Kunniamaininnan sai Regina Saari Tampereen kaupungin työllisyyspalveluista

Tulisielu-tunnustus Kemin kaupungille

Tulisielu-palkinnon saajat

Vates-säätiön Tulisielu-kunniakirjan on saanut tänä vuonna Kemin kaupunki. Kemissä vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymisen ja työssä pysymisen edistämiseksi tehty työ on ollut pitkäjänteistä ja sillä on vahva johdon sitoumus. Työllisyyden seurantaryhmään on kutsuttu laaja joukko toimijoita. Ratkaisuja on haettu aktiivisesti ja monipuolisesti.

Kemin kaupunkistrategiassa työllisyydenhoito on nostettu kriittiseksi menestystekijäksi.

Tulisielun saajan valitsi raati, johon kuului Kuntaliiton työllisyysasioiden kehittämispäällikkö Erja Lindberg, Vates-säätiön hallituksen puheenjohtaja, MTKL:n toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka ja Vates-säätiön kehittämispäällikkö Kaija Ray.

Tunnustuksen otti vastaan työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Kemin kaupungin työllisyyspalveluista.

Lisäksi Vates myöntää Tulisielu-kunniamaininnan Tampereen kaupungin työllisyyspalvelujen ohjelmajohtaja Regina Saarelle. Hän toimii vahvasti osatyökykyisten ja heikommassa asemassa olevien puolella ja saa myös muut laittamaan itsensä likoon asiakkaiden puolesta.

Tulisielu-tunnustus luovutettiin Vates-päivillä. Jokavuotisessa seminaarissa käsitellään vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymisen kysymyksiä.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista