Tekijänoikeudella suojattuja aineistoja voi nyt käyttää myös varhaiskasvatuksessa

Opetushallitus on sopinut Kopioston ja APFI:n kanssa luvista käyttää tekijänoikeudella suojattuja aineistoja varhaiskasvatuksessa vuonna 2019. Luvat kattavat muun muassa aineiston kopioinnin ja tv-ohjelmien esittämisen. Sopimukset koskevat nyt ensimmäistä kertaa myös varhaiskasvatusta. 

Kopiointilupa mahdollistaa aineistojen monipuolisen kopioinnin ja käytön

Varhaiskasvatuksessa saa kopioida ja tulostaa verkkosivuilla vapaasti saatavilla olevia kuvia ja tekstiaineistoa sekä kopioida ja skannata osia painetuista julkaisuista. Kopiointilupa mahdollistaa muun muassa kuvien, nuottien, laulujen sanojen, tekstiotteiden, lehtiartikkelien ja karttojen kopioimisen ja tulostamisen osaksi omaa opetusmateriaalia, oppijoiden töitä sekä lisämateriaaliksi opetukseen. Kopiot voi jakaa monisteina tai tallentaa sähköiselle oppimisalustalle oman opetusryhmän saataville.
Tämä uusi sopimus koskee ainoastaan kopiointia varhaiskasvatuksessa. Kuntien sisäistä hallinnollista käyttöä varten kunnilla tulee edelleen olla lupa hankittuna ja oppilaitoksilla on omat luparatkaisut.

Tv-ohjelmien käyttöluvalla saa esittää ja tallentaa tv-ohjelmia 

Tv-ohjelmien käyttöluvalla saa esittää kotimaisia ohjelmia Yle Areenasta ja Elävästä arkistosta sekä tallentaa tv-ohjelmia Yle TV1 -, Yle TV2 -, MTV3- sekä Yle Teema & Fem –kanavilta. Luvalla saa esittää ja tallentaa muita ohjelmia paitsi elokuvia, mainoksia ja ulkomaisia jatkuvajuonisia sarjoja. 

Elokuvien esittämiseen opetuksessa tulee hankkia erillinen lupa. Kotimaisten elokuvien esittämislupia voi tiedustella APFI:lta (www.apfi.fi) ja ulkomaisten elokuvien lupaa M&M Viihdepalvelusta (www.elokuvalisenssi.fi).

Maksutonta lupa- ja tekijänoikeuskoulutusta

Kopiosto tarjoaa maksutonta koulutusta ja tietoiskuja tekijänoikeuksista ja käyttöluvista. Varaa koulutus oman kuntasi varhaiskasvattajille: neuvonta@kopiosto.fi

Lisätietoja:
Lisensiointipäällikkö Kirsi Salmela, Kopiosto ry, puh. 09 4315 2349, kirsi.salmela@kopiosto.fi
Johtaja Juha Jukkara, Kopiosto ry, puh. 09 4315 2346, juha.jukkara@kopiosto.fi

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Muutoksia kuntien muutoksenhakuohjeisiin

Kuntien valitusosoituksissa on huomioitava kaksi kesän 2023 aikana tullutta muutosta.

Tutustu ohjeistukseen.