Nyt on aika tukea oman kunnan toimijoita – some-kampanja nostaa esiin paikalliset yrittäjät

Koronavirustilanne on ajanut poikkeuksellisen nopeasti niin kunnat kuin yritykset uudenlaisen, haastavan tilanteen äärelle. Samaan aikaan eri toimijat ovat omaksuneet ketterästi uusia toimintatapoja ja esimerkiksi monet yrittäjät ovat muovanneet liiketoimintaansa nopeasti. Myös kuntalaiset ovat hyödyntäneet lähipalvelujaan ja -alueitaan ahkerasti.   

Yrittäjät ja yritykset ovat avainasemassa kuntien elinvoiman takaamisessa. Nyt jos koskaan on oikea hetki tukea oman kunnan toimijoita.   

Tänään käynnistyvässä sosiaalisen median kampanjassa Kuntaliitto kannustaa tuomaan esiin keskeisiä toimijoita ja yrityksiä omasta kunnasta.  

- Kampanjan myötä korostamme kuntien merkitystä yritysten toimintaympäristön mahdollistajina sekä toisaalta kuntien ja yritysten roolia hyvinvointimme takaajina. Viimeistään koronavirustilanteen myötä olemme saaneet huomata, kuinka tärkeitä arjen moninaiset palvelut ovat, kertoo toimitusjohtaja Minna Karhunen.  

Pienilläkin teoilla on suuri merkitys. Kuntaliitto haastaa kaikki nostamaan esiin oman kuntansa yrityksiä, yrittäjiä ja toimijoita Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa aihetunnisteella #omastakunnasta.  

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Tervetuloa mukaan kuntien viestijöiden tapaamiseen!

Tapaaminen järjestetään 14.-15.5.2024 Kuopiossa. Kattoteemoina ovat demokratian vahvistaminen, vaikuttamisviestintä ja tekoäly viestinnässä. Osallistua voivat kuntien ja kuntataustaisten organisaatioiden sekä hyvinvointialueiden viestijät. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.