Kuntaliiton erityisasiantuntija Kyösti Värristä vuoden lukiovaikuttaja 2020

Pro Lukio ry:n hallitus on yksimielisesti valinnut vuoden 2020 lukiovaikuttajaksi Kuntaliiton erityisasiantuntija Kyösti Värrin. Palkinto jaetaan kolmatta kertaa.

Värrin jokapäiväinen some-tiedottamisen on seurannut lukiomaailman pulssia vuoden jokaisena päivänä. Lukiouutisointi on ollut kaiken kattavaa ja koko maan huomioon ottavaa, yksittäisestä opiskelijasta aina lukiorahoitukseen saakka. Värrin toiminta on pitänyt lukiokoulutusta esillä myönteisellä tavalla, mutta hän on tuonut esille myös lukioiden toimintaympäristön epäkohtia.

- Pyrin tuomaan Twitterissä esille ajankohtaisia lukioasioita ja lisäämään lukiokoulutusta koskevaa tietoisuutta esittelemällä faktoja ja tuoreita tilastoja lukiokoulutuksesta.

- Toinen kokonaisuus on sitten lukiokoulutuksen monimuotoisuuden esittely. Se onnistuu esittelemällä eri puolella maata olevien lukioiden käytänteitä ja toimintatapoja. Niistä saankin yleensä eniten kannustavaa palautetta, Värri lisää.

Värrin taustaan lukiokoulutuksen parissa mahtuu parikymmentä vuotta lukiorehtorina. Lisäksi hän on toiminut sekä perusopetuksen että kansalaisopiston rehtorina. Kokemusta on karttunut myös kunnan sivistysjohtajuudesta.

- Toinen puoli kokemuksesta on sitten valtakunnallisissa tehtävissä, nyttemmin vuodesta 2018 lähtien olen toiminut lukiokoulutuksen parissa Kuntaliitossa ja aiemmin mm. Pro Lukion puheenjohtajana ja lukiouudistuksen seurantaryhmän puheenjohtajana. Myös monenlaiset lukiokoulutusta koskevat työryhmät ovat tulleet tutuiksi, Värri toteaa.

Alan pitkän linjan kokemusta monipuolisesti omaavana Kyösti Värri kuuluu kiistatta lukiomaailman merkittäviin vaikuttajiin.

Lue lisää: https://peda.net/yhdistykset/prolukio/uutiset/vl2ekv

Tagit