Kuukauden kehyskunta: Kontiolahti

Kontiolahti satsaa lasten yrityskasvatukseen palkituin tuloksin

Kontiolahden kunta on kuin Kauniaisten maalaisserkku: kunnasta löytyvät Itä-Suomen nuorimmat, terveimmät ja koulutetuimmat asukkaat. Lasten ja nuorten määrä suhteessa väestöön on muihin Itä-Suomen kuntiin nähden keskimääräistä suurempi.

Aloitan Kontiolahden myötä uuden blogisarjan, jossa ylpeästi esittelen eri puolilla Suomea sijaitsevia suurten kaupunkien kehyskuntia ja niiden onnistumisia. Kehyskuntien asiakkuusvastaavana ja kehyskuntaverkoston koordinaattorina haluan nostaa esiin näitä kehittyviä ja ketteriä kuntia, jotka kaupungistumiskeskusteluissa jäävät helposti keskuskaupunkinsa varjoon.

Kontiolahden kunnan halusin valita aloittajaksi tähän blogisarjaan, sillä se oli ensimmäinen kehyskunta, jossa itse vierailin aloitettuani työskentelyn kehyskuntien kanssa. Mieleeni on painunut leppoisa talvinen tunnelma ja näky, jossa suuri joukko ala-asteikäisiä lapsia ilakoi välitunnilla heti kunnantalon naapurissa. – Ja olihan se hienoa päästä käymään myös maailmanluokan hiihtokisapaikalla vaikken itse mikään kilpahiihtäjä olekaan.

Yrittäjyys huippusuosittu oppiaine kouluissa

Kontiolahden vierailullani sain kuulla, että kunnassa asuu kehyskunnille tyypillisesti huomattavan paljon lapsiperheitä. Opetuspäällikkö Satu Huttunen kertoi, että Kontiolahden kunta onkin tehnyt uutterasti työtä lasten ja nuorten hyväksi monella saralla muun muassa yrittäjyyskasvatuksen parissa. Kontiolahden kunta palkittiin huhtikuussa Vuoden pikkuyrittäjät kunta -palkinnolla. Kunta sai palkinnon pitkäaikaisesta sitoutumisestaan Pikkuyrittäjät-ohjelmaan. Lähes kaikissa Kontiolahden kunnan kouluissa on kyseinen ohjelma käytössä. Lisäksi yrityskasvatus on vuodesta toiseen ollut huippusuosittu valinnainen oppiaine, iloitsi Satu Huttunen.

Toimiva kyläkouluverkosto

Opetuspäällikkö Huttunen kertoi myös, että lapset ja lapsiperheet voivat Kontiolahdella nauttia kattavasta alakouluverkosta. Vaikka kyläkoulut ovat valtakunnan tasolla jo lähes historiaa, on Kontiolahden kunnan kaikkiaan kymmenestä alakoulusta edelleen seitsemän kyläkouluja. Myös yläkoulussa on tarjolla nuorille herkkuja. Yläkoulun valinnaisten opintojen tarjonta on kunnan kokoon nähden hyvin laaja. Koulu tarjoaa eri luokka-asteilla valittavaksi yhteensä yli 80 erilaista kurssia! 

Kunta on investoinut myös koulurakennusten uusimiseen ja kunnostamiseen.

Kunnanjohtaja Jari Tuononen kertoi, että Lehmon yhtenäiskoulua rakennetaan parhaillaan. Koulun yhteyteen rakentuva uusi liikuntahalli ja koulun viimeisetkin tilat piha-alueineen valmistuvat vuonna 2023.

Kontiolahden kunta panostaa urheiluun ja liikuntaan

Kunnassa vieraillessani kävimme kunnanjohtajan kanssa ihmettelemässä myös hiihtostadionia, jossa on järjestetty jo yli 30 vuotta kansainvälisiä urheilukilpailuja, muun muassa ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia. Kunnanjohtaja kertoikin ylpeänä, miten tärkeitä urheilutapahtumat kunnalle ovat ja miten kisatapahtumat tuovat elinvoimaa itse asiassa koko seudulle.

Kontiolahden kunnan vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen kertoi puolestaan tyytyväisenä, että Kontiolahdella liikuntapaikat ovat aktiivisessa käytössä. Nuorten suosiossa ovat tänä päivänä yhtä lailla salibandy kuin frisbeegolfkin. Lisäksi kuulin häneltä, että urheiluseurojen jäsenmäärä on pysynyt hyvänä, ja seurat järjestävät kaikille kuntalaisille sopivaa matalan kynnyksen kerhotoimintaa.

Vierailin Kontiolahdella aurinkoisena talvipäivänä mutta haluaisinpa käydä tuossa nuorekkaassa ja kehittyvässä kunnassa myös kesäaikaan. Ehkäpä lomareissullani suuntaan tänä vuonna iloiseen Itä-Suomeen ja ajelen Kontiolahdelle. Törmäisinköhän silloin myös siihen kontioon?

 

Tutustu Kontiolahteen

Missä se Kontiolahti (Google Maps) sijaitseekaan? Kunta on vireä 15 000 asukkaan kunta Joensuun naapurissa.

Kunnanjohtaja Jari Tuononen toimii valtakunnallisen kehyskuntien verkoston työvaliokunnan puheenjohtajana kaudella 2022–2025. Kuntaliitto koordinoi verkoston toimintaa.

Alle 15-vuotiaita kunnan väestöstä on 21 prosenttia. Vastaava osuus koko maassa on 15 ja Pohjois-Karjalan maakunnassa 13 %.

Vähintään toisen asteen tutkinto on 80 prosentilla kunnan väestöstä. Korkeakoulututkinto, ml. alin korkea-aste, on 33 prosentilla kontiolahtelaisista.

THL:n sairastavuusindeksi on Kontiolahdella maakunnan alhaisin, 100. Maakunnan kaikkien kuntien keskiarvo on 121.

Kontiolahti palkittiin Vuoden pikkuyrittäjät kunta -palkinnolla vuonna 2022.

Katso Kontiolahden avainluvut Tilastokeskuksen vertailussa.

 

Kirjoittajasta lyhyesti

Kirjoittaja on aiemmin ollut erityisasiantuntijana Kuntaliitossa.