Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta (ns. jätelaki 2-hanke). Esityksellä on tarkoitus toimeenpanna pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjauksia kuntien toissijaisen vastuun tarkentamisesta vain aitoihin markkinapuutetilanteisiin ja sidosyksiköiden ulosmyyntirajojen yhtenäistämisestä viiteen prosenttiin tai 500 000 euroon liikevaihdosta. Lisäksi säädettäisiin jätetoimialaa koskevasta poikkeuksesta hankintalakiin esitetystä sidosysiköiden 10 % vähimmäisomistusvaatimuksesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2027.
Kuntaliitto edustaa kaikkia Suomen kuntia. Kuntaliitto lausuu jätelain muutosehdotuksesta seuraavaa:
Esitysluonnoksessa esitetään useita tiukennuksia kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun käyttöedellytyksiin ja uusia raportointivelvoitteita sekä kunnalle että palvelua pyytävälle jätteen haltijalle.
Kuntaliitto pitää TSV-palvelujen läpinäkyvyyden lisäämistä sinänsä kannatettavana, mutta korostaa, että sääntelyn tulee olla hallinnollisesti toteuttamiskelpoista eikä se saa tarpeettomasti vaikeuttaa kunnissa toimivien pienten paikallisten yritysten pääsyä jätehuoltopalveluihin silloin, kun siihen on tarve. Ehdotettu sääntely myös edellyttää Motivan ylläpitämän tietoalustan, nykyisen Materiaalitorin, kehittämistä onnistuakseen. Tämä edellyttää resurssien varaamista kehitystyöhön. Olisi tärkeää, että myös kuntien jätelaitosten näkemyksiä kuunneltaisiin kehitystyössä.
Kuntaliitto huomauttaa, että kuntien TSV-raportoinnin muutosehdotusten toteutuessa samassa yhteydessä tulee säätää lisäksi tarpeellisesta siirtymäajasta raportoinnin käyttöönotolle eli toisin sanoen siitä, mistä vuodesta alkaen tietoja tulee tietoalustaan toimittaa. Raportointivelvoitteet eivät voi astua voimaan heti vuoden 2027 alusta, koska tällöin kyseessä olisi takautuva, jo 2026 vuoden tietoja koskeva sääntely. Tämä olisi kohtuutonta. Taannehtiva lainsäädäntö ei ole oikeusvaltioperiaatteen mukaista. On myös varmistuttava, että materiaalitoriin tarvittavat muutokset on saatu valmiiksi. Nykyisellään Materiaalitori alustana ei mahdollista esitettyjen muutosten mukaisten tietojen toimittamista.
Esitysluonnoksessa ehdotetaan jätelain 33 §:n 2 momenttiin säädettäväksi jätteen haltijaa koskeva entistä tarkempi velvollisuus perustella tietoalustassa (nykyisin Materiaalitori.fi) ratkaisunsa hylätä tarjouspyyntöönsä tietoalustalla annetut tarjoukset. Perustellun hylkäämisen jälkeen jätteen haltijan olisi mahdollista tehdä pyyntö kunnalle toissijaisesta jätehuoltopalvelusta. Kuntaliitto kannattaa ehdotettua jätteen haltijaan kohdistuvaa uutta velvollisuutta, jolla pyritään varmistamaan se, että tehdessään kunnan jätelaitokselle pyynnön jätehuoltopalvelusta jätteen haltija on selvittänyt markkinapuutteen olemassaolon perustellusti osaltansa ja itse todennut kunnan toissijaisen jätepalvelun saamisen edellytysten olevan käsillä. Kuntaliitto katsoo, että kyseisen arvioinnin voi tehdä yksinomaan jätteen haltija, mikä esitysluonnoksessakin on otettu lähtökohdaksi. Valvova viranomainen voi tarvittaessa arvioida jälkikäteen jätteen haltijan toiminnan säännöstenmukaisuutta osana valvontatoimintaansa. Kuntaliitto kuitenkin toteaa, että valtion tulee panostaa Materiaalitorin käytön ohjeistamiseen ja käyttökokemukseen, jotta yritykset saadaan sitä käyttämään entistä paremmin.
Esitysluonnoksessa on tunnistettu, että edellä kuvattu tarjouksen hylkäämiseen liittyvä uusi perusteluvelvollisuus lisää yksityisten jätteentuottajayritysten hallinnollista taakkaa. Kuntaliitto jakaa tämän näkemyksen. Kuntaliiton näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaista olisi, että arvoltaan vähäistä toissijaista jätehuoltopalvelua vuositasolla tarvitsevat yritykset voisivat toimia mahdollisimman joustavasti ja tehokkaasti ilman ylimääräistä hallintotaakkaa. Voimassa olevassa sääntelyssä vuositasolla arvoltaan vähäiseksi jätehuoltopalveluksi on määritelty alle 2 000 euron palvelu. Alle 2000 euron jäävässä TSV-palvelussa yrityksen ei tarvitse käyttää Materiaalitoria. Kynnysarvo on lukittu vuonna 2019, jonka jälkeen yleinen kustannustaso on erinäisistä syistä noussut huomattavasti. Kuntaliitto esittääkin, että Materiaalitorin käytön kynnysarvoa tarkistetaan nykyistä korkeammaksi. Velvollisuus käyttää Materiaalitoria kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun saamiseksi tulisikin rajata jätehuoltopalveluun, jonka arvo on vähintään 4000 euroa vuodessa. Toimella voitaisiin helpottaa pienten yritysten hallinnollista taakkaa.
Muutoinkin kynnysarvo olisi järkevää kytkeä kustannustason muutoksiin ja tarkistaa se määrävälein sopivalla indeksillä. Tällöin kynnysarvo joustaisi kustannuskehityksen mukaisesti suuntaan ja toiseen. Nykyinen ajastaan jälkeen jäänyt kynnysarvo kuormittaa yhä pienempiä jätteentuottajayrityksiä, jotka velvoitetaan Materiaalitorin käyttöön samalla jätteentuottomäärällä, jolla vielä vuonna 2019 ei olisi velvoitettu. Samassa yhteydessä, kun menettelyjä muilta osin tarkistetaan tiukemmiksi, tulisi harkita esittämäämme kynnysarvon korotusta. Sillä olisi vaikutusta pääasiassa pienjäteasemapalveluita käyttävien yritysten toimittamiin pieneriin liittyvään hallinnolliseen taakkaan. Edelleenkin on tosiseikka, että kattavaa yrityksille tarkoitettua pienjäteasemapalveluverkostoa ei mikään yksityinen jätehuoltoyritys ole ottanut palveluvalikoimaansa. Kysymyksessä ei ole kovin houkutteleva ja kannattava toiminta.
Kuntaliitto ehdottaa lisäksi harkittavaksi, että TSV-palveluiksi voitaisiin suoraan lailla määritellä sellaisia palveluita, joille tunnetusti ei ole olemassa kilpailua. Mikäli kilpailua alkaa syntyä, voitaisiin lainsäädäntöä muuttaa. Materiaalitorin käyttövelvoite tulisikin poistaa kuntien tarjoamilta kaatopaikkapalveluilta ja katsoa ne suoraan jätelailla kuuluvaksi toissijaisen velvoitteen piiriin. Kaatopaikkapalvelut ovat nykyään marginaalisia ja niiden käyttäminen on olennaisesti vähentynyt, mutta silti yleiset kaatopaikat ovat edelleenkin tietynlaisille epäorgaanisille hyödyntämiskelvottomille jäte-erille tarpeellisia. Yleiset kaatopaikat ovat kuntien omistamia, eikä niille ole olemassa kilpailevaa markkinaehtoista palvelua valtakunnallisesti. Tällöin Materiaalitorin läpikäynti on turha ja kuormittava prosessi. Jo vuoden 2012 jätelain (HE 199/2010) TSV-sääntely tunnistaa asian. 33 §:n perusteluissa todetaan seuraavaa: ”Valtaosa Suomessa käytössä olevista yleisistä kaatopaikoista on nykyisin kunnan tai kunnan jätehuoltoyhtiön omistamia ja ylläpitämiä. Monille elinkeinotoiminnan jätteen tuottajille kunnallinen kaatopaikkapalvelu on siten käytännössä ainoa tarjolla oleva vaihtoehto hyödyntämiskelvottoman yhdyskuntajätteen, rakennus- ja purkujätteen tai muun tavanomaisen tuotantojätteen käsittelemiseksi.” Ajat ovat kirjauksesta muuttuneet ja kaatopaikkojen käyttö olennaisesti vähentynyt, mutta joidenkin rajattujen jätelajien osalta toteamus pitää edelleen paikkansa.
Materiaalitorin käyttövelvoitteesta vapauttamista voisi vaihtoehtoisena toimena kynnysarvon nostamiselle harkita myös pienjäteasemapalveluiden suhteen. Kuten jo todettu, edellä mainituille palveluille ei ole olemassa kattavia korvaavia markkinaehtoisia palveluita yrityksille.
Materiaalitorin kynnysarvon ulkopuolelle jääviä TSV-palveluita, niiden käyttömääriä sekä arvoa seurataan jatkossa jätelaitoksia koskevien entistä tiukempien raportointivelvoitteiden (JL 33 §:n raportit materiaalitoriin sekä JL 44 §:n kirjanpidon erottelu) avulla, joten TSV-palvelun käytön seuranta ja sitä kautta läpinäkyvyys joka tapauksessa tehostuisi. Tosin, jätelain 33 §:ään esitettyä, osin 44 §:n kanssa päällekkäistä palvelun arvon raportointia, tulisi vielä uudelleen harkita.
Kuntaliitto ei kannata ehdotusta, jonka mukaan kunta ei voisi jatkossa järjestää jätteenkuljetusta omana työnään, vaan palvelu olisi aina hankittava kilpailuttamalla. Kuntaliitto katsoo, että ehdotus kaventaa tarpeettomasti kunnallista itsehallintoa ja kunnan oikeutta päättää järjestämisvastuullaan olevan palvelun tuotantotavasta. Ehdotus on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, sillä eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain turvaaman kunnallisen itsehallinnon ytimessä on kunnan vastuulle kuuluvien tehtävien tuotantotavasta päättäminen (esim. PeVL 15/2018). Jätehuollon järjestäminen kuuluu kunnan lakisääteisiin tehtäviin.
Kyseinen toimi ei sisälly hallitusohjelmaan eikä esitysluonnoksesta käy ilmi, miksi olisi perusteltua ja välttämätöntä, vastoin kuntalaissa säädettyä oikeutta, poistaa kunnilta oikeus tuottaa jätteenkuljetuspalvelut omana toimintanaan. Kuntaliitto katsoo, että ainoaksi perusteeksi muutosehdotukselle esitetty pelkkä yritystoiminnan edistäminen ei ole sellainen painava peruste, jonka nojalla kunnan itsehallinnon piiriin kuuluvaa päätöksentekoa voidaan rajata.
Kuntalain mahdollistamia palvelujen tuottamisen vaihtoehtoja ovat tuottaa palvelu itse, tuottaa palvelu yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa, hankkia palvelu ”ostopalveluna” toiselta kunnalta tai kuntayhtymältä, perustaa palveluja tuottava osakeyhtiö tai muu yksityisoikeudellinen yhteisö taikka olla sellaisessa osakkaana, hankkia palvelu valtiolta tai muulta julkisyhteisöltä taikka hankkia palvelu yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Näiden kaikkien tulee olla myös jätehuollon palveluita järjestävän kunnallisen tahon käytössä, kun se järjestää palveluitansa. Käytännössä mahdollisuus omaan tuotantoon on tärkeä myös varautumisen, huoltovarmuuden ja palvelun jatkuvuuden kannalta.
Käytännössä kyseinen säännösehdotus ei parantaisi nykytilaan verrattuna yritysten markkinatilannetta, koska se ei sellaisenaan merkitsisi muutosta vallitsevaan käytäntöön, jossa kunnat pääsääntöisesti hankkivat jätteenkuljetuspalvelut kilpailutuksen perusteella yksityisiltä yrityksiltä. Tähän käytäntöön ei ole suunniteltu muutosta kunnissa. Vain poikkeustapauksissa kunta järjestää kiinteistöittäiset jätteenkuljetuspalvelut omana toimintanansa. Tällöin ratkaisun taustalla on aina painavat tarkoituksenmukaiset perusteet, jotka perustuvat kunnan velvollisuuteen huolehtia lakisääteisestä tehtävästään. Myös esitysluonnoksen perusteluissa todetaan, ettei säännös merkitsisi muutosta nykyiseen markkinatilanteeseen. Siksikin vaatimus olisi aivan tarpeeton ja ristiriidassa valtioneuvoston normien purkutavoitteen kanssa, sekä lisäksi vielä perustuslain näkökulmasta ongelmallinen.
Oman tuotannon rajoittaminen voisi vaikeuttaa palvelun tuottamista niissä tilanteissa, joissa markkina on jo muutoinkin heikko. Jopa mahdollinen uhka oman tuotannon käynnistämisestä voisi kirittää alueelle kilpailua. Hintakattoa on jo jouduttu nykytilanteessakin käyttämään. Mikäli omaan tuotantoon ei ole mahdollisuutta, hintakaton asettamisen vaikutus voi jäädä nimelliseksi. Lisäksi heikosti kilpailluilla alueilla asukkaat kärsisivät ylihinnoiteltujen kuljetuspalveluiden vuoksi nousevista jätemaksuista. Yhden yritystoimialan markkinatoiminnan tukeminen esitetyllä tavalla ei voi olla yleisen edun mukaista.
Kuntaliitto katsoo, että ehdotus on ristiriidassa myös hankintoja koskevien periaatteiden kanssa. Oikeuskäytännössä on säännönmukaisesti korostettu sitä, että hankintayksiköllä on oikeus päättää itse siitä, tuottaako se vastuulleen kuuluvat palvelut itse vai hankkiiko se ne kilpailuttamalla hankintalainsäädännön mukaisesti. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen liittyen jopa Kilpailu- ja kuluttajavirasto on todennut, että ilman omaa tuotantoa julkinen sektori on keskittyneiden markkinoiden armoilla: https://www.kkv.fi/blogit/kkv-blogi/yksityisten-sote-markkinoiden-keskittyminen-kay-kalliiksi-veronmaksajille/.
Ehdotukseen sisältyvä poikkeus kilpailutuspakosta, jos Kuntaliiton tarpeettomaksi katsoma muutosehdotus säädetään, on erittäin tarpeellinen, mutta esitetty määräaika omalle tuotannolle on liian lyhyt. Sen tulisi olla vähintään 8 vuotta. Oman tuotannon käynnistäminen on hidas prosessi ja vaatii sekä kalusto- että miehistöinvestointeja, joita kunta ei voi käyttää vapaasti muualla jätemarkkinoilla kunnan rajallisen jätehuoltovastuun vuoksi. Kunta ei lähtökohtaisesti voisi laajamittaisesti osallistua kuljetuspalveluiden tarjouskilpailuihin hankkimallansa kalustolla.
Jätelain 36 §:ssä on säädetty jo hankintojen osiin jakamisesta ja pakollisesta markkinakartoituksesta sekä velvollisuus huomioida kaiken kokoiset yritykset kuljetuspalveluiden hankinnassa. Kuntaliitto katsoo, että hankintojen jakaminen osiin sekä pakollinen markkinakartoitus ennen kilpailutusta turvaavat riittävästi eri kokoisten potentiaalisten toimittajien osallistumismahdollisuuksia julkisiin hankintoihin.
Kuntaliitto pitää uutta 32 ja 33 §:n mukaisen jätehuollon kirjanpidon eriyttämisvaatimusta asianmukaisimpana esitetyistä toimista edistää TSV-palveluiden läpinäkyvyyttä. TSV-palveluiden läpinäkyvyyden lisääminen on lähtökohtaisesti kannatettavaa. TSV-palvelun eriyttäminen kirjanpidossa voi osaltansa parantaa toiminnan seurattavuutta ja selkeyttää eri toimintojen kustannusrakennetta.
Kuntaliitto kuitenkin toteaa, että uudet eriyttämis- ja raportointivaatimukset lisäävät kuntien ja jätelaitosten hallinnollista työtä ja edellyttävät tietojärjestelmien kehittämistä sekä riittäviä resursseja. Kirjanpidon eriyttäminen voi myös edellyttää uusien valtakunnallisten ohjeiden kehittämistä. Kuntaliitto huomauttaa, että lakisääteisten 32 ja 33 §:n mukaisten tehtävien kirjanpidon eriyttämisvelvoite laajentaa pykälän ulottuvuuden käytännössä koskemaan myös kuntien taseyksiköinä, liikelaitoksina ja kuntayhtyminä toimivia jätelaitoksia, jos ne ovat antaneet TSV-palveluita. Nämä toimijat eivät tyypillisesti ole harjoittaneet toimintaa markkinoilla.
Valitettavaa on se, että 44 §:n vaatimukset kustannusten erittelyn osalta ovat osin päällekkäisiä 33 §:ssä edellytetyn raportoinnin kanssa. Päällekkäistä sääntelyä tulisi aina välttää.
Kuntaliitto huomauttaa, että kirjanpidon eriyttämisvaatimukselle tulee säätää tarpeellinen siirtymäaika. Laissa tulee määritellä, mistä kirjanpitovuodesta alkaen kirjanpito tulee eriyttää esitetyllä tavalla. Eriyttämisvelvoite ei voi astua voimaan lain voimaantullessa, koska tästä aiheutuisi takautuva, jo 2026 vuoden tietoja koskeva sääntely. Tämä olisi täysin kohtuutonta.
Kuntaliitto pitää hyvänä, että ehdotuksen mukaisesti kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvan taloudellisen toiminnan kirjanpidollinen eriyttäminen perustuu jatkossa kilpailulakiin ja jätelaissa vain viitataan kilpailulain 30 d §:än. Tällöin kuntien jätelaitosten markkinoilla tarjoamien jätehuoltopalvelujen kirjanpidon eriyttämisestä ei säädettäisi enää erikseen jätelaissa. Kilpailulain ja jätelain päällekkäisyys poistuu tältä osin ja sääntely selkeytyy.
Ehdotuksen mukaan TSV-palveluista perittävän maksuun tulisi sisällyttää aina kohtuullinen tuotto pääomalle (3 momentin muutos). Tämä muuttaa nykyistä TSV-palveluiden kustannusvastaavuuden periaatetta jonkin verran. Sinänsä maksusääntelyn tulisi säilyä johdonmukaisena suhteessa kunnan lakisääteiseen jätehuoltotehtävään.
Kuntaliitto toteaa, että jo nyt laissa on velvoite, jonka mukaan TSV-maksut eivät saa alittaa 32 §:n nojalla järjestetystä lajiltaan ja laadultaan vastaavan jätteen jätehuoltopalvelusta perittävää jätemaksua. Jätelain esitöissä (HE 248/2018) todetaan seuraavaa: ”Säännös olisi tarpeen, sillä kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta perittävän jätemaksun tulisi kattaa jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, mukaan lukien kunnan jätelaitokselle jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustan käytöstä sekä kunnan toissijaiseen jätehuoltopalveluun liittyvästä neuvonnasta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset. Kustannuksia ei tulisi kompensoida eikä kattaa kotitalouksilta perittävillä jätemaksuilla taikka markkinaehtoisen toiminnan tuloilla.” Em. 3 momentin säännös ja sen perustelut ovat jo vuosia toimineet ohjenuorana kunnissa TSV-taksoista päätettäessä. Kuntaliitto katsoo, että pelkästään em. sääntely takaa, että TSV-maksut eivät voi olla alihinnoiteltuja. Kun 32 §:n mukaiseen jätehuoltoon sisältyy tuottoa, se siirtyy automaattisesti myös TSV-maksuun em. säännöksen vuoksi. Sen vuoksi Kuntaliitto pitää pakollisen tuoton vaatimusta melko erikoisena säännöksenä ottaen huomioon, että kyseessä on ns. perälautapalvelu markkinapuutetilanteessa. Tuottovaatimus käytännössä pakottaa kunnan tekemään voittoa TSV-palveluilla.
Perusteluiden mukaan kertynyttä tuottoa voitaisiin kohdentaa lakisääteisten tehtävien, mukaan lukien toissijaisen jätehuoltokapasiteetin, edellyttämiin investointeihin. Hieman erikoista on se, että toisaalla 33 §:n perustelujen yhteydessä todetaan, ettei kunnan tarvitse erikseen varautua toissijaisen jätehuoltopalvelun tarjoamiseen. ”Kunnalla ei olisi velvollisuutta hankkia uutta kuljetuskalustoa tai käsittelylaitosta järjestääkseen pykälässä tarkoitetun jätehuollon. Kunta olisi velvollinen tarjoamaan palvelua elinkeinotoiminnan jätehuollolle vain muutoinkin käytettävissään olevan jätehuoltokapasiteetin puitteissa.” Mahdollinen tuotto tulisikin kohdentaa pääasiassa 32 §:n mukaisten jätehuoltopalveluiden kehittämiseen.
Kuntaliitto katsoo, että periaatteen, jonka mukaan 32 §:ään liittyvillä jätemaksuilla kerätty tuotto on käytettävä jätehuoltopalveluiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen, tuominen jätelakiin 78 §:n 5 momenttiin, ei oikeastaan muuta vallitsevaa tulkintaa julkisoikeudellisten jätemaksujen käytöstä.
Esitysluonnoksen toissijaisesta jätehuoltopalvelusta perittävää jätemaksua koskevat muutosehdotukset liittyvät vahvasti jätetaksojen perusteiden tarkasteluun, jota tehdään hyvissä ajoin kutakin taksavuotta edeltävänä vuotena. Lakimuutoksen käsittelyyn ja ehdotettuun voimaantuloon nähden on tarpeellista, että jätemaksuihin liittyviin muutosehdotuksiin säädetään yhden vuoden siirtymäaika siten, että esitettyjen taksalaskentaan vaikuttavien muutosten osalta lakiesitys tulisi voimaan vuoden 2028 alusta.
Ehdotuksen mukaan toimivaltaisen valvontaviranomaisen olisi määräajoin asianmukaisesti tarkastettava kunnan tai 43 §:ssä tarkoitetun yhtiön antama 33 §:n mukainen toissijainen jätehuoltopalvelu tarpeellisessa laajuudessa. Valvontaviranomaisen olisi laadittava suunnitelma kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun valvontaa varten. Suunnitelma voitaisiin laatia osana muuta valvonnan suunnittelua. Velvollisuus olisi uusi, sillä voimassa olevan lain mukaan viranomaiselle ei ole säädetty säännöllistä TSV-toiminnan tarkastusvelvollisuutta.
Koska velvoite koskee toimivaltaista valvontaviranomaista, esitetty jätelain muutos lisää jossain määrin myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvonnallista taakkaa. Esityksen mukaan toissijaisen jätehuoltopalvelun valvontaa voitaisiin tehdä osana jätelaitoksen ympäristöluvanvaraisen toiminnan ympäristönsuojelulain 168 §:ssä tarkoitettua valvontaa. Tällöin valvoja on yleensä suurten toimintojen osalta Lupa- ja valvontavirasto, mutta jätelaitoksilla on monenlaista ympäristöluvanvaraista, myös kunnan luvittamaa toimintaa.
Jätteen haltijoita eli yrityksiä, jotka ovat pyytäneet toissijaista jätehuoltopalvelua, valvoo voimassa olevan lain perusteella kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jollei kysymys ole Lupa- ja valvontaviraston valvonnan piiriin kuuluva ympäristöluvanvarainen toiminnanharjoittaja. Tilanne ei tältä osin ole muuttumassa nykylaista, mutta esityksessä arvioidaan, että valvonnan tehostuminen voisi vaikuttaa myös TSV:tä käyttävien yritysten valvontaan kasvattavasti. Tämä tarkoittaisi lisääntyvää kuormaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Luonnoksessa hallituksen esitykseksi on esitetty, että tehtävien ei arvioida vaativan lisää henkilöstövoimavaroja, sillä säännönmukaisen valvonnan ja valvontasuunnitelmien teon voisi ehdotuksen mukaan yhdistää kunnan jätelaitoksen ympäristöluvan valvontaan. Kuntaliitto katsoo, että valvontasuunnitelman laatiminen, hyväksyminen poliittisissa päätöksentekoelimissä ja suunnitelman ylläpito ajantasaisena vaatii sekä substanssi- että hallinnollisia resursseja ja siten kuluttaa myös henkilöstövoimavaroja. Kuntaliitto toteaakin, että erillisen valvontasuunnitelman laatimisen sijaan säännökseen tulisi selkeästi kirjata, että toissijaisen jätehuollon valvontaa koskevat tiedot voidaan sisällyttää ympäristönsuojelulain 168 §:n tarkoittamiin valvontasuunnitelmiin ja -ohjelmiin.
Kuntaliitto huomauttaa lisäksi, että kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvonnallisia tehtäviä on lisätty erinäisten lainsäädäntömuutosten myötä merkittävästi, mutta valvontaan käytettäviä resursseja sen sijaan ei ole lisätty vastaavasti. Valitettavaa tässäkin ehdotuksessa on se, että uusien tehtävien kompensoimista kunnille ei ole edes ehdotettu. Ympäristönsuojelulain 167 §:n mukaan "valvontaviranomaisen on järjestettävä tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvonta niin, että se on laadukasta, säännöllistä ja tehokasta ja perustuu ympäristöriskien arviointiin. Valvontaviranomainen voi asettaa tehtävät tärkeysjärjestykseen, jos se on välttämätöntä tehtävien hoitamiseksi asianmukaisesti." Lähtökohtaisesti markkinoiden toimivuuden valvonta ei ole ympäristönsuojeluviranomaisen perustehtävä, kun lähestymistapa on ympäristöriskiperusteinen. Laissa kunnan ympäristönsuojelun hallinnosta todetaan kunnan tehtävistä, että kunnan tulee alueellaan valvoa ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja muuta ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä elinympäristö.
Käytännössä toissijaisen jätehuoltovastuun käyttämistä ei olisi kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen resurssien puitteissa mahdollista selvittää juuri muutoin kuin lähinnä muun laitosvalvonnan yhteydessä, jätehuoltoviranomaisen tai jätelaitoksen niin pyytäessä (esim. yrityksen toistuva materiaalitorin käyttövelvoitteen laiminlyönti) ja valtion ympäristönsuojeluviranomaisen yhteydenottojen perusteella.
Kuntaliitto huomauttaa, että myös kunnallinen jätehuoltoviranomainen seuraa resurssiensa puitteissa jo nyt TSV-palvelua ja sekin voi tarvittaessa siirtää asian käsiteltäväksi valvovalle viranomaiselle.
Kuntaliitto myös epäilee, onko nimenomaisesti valvontasuunnitelmien laatimista edellyttävä toissijaista jätehuoltopalvelua koskeva säännöllinen valvonta tarkoituksenmukainen uusi tehtävä osoitettavaksi juuri jätelain yleisille valvontaviranomaisille. TSV-palveluiden liikevaihto on suhteellisen vaatimaton osuus jätehuollon kokonaismarkkinoista ja myös suurimman osan kunnallisten jätelaitosten liikevaihdosta. Tämäkään uusi tehtävä ei edistä norminpurun tavoitetta.
Jäteyhtiöille tai -laitoksille suunnatussa kyselyssä toissijainen jätehuoltopalvelu muodosti keskimäärin 8 % toimijoiden liikevaihdosta. Kuntien jätelaitosten osuus taasen jätehuollon kokonaismarkkinasta, joka on laajuudeltaan 1,1-1,2 miljardia euroa, on noin 40 %. Siten TSV-palveluiden liikevaihdon osuus jätehuollon kokonaismarkkinoista on hieman reilu 3 % eli todellisuudessa hyvin pieni suhteessa esitettyyn valvontaresurssin käyttöön jo muutoinkin kuormitetuilla viranomaisilla.
Pykälään esitettäisiin tehtävän muutoksia jätealan hankintalaista poikkeavaan ulosmyyntirajaa koskevaan sääntelyyn sekä lisättävän poikkeus hankintalain 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimuksesta jätetoimialalla. Ehdotuksen mukaan kunnan jätehuollon toimialalla toimiviin sidosyksiköihin ei sovellettaisi 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimusta.
Poikkeus 10 %:n vähimmäisomistusvaatimuksesta
Kuntaliitto pitää ehdotusta poiketa jätetoimialalla hankintalaissa säädetystä 10 %:n vähimmäisomistusosuusvaatimuksesta välttämättömänä ja perusteltuna. Kuten jo esityksen perusteluissakin on todettu, jätetoimialan sidosyksiköiden, eli kuntien yhdessä omistamien jäteyhtiöiden, pääasiallinen tehtävä on hoitaa kunnan lakisääteisiä jätehuollon palvelutehtäviä. Mikäli 10 %:n omistusosuusvaatimusta sovellettaisiin jätealalla, johtaisi se siihen, että kuntien tulisi tehdä merkittäviä muutoksia tyypillisesti kuntien asukasluvun suhteessa omistettujen jäteyhtiöiden omistusrakenteessa. Kuntien asukasluku korreloi hyvin kunkin kunnan tarvitseman jätehuollon palvelutarpeen kanssa.
Myös yhtiöiden omaisuudenjako olisi erittäin haasteellista. Uudelleenorganisoinnin tarve kohdentuisi myös lakisääteisten yhteisten jätehuoltoviranomaisten toimintaan. Muutostarve koskisi noin 240 Manner-Suomen kuntaa, mitä voidaan pitää erittäin merkittävänä määränä. Tällaiset lyhyen ajan sisällä tehtävät rakenteelliset muutokset haittaisivat olennaisesti kuntien lakisääteisten jätehuollon palvelutehtävien hoitamista. Kipeimmin haitat kohdentuisivat pieniin kuntiin, joita omistajissa on valtaosa. Vähimmäisomistuksesta poikkeamisella on merkitystä myös perustuslain ympäristöperusoikeuden toteutumisen kannalta.
Kuntaliitto huomauttaa teknisenä huomiona, että hyväksytyssä hankintalaissa sidosyksikön vähimmäisomistuksesta on säädetty 15 §:n 2 momentissa, joten pykälän 3 momentin viittaus tulee korjata sen mukaiseksi.
Poikkeusmenettelyn säätäminen on kirjattu hankintalain muutosta koskevaan hallituksen esitykseen (HE 2/2026 vp. s. 22). Sen mukaan tarkoitus on, että jätelain uudistuksen yhteydessä säädetään jätealan sidosyksiköitä koskeva poikkeus esitetystä hankintalain 15 §:n mukaisesta 10 prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimuksesta. Kuntaliitto on kuitenkin huolissaan säädettävän poikkeuksen hitaasta etenemisestä suhteessa hankintalain muutosprosessiin. Tosiasia on, että hankintalain muutos hyväksyttiin eduskunnassa 10.6.2026, ja se astui voimaan 18.6.2026. Sen vähimmäisomistusvaatimusta koskevan sääntelyn siirtymäaika on jo käynnissä. Siksi on tärkeää, että kyseinen poikkeus tulee voimaan niin pian kuin mahdollista.
Mietinnössään hankintalain muutoksesta TaVM 16/2026 vp talousvaliokunta totesi seuraavaa: ”Myös jätehuoltoa koskeva poikkeus sidosyksikköjen vähimmäisomistusvaatimukseen tullaan hallituksen linjauksen mukaisesti toteuttamaan jätelain uudistamisen yhteydessä. Valiokunta toteaa, että jätelakia koskevan sääntelyn etenemistä tulee seurata aktiivisesti, jotta siihen sisällytettävä hankintalain sidosyksikkösääntelyä koskeva poikkeus saadaan voimaan nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvän sääntelyn kanssa samaan aikaan.” Kuntaliitto huomauttaa, että hankintalaki on jo tullut voimaan, mutta poikkeuksen sisältävä jätelain muutos on vasta lausuntovaiheessa eikä siten ehtinyt voimaan hankintalain kanssa samaan aikaan. Tämä aiheuttaa kunnissa suurta huolta ja epävarmuutta.
