Tulevaisuuden kunnan digitalisointi

HALI projekti käynnistynyt - tavoitteena kansallinen järjestelmä

Hälytysajoneuvojen kulun nopeuttamiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi niille on tarpeen järjestää liikennevaloissa vihreä valo. Oulun seudulla on toteutettu ensimmäisenä Suomessa tällainen uuteen tekniikkaan perustuva järjestelmä, jossa hälytysajoneuvojen sijaintitiedon perusteella järjestetään liikennevaloissa vihreä valo niitä lähestyvälle hälytysajoneuvolle. Oulun seudun tilaajat ovat luovuttaneet järjestelmän avoimen tuotteen periaatteella myös muiden viranomaisten käyttöön.

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018–2019 –projektissa kehitetään mallia mahdollisesti Kuntaliiton hallinnoimaksi kansalliseksi liikennevaloetuusjärjestelmäksi, johon mikä tahansa kunta, valtion tienpitäjän edustaja ja hälytysajojen suorittaja voi Suomessa liittyä. Projektia varten Kuntaliittoon on perustettu ohjausryhmä, jonka tarkoituksena on ohjata järjestelmän kehittämistä ja tukea käyttöönottoa koko maahan. Käyttäjät, tienpitäjät ja eri kehittäjätahot voivat lisäksi ilmoittaa halukkuutensa HALI-verkostoon osallistumisesta. 

Toiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Tom Holmroosiin. Lisätietoa löytyy myös Kuntaliiton sivuilta:
https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/hali

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista