Kuntaliitto myönsi 134 EKJ-sertifikaattia kunta-alan esimiehille

Vuosina 2016 ja 2017 toteutettu toinen kuntien esimiehille ja keskijohdolle suunnattu EKJ-valmennusohjelma päättyi Kuntaliiton myöntämien sertifikaattien jakoon Kuntatalolla torstaina 16.11.2017. EKJ-sertifikaatin sai 134 esimiestä, ohjelmaan osallistui 15 organisaatiota.

Viimeinen EKJ2-johtamisfoorumin juhlapuhuja Pekka Mattila evästi osallistujia voittavan toimintakulttuurin piirteisiin. ”Kulttuuria ei voi varastaa, se täytyy rakentaa itse”, linjaa Mattila.

Sertifioidut esimiehet osallistuivat vuoden aikana viiteen johtamisfoorumiin, tekivät henkilökohtaisen sertifikaattityön, veivät kehittämistyötä eteenpäin omassa organisaatiossaan ja arvioivat kehittämistyön etenemistä kehittävän arvioinnin tuella. Osallistuvissa organisaatioissa useita kehittämisteemoja yhdisti tavoite varmistaa vuorovaikutteisella, läpinäkyvällä ja osallistavalla johtamisella henkilöstön motivaatio ja sitoutuneisuus työhön.

Professori Janne Tienari Hankenilta arvioi, että sertifikaattitöistä nousi valtava kirjo kunta-alan esimiehen haasteita, jotka kuvaavat toimintakentän kompleksisuutta. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, onnitteli sertifikaatin saaneita ja totesi, että esimiehen tehtävä on pitää organisaatio järjissään muutostilanteessa.

Kolmas EKJ-ohjelma käynnistyi marraskuun alussa, 12 organisaation ja yli 100 osallistujan voimin. Seuraava EKJ-ohjelma käynnistyy vuoden 2018 marraskuussa. Neljännestä EKJ-ohjelmasta kiinnostuneiden organisaatioiden kanssa neuvotellaan mukaan lähdöstä kevään aikana. Lisätietoja tulevista EKJ-ohjelmista saa FCG Konsultoinnista, liiketoimintajohtaja Tommi Pataselta (tommi.patanen@fcg.fi) ja projektipäällikkö Maria Vuorensolalta (maria.vuorensola@fcg.fi).

EKJ

 

ekj

EKJ Esimiesten ja keskijohdon johtamisvalmennus

Tarjoamme kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien esimiehille ja keskijohdolle EKJ-valmennusohjelmassa viimeisintä tietoa ja vertaistukea siihen, kuinka vastata organisaation muutoshaasteisiin yhdessä henkilöstönsä kanssa.

lateral-image-right

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää