Euroopan alueiden komitean Suomen valtuuskunta aloittaa toimikautensa

Suomen valtuuskunta

Suomen edustajat Euroopan alueiden komiteassa toimikaudelle 2020-2025 on nimetty. Markku Markkula on valittu alueiden komitean Suomen valtuuskunnan puheenjohtajaksi. Valinnasta päätti alueiden komitean Suomen valtuuskunta järjestäytymiskokouksessaan 16.1.2020 Kuntatalossa. Markkula on Espoon kaupunginhallituksen jäsen. Anne Karjalainen valittiin samalla valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi. Hän on Keravan kaupunginvaltuuston jäsen.

Markkula ja Karjalainen valittiin ehdokkaiksi Euroopan alueiden komitean työvaliokuntaan. Suomen valtuuskunta valitsi ehdokkaansa myös komitean valiokuntien jäseniksi.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtajat sekä työvaliokunnan ja valiokuntien jäsenet valitaan komitean järjestäytymistäysistunnossa 11.-13.2.2020 Brysselissä.  

Euroopan alueiden komitea on EU:n päätöksentekoon osallistuva neuvoa-antava elin. Sen päätehtävänä on tuoda esille EU:n lainsäädännön valmistelussa jäsenmaiden kuntien ja alueiden näkökohdat. Komitea antaa lausuntoja komissiolle, neuvostolle ja parlamentille useista EU-lainsäädännön asioista, kuten työllisyys-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöasioista ja aluepolitiikasta. Viime aikoina Suomen valtuuskunnan työssä ovat korostuneet mm. ilmastonmuutos ja kestävä kehitys, digitaalinen Eurooppa, metsäpolitiikka ja Itämeri-asiat.    

Alueiden komiteassa on yhteensä 350 edustajaa, joista Suomen valtuuskuntaan kuuluu yhdeksän kuntia ja maakuntia edustavaa jäsentä. Komitean jäsenet nimittää EU:n neuvosto. Esityksen Suomen edustajiksi tekee valtioneuvosto. Jäsenet valittiin viiden vuoden toimikaudeksi 2020-2025. Suomen Kuntaliitto toimii Suomen valtuuskunnan sihteeristönä.

Lisätietoja:

Markku Markkula, puh. 050 464 2455

Anne Karjalainen, puh. 050 539 0744

EU-asiain päällikkö Erja Horttanainen, Kuntaliitto, puh. (09) 771 2528 tai 050 525 2145

 

Suomen valtuuskunnan jäsenet EU:n alueiden komiteassa 2020-2025

 

Diplomi-insinööri Markku Markkula (Kok.)

Espoon kaupunginvaltuuston jäsen

Uudenmaan liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja

 

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (Kok.)

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen

Hämeen maakuntahallituksen varapuheenjohtaja

 

Rehtori Anne Karjalainen (SDP)

Keravan kaupunginvaltuuston jäsen

 

Opiskelija Mikkel Näkkäläjärvi (SDP)

Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen

Lapin liiton maakuntavaltuuston varajäsen

 

Luokanopettaja Mirja Vehkaperä (Kesk.)

Oulun kaupunginvaltuuston jäsen

 

Luokanopettaja Satu Haapanen (Vihr.)

Oulun kaupunginvaltuuston jäsen

Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen varajäsen

 

Levikkipäällikkö Ilpo Heltimoinen (PS)

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen

Etelä-Karjalan liiton maakuntahallituksen jäsen

 

Talous- ja hallintojohtaja Mikko Aaltonen (Vas.)

Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen

Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen

 

Ahvenanmaan ehdokas:

lagtingsledamot Bert Häggblom, Mariehamn

Ålands lagting

 

Varajäsenet

 

Kunnallisneuvos Pauliina Haijanen (Kok.)

Laitilan kaupunginvaltuuston jäsen

 

Rehtori Jari Andersson (Kok.)

Sastamalan kaupunginvaltuuston jäsen

 

KM, erityisluokanopettaja Sanna Parkkinen (SDP)

Liperin kunnanvaltuuston jäsen

Pohjois-Karjalan liiton maakuntahallituksen jäsen

 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Joonas Honkimaa (SDP)

Kouvolan kaupunginvaltuuston jäsen

Kymenlaakson liiton maakuntahallituksen varajäsen

 

Lukion lehtori Merja Lahtinen (Kesk.)

Jämsän kaupunginvaltuuston jäsen

 

Maatalousyrittäjä, kasvatustieteen maisteri Pekka Myllymäki (Kesk.)

Mynämäen kunnanvaltuuston jäsen

Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja

 

Ympäristösuunnittelija Niina Ratilainen (Vihr.)

Turun kaupunginvaltuuston jäsen

Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuuston jäsen

 

Skolföreståndare Patrik Karlsson (SFP)

Ledamot av Vanda stadsfullmäktige

 

Ahvenanmaan ehdokas:

lagtingsledamot Annette Bergbo, Mariehamn

Ålands lagting

 

 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää