Kuntia pyydetään vastaamaan tilakyselyyn joulukuun puoliväliin mennessä

Tilatietojärjestelmään kerätään tiedot kaikista kunnan käytössä olevista, maakunnalle vuokrattavista rakennuksista. Kyselyn tietojen perusteella määritellään kunnan maakunnalta saamat tilavuokrat.

Tähän mennessä kunnilta maakuntien käyttöön vuokrattavien toimitilojen tietoja on saatu kerättyä 224 kunnasta. Maakuntien tilakeskuksen tavoitteena on saada koottua tilatiedot Suomen kaikista kunnista 14. joulukuuta mennessä.

Kuntaliitto suosittelee kuntia vastaamaan tilakeskuksen kyselyyn huolellisesti ja tarkistamaan tiedot, sillä vastuu oikeiden tietojen syöttämisestä ja kattavuudesta on kunnilla. Kunnat ovat saaneet kiinteistökyselyn toteuttamista varten järjestelmätunnukset syyskuussa. Mikäli tunnuksia ei ole tullut tai ne ovat kadonneet, uusia tunnuksia voi tiedustella neuvontapalvelusta. Maakuntien tilakeskus palvelee Rapal Oy:n tukipuhelimessa p. 044 031 2252 tai sähköpostilla makukiinteistot@optimaze.net 19.1.2018 saakka.

Tiedot tarvitaan kaikista maakunnalle siirtyvien toimintojen eli sote-, pelastus-, ympäristöterveys-, maaseutu- jne. palveluiden toimitiloista. Kyselyssä toimitetaan tiedot myös kunnan itse omistamasta tai kunnan itselleen vuokraamista (sisäänvuokraus) tiloista.

Kunnat voivat tarkastella syöttämiään tietoja 19.1.2018 saakka. Tämän jälkeen maakunnan valmistelijoilla on pääsy järjestelmään. Yhdessä heidän kanssaan tilakeskus toimittaa kunnille tietoa arvojen ja vuokrien määrittelyn etenemisestä. Vuokralaskenta valmistuu huhtikuussa 2018.

Kunnista on tullut paljon kiinteistöihin liittyviä kysymyksiä, joihin Maakuntien tilakeskus on koonnut vastauksia verkkosivuillensa usein kysyttyjen kysymysten palstalle.

Lue asiasta lisää Maakuntien tilakeskuksen verkkosivujen uutisesta.

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista