Vauvan päivä 28.9.2018

Valtakunnallista vauvan päivää vietetään perjantaina 28.9.2018 tänä vuonna toista kertaa. Viime vuonna 2017 oli ensimmäinen kerta. Eduskunnan puhemies Paula Risikko toimii Vauvan päivän suojelijana ja on kutsunut eduskunnan auditorioon 28.9. klo 11.30-12.30 päättäjätapaamisen yhdessä vauvojen, järjestäjien ja kansanedustajien kanssa. Tilaisuudessa myös kaikkien yhteistyötahojen puheenvuorot.

Tilaisuus on suunnattu erityisesti kansanedustajille ja medialle huomion saamiseksi vauvoihin yhteiskunnassa; ”Kuinka tehdään vauvasta tervetullut kaikkialle”. Tarkoitus on herättää keskustelua ja huomiota siihen, miten vauvat ja vauvaperheet voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon yhteiskunnassa. Nyt syntyvät vauvathan elävät lähes sata vuotta tästä eteenpäin.

Tarkoituksena järjestäjillä on saada esimerkkejä vauvaystävällisestä:

1)      seurakunnasta
2)      työpaikasta/organisaatiosta/työyhteisöstä
3)      kunnasta
 
Organisaattoreina ovat mm. Vauva Suomi ry, Nuori kirkko ja seurakunnat, Ensi - ja turvakotien liitto, Helsingin kaupungin toimijoita ym. Vauva Suomi ry:llä on tavoitteena, että vauvan päivästä muodostuisi tulevaisuudessa pitkällä tähtäimellä äitienpäivän ja isänpäivän kaltainen juhlapäivä.
Asia on vasta aluillaan, ja monia hyviä esimerkkejä varmasti on olemassa. Tapahtuman järjestäjät toivovat saavansa näitä esimerkkejä vauvaystävällisistä käytännöistä ja/ tai vauvaystävällisen seurakunnan/ kunnan /työpaikan kriteereistä, joita heillä itsellään on käytössä. Vauva Suomi ry:n hallitus nostaa vauvan päivänä esiin hyviä käytänteitä ja julkistaa esimerkkiseurakunnan, kunnan ja työpaikan. 
Suomen Kuntaliitto toivoo saavansa esimerkkejä kuntien vauvaystävällisistä käytännöistä sekä vauvoihin että vauvaperheisiin liittyen. Viestimme näistä Vauva Suomi ry:lle 28.9.2018 tapahtumaa varten. 

Pyydämme toimittamaan em. esimerkkejä viimeistään 14.9.2018 mennessä  osoitteilla: soile.paahtama@kuntaliitto.fi ja hannele.salminen@kuntaliitto.fi.
 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme