Maakuntatilaisuudet käynnistyvät - teemana aluekehittäminen

Maakuntatilaisuudet

Kuntaliitto ja maakuntien liitot järjestävät maakuntatilaisuuksien sarjan maakuntien ja kuntien johdolle, luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille. Syyskuusta marraskuuhun ajoittuvissa tilaisuuksissa tarjotaan tulevaisuudennäkymiä aluekehittämiseen.

- Aktiivisella aluekehittämisellä edistetään kuntien ja alueiden elinvoimaa. On tärkeää, että Kuntaliitto jalkautuu kuulemaan kentän ajatuksia paikallisista ja alueellisista mahdollisuuksista ja tarpeista sekä käymään keskustelua kehittämisen välineistä ja ratkaisuista, kertoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Tilaisuuksissa kuullaan Kuntaliiton johtoa ja asiantuntijoita sekä saadaan katsaus maakuntien ajankohtaiseen tilanteeseen. Keskustelun aiheet vaihtelevat maakunnittain ja teemoina ovat muun muassa erilaiset kunnat ja kaupungit maakunnan vahvuutena, maankäytön ja rakentamisen kehittäminen, EU:n rakennepolitiikka, valtakunnallinen liikenneverkko sekä ilmastonmuutos ja kiertotalous.

Vuosittain järjestettäviin tilaisuuksiin osallistui viime vuonna yli 1500 henkilöä.

- Tilaisuudet ovat olleet suosittuja maakunnissa. Tänä vuonna aiomme edelleen lisätä vuorovaikutteisuutta tilaisuuksissa käytössä olevalla viestiseinällä, kertoo maakunta-asioiden kehityspäällikkö Johanna Viita.

Kaikki tilaisuuksien aikataulut ja esitysmateriaalit löytyvät osoitteesta kuntaliitto.fi/maakuntatilaisuudet. Voit seurata tilaisuuksien viestintää ja osallistua keskusteluihin sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #maakuntatilaisuudet2019 ja #landskapsbesok2019.

Tilaisuuksissa mukana myös Keva, Hansel ja KT Kuntatyönantajat.

Lisätietoja:

Johanna Viita, kehityspäällikkö, maakunta-asiat, p. 040 753 0630

Linda Toivonen, suunnittelija, p. 046 9211 851