalla tai ilman lainsäädäntömuutoksia, joustavien hallintolain ja ympäristönsuojelulain säännösten puitteissa järjestämällä työtapoja uudella tavalla viranomaisen sisäisessä prosessissa. Kuntien ympäristöviranomaisissa onkin jo pitkään sparrattu lupamenettelyä joustavien asiakaslähtöisten menettelyjen avulla. Uusien menettelysäännösten lisääminen ympäristönsuojelulakiin ei välttämättä olisi ainoa keino ympäristölupamenettelyn kehittämiseen asiakaslähtöisesti. Menettelyn olisi voitava joustaa asian tai hankkeen koon ja tyypin mukaisesti. Yksityiskohtaiset lain säännökset ovat omiaan jäykistämään menettelyä ja sen kulkua.

Uusien pakollisten lupamenettelyvaiheiden säätäminen voi pahimmillaan jopa pidentää lupa-asioiden kokonaiskäsittelyaikaa kuntien ympäristöviranomaisissa. Nyt esitettyjen mahdollisten säännösehdotusten taustalla on vaikuttanut ajatus asiakkaiden odotuksista siitä, mitä hyvä hallinto ja asiakaslähtöisyys voisivat lupamenettelyssä tarkoittaa. Ryhmä ehdottaakin, että eräitä sen esityksiä kokeillaan ennen lainsäädäntömuutosten jatkovalmistelua ja mahdollisen hallituksen esityksen laatimista yhdessä tai kahdessa valtion lupaviranomaisessa.

Projektiryhmä 7

Projektiryhmä 7 esittää muutoksia eräiden toimintojen luvanvaraisuuteen. Ryhmä esittää myös menettelytapojen muutosta liittyen eräisiin toimintoihin. Luvanvaraisuuden poistamista esitetään kokonaan muun muassa viilu-, makeutusaine- ja kevytbetonitehtailta sekä vesipesuloilta, varikoilta, eläintarhoilta ja huvipuistoilta. Samoin luvanvaraisten luettelosta tiputettaisiin muun muassa puupellettien puristaminen ja pelastustoiminnan helikopterilentopaikat. Eräät sellaiset toiminnat, joiden jätevedet johdetaan yhdyskuntajäte-vedenpuhdistamolle (pesuainetehtaat ja osa elintarviketeollisuudesta) esitetään poistettavaksi aina luvitettavista toiminnoista.

Luvanvaraisuuskynnykseen esitetään muutoksia muun muassa eräiden orgaanisia liuottimia käyttävien toimintojen osalta. Siirtäminen kevyempään menettelyyn eli rekisteröitäväksi ehdotetaan myös loppuja pohjavesialueen ulkopuolella sijaitsevia nestemäisten poltto-aineiden jakeluasemia, betoniasemia ja betonituotetehtaita. Lupatoimivallan siirtämistä esitetään sahojen osalta valtiolta kunnille ja pintakäsittelylaitosten osalta kunnilta valtiolle.

Ryhmän esittämä uusi menettelymalli olisi niin sanottu Ruotsin malli, joka siirtäisi joitakin toimintoja luvanvaraisuudesta laajaan ilmoitusmenettelyyn, joka olisi lähellä nykyisiä pilaantuneita maita ja jätteiden hyödyntämistä maanrakennuksessa koskevia ilmoitusmenettelyjä. Tähän menettelyyn sidottaisiin myös meluilmoituksesta tuttu määräaika ilmoituksen käsittelylle.

Vaikka kyse on ilmoitusmenettelystä, on kyseessä tavallaan kevyt lupa tai mahdollinen lupa. Kyse ei ole siitä, että nämä toiminnot siirtyisivät vain valvottaviksi.  

Projektiryhmä 6

Projektiryhmä 6 ehdottaa pienten ja keskisuurten eläinsuojien, pois lukien turkistarhat, osalta siirtymistä uuteen ilmoitusmenettelyyn, jossa lupaviranomaisen olisi käsiteltävä ilmoitus 90 vuorokauden kuluessa. Ilmoitusmenettelyn tueksi on jo luonnosteltu uutta eläinsuoja-asetusta. Ilmoitusmenettelyn ja toimialakohtaisen asetuksen käyttöönotto edellyttäisi kuitenkin jatkotyössä muun muassa työkalun laatimista sijainninohjaukseen käynnissä olevien hajuselvitysten pohjalta. Ryhmä esittää myös luvanvaraisuusluettelon karsintaa vähäriskisten eläinlajien osalta (hevoset ja lampaat) sekä turkistarhataloudelle erillisen ympäristönsuojeluohjeen laatimista. Samoin MMM-RMO-C4 rakentamismääräysten ja ohjeiden uudistaminen on lupamenettelyn keventämislistalla. Ryhmä pitää myös tärkeänä eri lupamenettelyiden ja tukihakujen käsittelyjen päällekkäisyyksien karsintaa ja sähköisen lupahakemuksen ja asioinnin kehittämistä. 

 

Linkkejä: