Kirjastojen digityössä rakentuvat yhteiset kansalliset palvelut

Kirjastojen pioneerityö sekä kirjastojen että kansalaisten verkko-osaamisen edistäjänä juontaa juurensa 90-luvulle, jolloin kirjastojen työntekijöille avautui ainutlaatuinen pääsy sähköisiin tietolähteisiin ja tietokantoihin. Tiedonhaku - niin sujuvaa kuin se tänä päivänä onkin - vaati tuolloin erikoistuneita menetelmiä onnistuakseen, ja meni vielä vuosia ennen kuin sähköposti ja nettiyhteydet laajentuivat käyttöön Helsingin kaikkiin toimipisteisiin.

Helsingin Kaapelitehtaalle perustettu kirjastokaapeli oli esikuvana tilalähtöiselle kirjastolle; kirjahyllyjen sijasta tila oli täynnä asiakastietokoneita. Tampereen kirjasto näytti puolestaan esimerkkiä aineistojen varaamisessa netin välityksellä. Alueelliset tietoasiantuntijat tukivat varhaista ”digiloikkaa” läpi Suomen.

Verkkoyhteys toi uuden ulottuvuuden kansallisen tason kehittämiseen. Kansainvälistä esimerkkiä seuraten perustettiin jo 90-luvulla edelleen toiminnassa oleva, kirjastojen yhteinen ”Kysy kirjastonhoitajalta” -palvelu. Erilaiset sähköiset, kotimaiset tietokannat alkoivat rakentua. Vähitellen vastustus koneita kohtaan hellitti myös kirjastotyöntekijöiden keskuudessa, ja digimaailma asettui luontevaksi osaksi kirjastojen toimintaa.

Kirjastotyöntekijän työnkuva painottuu asiakaspalveluun

Kirjaston työntekijöiden päivittäisissä tehtävissä esimerkiksi aiemmin tärkeä luettelointiosaaminen saa yhä vähemmän sijaa. Sen sijaan päivää voivat rytmittää kirjaamiset logistiikkajärjestelmään, kirjavinkkien päivittäminen verkkoon, chatbot-kehittäminen, pelien suunnittelu ja asiakkaiden neuvominen 3d-tulostinten kanssa.

”Kirjastolaisten” keskuudessa työn monipuolistuminen ja sirpaloituminen on voinut herättää ajatuksia hallinnan menettämisestä - toisaalta uudenlaiset työskentelyolosuhteet houkuttelevat myös uteliaisuutta ja joustavuutta esiin. Kun automatisoidut palautus- ja lajittelukäytännöt liikuttavat aineistoja kirjastojen välillä, vapautuu kirjastotyöntekijöiltä aikaa asiakkaiden auttamiseen.

Kirjahyllyt voivat olla edelleen näkyvin osa kirjastotilaa. Taustalla rakentuvat kuitenkin kansalliset verkkopalvelut, jotka liittävät kirjastot samoihin verkostoihin ja ovat keskeisin osa tämän päivän kirjastotyön digikehittämistä. Esimerkiksi Kansalliskirjaston tuottama, sähköinen Finna-palvelu on kirjastojen kansallinen infrastruktuuri.

Kirjastot ovat perinteisesti perustaneet ”kirjastokimppoja”, useamman kirjaston yhteenliittymiä, jotka ovat päättäneet yhdessä kehityskohteista. Kansallisten palveluiden kehitystyö tuo kaikille kirjastokimpoille yhteisiä toimintamalleja ja palveluita.

Valtakunnallisten hankkeiden tehtävä on luoda maaperää yhteistä e-kirjastoa varten. Työ on edennyt vaihtelevasti eri puolilla Suomea, ja esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla päästään jo vierailemaan alueen yhteisessä e-kirjastossa. Jatkossa olennainen kysymys nousee siitä, millä tavoin juuri jaetut verkkopalvelut saadaan toimimaan yli kuntarajojen - ilman, että alueellisesti ja erikseen kehitetään omia palveluja. Kirjastovetoinen, kansallinen ekosysteemi auttaa huolehtimaan siitä, että erilaiset palvelut ja myös sisällöt olisivat vähitellen kuntarajat ylittävästi ja tasa-arvoisesti saatavilla.

Digimateriaalin tarjoaminen edellyttää monialaista yhteistyötä

Kuntapäättäjillä ja kunnan hallintorakenteella on rooli siinä, miten kirjastoja kehitetään alueellisesti ja kansallisesti - toimivan digistrategian kunnissa kehitys voi tapahtua sujuvasti, mutta ilman digin strategista suunnittelua kehitystyö voi myös pysähtyä valtuustokaudella. Parhaillaan kansalliset kirjastot on jaettu yhdeksään kehittämisalueeseen ja Helsingin alueeseen, jolla on myös valtakunnallinen kehittämistehtävä.

Kuntapäättäjien lisäksi kirjastojen kehittämistyö laajenee myös yhteistyöksi kustannusmaailman kanssa. Kirjastojen mukanaolo kustantajien ja kirja-alan järjestötoimijoiden kanssa osana yhteistä ”ekosysteemiä” on olennaista digimateriaalin mahdollisuuksien kartoittamisessa ja kehittämisessä.

Digitaalisen aineiston hankinta on kirjastolle erilainen kuin fyysisen aineiston hankinta ja myös toimintaympäristö digiaineistojen kohdalla on toisenlainen. Kun kirjastot ovat aktiivisesti ekosysteemissä mukana kehittämässä palveluita ja sisältöjä, voi yhteistyö olla hedelmällistä kaikille osapuolille ja pitää myös kirjastot neuvottelupöydissä päättämässä asioista.

Asiakkaiden tyytyväisyys kirjastojen olemassaoloon ja palveluihin on hyvällä tasolla. Kehittämistyössä asiakaslähtöisyyden määrä kuitenkin vaihtelee. Esimerkiksi fyysisen kirjastotilan, kuten Oodin, kehittämisessä asiakkaiden osallistaminen on ollut keskeistä, mutta digitaalisen kirjaston kehitystyö vaatii erilaista osallistamista onnistuakseen. Työtä on tehtävänä myös kirjastojen asiakkaiden käyttäytymistä koskevan datan hyödyntämisessä kirjastojen kehittämiseksi, vaikkakin datan merkitys tunnustetaan jo laajalti.

Tällä hetkellä esimerkiksi Oodissa kerätään asiakaspalautetta erilaisin menetelmin. Nopeaa palautetta voi antaa hymiönaamoilla, ja tarkemmalle palautteelle on olemassa palautekanavia ja sähköposteja.

Korona-aikana kirjastotilojen käyttö on pakon sanelemana vähentynyt. Toisaalta nyt rajoitusten purkautuessa kirjaston ”lähiyhteisötilan” merkitys voi korostua jälleen. Yksi kasvava trendi ovat myös itsepalveluun perustuvat omatoimikirjastot, joiden myötä kirjastojen aukioloaikoja on voitu venyttää palvelemaan asiakkaita entistä paremmin.

Asiakasymmärrys nousee keskiöön myös laajemmassa digikehityksen kokonaisuudessa. Kirjastopalvelut nivoutuvat erilaisten kaupunkiprofiilien kehittämiseen ja arkkitehtuurilinjauksiin. Avointen rajapintojen kautta tietoa voidaan jakaa saumattomasti, mikä luo uusia tapoja kytkeä kirjastopalveluja muihin palveluihin ja helpottaa esimerkiksi palveluihin kirjautumista.

Kuvauksen pohjana on käytetty seuraavia haastatteluja ja materiaalia:

Laaksonen, Paula, kirjastonhoitaja, keskustakirjasto Oodi

Laine, Aija, erityissuunnittelija, valtakunnalliset kehittämispalvelut, Helsingin kaupunginkirjasto

Nousiainen-Hiiri, Virva, yhteisten palvelujen päällikkö, kirjastoverkon yhteiset palvelut Helsingin kaupunginkirjasto

Sarmela Matti, kehittämispäällikkö, valtakunnalliset kehittämispalvelut, Helsingin kaupunginkirjasto

Kirjastojen valtakunnallinen kehittämistehtävä

Kirjastoverkon yhteiset palvelut

Yleisten kirjastojen suunta-asiakirjat

Digimedia-hanke

Kuvauksen teksti: Aino Lappalainen / Kuntaliitto ja Anniina Tuomi / Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT