Tavoitteena jokaiselle lapselle harrastus

Ilmoita koulusi mukaan harrastusviikon toteuttajaksi

Elokuun viimeinen viikko 26.8. – 1.9.2019 on jälleen valtakunnallinen harrastusviikko kouluissa. Viikon idea on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia kokeilla taiteen, kulttuurin, tieteen, liikunnan ja muiden alojen harrastustoimintaa.
Koulut päättävät itse, miten viikon toteuttavat. Ideana on, että koulut avaavat ovensa eri harrastusjärjestöille. Paikalliset järjestöt tulevat mielellään esittelemään toimintaansa oppilaille. Halutessaan koulut voivat järjestää myös ilta- tai viikonlopputilaisuuksia vanhempien mukaan saamiseksi.
Koulu voi myös itse suunnitella viikolle omaa ohjelmaa hyödyntämällä suunnittelussa ja toteutuksessa oppilaiden osaamista ja osallisuutta (esim. harrastusten esittelyä vertaisohjaajatoiminnan avulla, opettajat ja oppilaat yhdessä kokeilemassa eri harrastuksia).

Ilmoita koulusi mukaan harrastusviikon toteuttajaksi

Vaihe 1 : Koulut ilmoittautuvat harrastusviikon toteuttajaksi (huhti-toukokuu 2019)
Vaihe 2 : Yhdistykset ottavat yhteyttä kouluihin kertoen, mitä voivat tarjota. Liikunnan aluejärjestöt auttavat myös kohtauttamaan seuroja ja muita paikallisia yhdistyksiä sekä kouluja keskenään. (touko- & elokuu 2019) 

Ilmoita koulusi mukaan harrastusviikkoon täällä.
Lue lisää, hae vinkit toteutukseen ja lataa valmiit materiaalit www.harrastusviikko.fi 

Harrastusviikkoa tukemassa koulussa harrastamisen verkosto:
Kehittämiskeskus Opinkirjo – Koululiikuntaliitto – Liikunnan aluejärjestöt – Mannerheimin Lastensuojeluliitto – Nuori Kirkko – Suomen Nuorisoseurat – Suomen Olympiakomitea – Suomen Partiolaiset – Suomen Olympiakomitea - Suomen Vanhempainliitto – Suomen 4H liitto

Lisätietoja: 
Maria Ulvinen, asiantuntija 
Harrastaminen koulussa - Sport at schools
+358 400 436 493
maria.ulvinen@olympiakomitea.fi