Kuntaliitto ja kunnat käynnistävät ennakointityön koronan vaikutuksista - tulokset käytettävissä uuden valtuustokauden suunnittelussa

ennakointi

Miten korona muuttaa maailmaa ja kuntia? Teemmekö tulevaisuudessa päätöksiä talous, ympäristö vai terveys edellä? Entä millaisia mahdollisuuksia ja haasteita löytyy kaupungistumisesta ja monipaikkaisuudesta?

Kuntaliitto ja kuusi suurinta kaupunkia käynnistävät työn, jolla ennakoidaan koronan vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Tarkastelussa on esimerkiksi, miten korona vaikuttaa globaalisti demokratiaan ja osallisuuteen 2 - 4 vuoden aikavälillä sekä vaikutukset kuntien päätöksentekoon ja johtamiseen.

Tavoitteena on, että vuoden 2021 vaihteessa Kuntaliitolla ja kunnilla on käytettävissä uuden valtuustokauden strategista suunnittelua varten tuoreet näkemykset koronan vaikutuksista kuntien toimintaan. Työstä on tulossa myös väliyhteenvetoja kuntien käyttöön.

- Ennakointityö on käynnistynyt huhtikuussa Kuntaliiton sisäisenä työnä. Kuusi suurinta kaupunkia lähtevät työhön mukaan touko-elokuussa keräämällä koronan ennakoituja vaikutuksia hallinnon ja eri palvelujen näkökulmista sekä kansallisista että kansainvälisistä lähteistä, kertoo innovaatio-asiantuntija Tuula Jäppinen.

Syksyllä havainnot klusteroidaan työpajoissa yhdessä kuntien ja eri kumppaneiden kanssa.

Lisätietoja:

Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija, p. 050 520 0385, tuula.jappinen(a)kuntaliitto.fi

Markus Pauni, strategia- ja kehitysjohtaja, 09 771 2049, markus.pauni(a)kuntaliitto.fi