Kopiointiselvitys varhaiskasvatuksessa

Opetushallitus ja Kopiosto ry selvittävät yhdessä syyskuussa 2018 painettujen julkaisujen, internetaineistojen sekä televisio-ohjelmien kopiointia ja esittämistä varhaiskasvatuksessa. Selvitys kattaa kaikki Suomen kunnalliset päiväkodit ja päiväkodeissa toteutettavan esiopetuksen. Kopiointitutkimus käynnistyi huhtikuussa 2018. 

Syyskuussa otoksessa mukana olevien kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavat henkilöt saavat kyselylinkin sähköpostilla Kopiostosta. Linkki pyydetään välittämään kaikille oman kunnan päiväkotien työntekijöille. Kyselyyn vastataan anonyymisti. On tärkeää, että kaikki kunnat osallistuisivat tutkimukseen. 

Lasten oppimisen ja varhaiskasvatuksen kehittämisen kannalta on tärkeää, että varhaiskasvatuksessa on mahdollisuus kopioida ja käyttää monenlaisia materiaaleja. Tämän mahdollisuuden toteuttamiseksi tarvitaan tietoa tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin käytöstä. Tietoja käytetään luparatkaisujen kehittämiseen, käytön määrän ja sisällön selvittämiseen sekä kerättyjen korvausten tilittämiseen tekijöille ja tekijänoikeuden haltijoille.
 

Lisätietoa kyselystä ja varhaiskasvatuksen kopiointiluvista:
Lisensiointipäällikkö Kirsi Salmela, Kopiosto ry, kirsi.salmela@kopiosto.fi, puh 050 3794533

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme