Hanna Tainio on Kuntaliiton varatoimitusjohtaja.

Hanna Tainio Twitterissä: @HannaTainio

Kirjoittaja

Koronavirus on lyhyessä ajassa ajanut kunnat poikkeukselliseen tilanteeseen sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Kuntiin kohdistuukin tällä hetkellä valtava paine selviytyä nopeaa reagointia vaativista, koronaepidemian tuomista haasteista. Kaikki voimavarat on suunnattu koronaepidemian

Kirjoittaja

Kiistaton loppupäätelmä Sipilän hallituksen karille ajaneesta sote- ja maakuntauudistuksesta oli, että yksi ja sama malli ei sovi koko maahan. Tätä tukee valtioneuvoston juuri julkaisema Kuntien tilannekuva 2020 -raportti, jonka lopputulema on, että Suomen kunnat eroavat kooltaan, olosuhteiltaan ja

Kirjoittaja

Kuntaliitto teki kunnille kyselyn Rinteen hallituksen sote-uudistuksen keskeisimmistä linjauksista. Vaikka vastausaika oli lyhyt, vastausprosentti nousi ilahduttavan korkeaksi. Kunnista 92% vastasi kyselyyn ja toi esille näkemyksensä. Vastauksia tuli koko maasta, kaiken kokoisista kunnista, kunta-

Kirjoittaja

”Pirkanmaa ei halunnut odottaa hallituksen linjauksia sote-uudistuksesta, vaan otti ohjat omiin käsiinsä ja aloitti kuntapohjaisen sote-uudistuksen valmistelun”, uutisoitiin muutama päivä sitten. Nykyisten seitsemän sote-maakunnan lisäksi samaan ratkaisuun ovat päätymässä suurin osa maakunnista