Kuukauden kehyskunta: Kerava

Kerava – kompakti kulttuurikaupunki radanvarressa

Oletko jo käynyt Keravalla? Moni meistä on matkustanut junalla Keravan ohi, ehkä jopa pysähtynyt asemalla mutta ei ole koskaan varsinaisesti käynyt kaupungissa. Kyllä kannattaisi, sillä tässä keskellä Uudenmaan maakuntaa sijaitsevassa kivan kokoisessa kaupungissa riittää näkemistä ja kokemista. Lisäksi pinta-alaltaan Manner-Suomen toiseksi pienimmän kunnan voi ottaa helposti haltuun kävellen tai pyörällä.

Kerava on yksi pääkaupunkiseudun kymmenestä kehyskunnasta ja kuuluu myös niin sanottuun KUUMA-seutuun. Vuonna 2022 Kerava toimii KUUMA-seudun puheenjohtajakuntana.

Seutu valvoo jäsenkuntiensa etua maankäyttöön, asumiseen, liikenteeseen ja ympäristöön liittyen. KUUMA-seutu osallistuu toimijana aktiivisesti kuntarajat ylittävään yhteistyöhön ja yhteisten suunnitelmien valmisteluun.

Yhteistyö lähikuntien kanssa on jatkuvaa, synergiaetuja haetaan palvelujen järjestämisessä muun muassa Tuusulan ja Järvenpään kanssa, kertoo Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu. Hänen puheessaan toistuikin sana ”yhteistyö” vähän väliä, kun hän kertoi kaupungista. Käy selväksi, että Kerava tekee yhteistyötä naapureiden kanssa monella saralla, joista MAL-yhteistyö valtion ja Helsingin seudun muiden kuntien kesken on yksi keskeisimmistä.

Sirkusta ja muita huvituksia

Kulttuuritoiminnan monipuolisuus ja aktiivisuus Keravalla yllätti minut. Kaupungissa järjestetään monenlaisia valtakunnallisesti kiinnostavia tapahtumia. Sirkusmarkkinat järjestettiin Keravalla ensimmäisen kerran jo vuonna 1978, ja perinne jatkuu vuosittain. Elokuussa järjestettävät Valkosipulifestivaalit tuovat niin ikään mukavaa pöhinää kaupunkiin.  

Kerava on myös katutaiteen ja erityisesti graffititaiteen keskittymä. Kaupungissa on tapana maalata purku-uhan alla olevat rakennukset värikkäillä graffitimaalauksilla. Kesällä 2020 Kerava nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen purkutaideprojektillaan, jossa kokonainen keravalainen kerrostalo annettiin taiteilijoiden työalustaksi.

– Kulttuuri ja tapahtumat lisäävät Keravan elinvoimaa. Haluamme edistää kulttuurikaupunkimainettamme antamalla tilaa ja mahdollisuuksia ilmiöiden muodostumiselle ja kaupunkilaisten omaehtoiselle toiminnalle, kertoi viestintäjohtaja Thomas Sund.

Tähdet loistavat Aurinkomäellä   

Keravan keskustan keidas, Aurinkomäki, toimii kaupunkitapahtumien areenana ympäri vuoden. Aurinkomäen puiston raitille sijoitetut nimilaatat muodostavat Keravan oman "walk of famen", joka antaa hauskalla tavalla tunnustusta kaupungin omille tähtihenkilöille.

Keravalaisia merkkihenkilöitä ei kuitenkaan näyttänyt – vielä! – olevan niin paljon, että Walk of fame peittoaisi Keravan keskustan kävelykadun. Keravan kävelykatu kun on yksi Suomen pisimmistä ja vanhimmista.

Tästä voi päätellä, että keskustan kehittäminen on ollut kaupungissa keskiössä jo pitkään. Asian vahvistaa myös kaupunkisuunnittelujohtaja Pia Sjöroos.

– Pyrimme ihmisen mittakaavaisen, inhimillisen ja viihtyisän kaupunkiympäristön luomiseen. Parannamme Keravan elinvoimaa kehittämällä keskustaa ja edistämällä täydennysrakentamista. Radanvarsikaupungille myös asemanseutu on tärkeä ja sitä halutaan kehittää kaupunkirakenteen solmukohtana.

Työvaliokunta tutustumismatkalla Keravalla

Kerava on mukana Kuntaliiton koordinoimassa kehyskuntaverkostossa ja kaupunginjohtaja Kirsi Rontu kuuluu verkoston työvaliokuntaan. Me työvaliokuntalaiset kävimme elokuussa 2022 tutustumassa Keravaan ja sen hyviin käytäntöihin. Kokoustamisen ohessa saimme nauttia Lapilan kartanon hienosta miljööstä.

Kerava näyttäytyi minulle hyvin elinvoimaisena ja vireänä kaupunkina, jossa tapahtuu kaiken aikaa. Eräs matkabloggaaja kiteytti Keravan hengen seuraavasti: ”Jos jotain ei ole erikseen kielletty, se on sallittua.” – Mahtaakohan kaupunginjohtaja olla samaa mieltä?

 

***

Tässä blogisarjassa esittelen eri puolilla Suomea sijaitsevia suurten kaupunkien kehyskuntia ja niiden onnistumisia. Kehyskuntien asiakkuusvastaavana ja kehyskuntaverkoston koordinaattorina haluan nostaa esiin näitä kehittyviä ja ketteriä kuntia, jotka kaupungistumiskeskusteluissa jäävät helposti keskuskaupunkinsa varjoon.

 

Tutustu Keravaan

Missä Kerava sijaitseekaan? (Google Maps)

Kerava on kasvava yli 37 000 asukkaan kaupunki.

Yhteistyösuuntautunut kunta on mukana Kuntaliiton koordinoimassa kehyskuntaverkostossa.

Suomalaisen kriketin koti löytyy täältä: maan ainoa kansainväliset standardit täyttävä krikettikenttä on Keravalla. 

Vuoden 2024 Asuntomessut järjestetään Keravalla.

Katso Keravan avainluvut Tilastokeskuksen vertailussa.

Kirjoittajasta lyhyesti

Kirjoittaja on aiemmin ollut erityisasiantuntijana Kuntaliitossa.