Kuntaliitto korostaa, että kunnat ja kuntien omistamat jäteyhtiöt toimivat tällä hetkellä kestämättömässä välitilassa, kun jätehuollon poikkeusta ei ole säädetty talousvaliokunnan hankintalakia koskevassa mietinnössä ilmaistulla tavalla, jolla jätelakiin sisällytettävä “hankintalain sidosyksikkösääntelyä koskeva poikkeus saadaan voimaan nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvän sääntelyn kanssa samaan aikaan”. Hankintalain eduskuntakäsittelyssä on kuitenkin ilmaistu selkeä tahtotila hankintalain kanssa samanaikaisesta poikkeamisesta säätämisestä.
Kuntaliitto pitääkin välttämättömänä, että selkeä ja tarkkarajainen sekä helposti lainsäädännöllisesti muotoiltava poikkeus vähimmäisomistusvaatimuksesta säädetään jätelaissa lausuttavana olevasta esityksestä erotetulla erillisellä jätelain muutoksella mahdollisimman pian heti syysistuntokauden alussa. Tällä tavalla toimien hankintalain säätämisen yhteydessä jätelakiin säädettäväksi määritetty poikkeus olisi edes jollain tavalla aikataulullisesti koherentti suhteessa jo käynnissä olevaan hankintalain siirtymäaikaan sekä noudattaisi hankintalain eduskuntakäsittelyssä ilmaistua tahtotilaa. Ilman pikaisesti säädettyä poikkeusta hankintalaissa säädetylle siirtymäajalle määritettyjen toimenpiteiden ja niiden aikataulun suhde jätelaissa säädettäväksi päätettyyn poikkeussäännökseen on epäselvä ja koko hallintoa merkittävästi kuormittava.
Ulosmyynnin rajoittaminen sisältyy hallitusohjelman tavoitteisiin, mutta on huomattava, että vuonna 2023 laaditun Petteri Orpon hallitusohjelman jälkeen tammikuussa 2026 sidosyksiköiden ulosmyynnin laskentaan on saatu uutta EU-tasoista oikeussääntelyä. Kuntaliitto viittaa Unionin tuomioistuimen 15.1.2026 antamaan ratkaisuun, jonka mukaan sidosyksiköiden markkinaehtoisten tytäryhtiöiden liikevaihto on laskettava emoyhtiön liikevaihdoksi ja ulosmyynniksi (asia C-692/23 AVR-Afvalverwerking BV). Tuomio on muuttanut sidosyksiköiden markkinaehtoisen toiminnan arviointia aivan oleellisesti suhteessa Suomessa aiemmin vakiintuneesti noudatettuun tulkintaan, johon jopa valtiovalta on kannustanut (mm. TEM:n ja talousvaliokunnan kannanotot vuoden 2016 hankintalain säätämisen yhteydessä). Talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 31/2016 vp – HE 108/2016 vp) lausutaan muun muassa seuraavaa: ”Talousvaliokunta … muistuttaa, että sidosyksiköiden on aina mahdollista eriyttää markkinoilla oleva toimintansa eri oikeushenkilöön (esimerkiksi toinen yhtiö), jolloin varsinainen sidosyksikkö pysyy ainoastaan hankintayksiköitä palvelevana yksikkönä. Sidosyksiköstä eriytetty oikeushenkilö voi harjoittaa kansainvälistäkin yhteistyötä varsinaisen sidosyksikön aseman vaarantumatta.” Voidaankin arvioida, että eurooppalaisittain poikkeuksellisen alhainen ulosmyyntiraja on perustunut virheelliseen tulkintaan. Olisi toivottavaa, että valtiokin kantaisi osavastuun tulkintavirheen hallitusta korjaamisesta sellaisin toimenpitein, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän vahinkoa kuntien toiminnalle.
Jätealallakin on toimittu suomalaisen vakiintuneen käytännön mukaisesti, ja osa yhtiöistä on aikanaan perustanut markkinaehtoisia tytäryhtiöitä. Nyt uuden tulkinnan mukaan pelkästään tämä aiheuttaa tarpeen järjestellä joidenkin jäteyhtiöiden toimintaa rakenteellisesti uudestaan. Suomalaiset jätealan sidosyksiköt ja niiden omistajat joutuvat purkamaan omistuksiaan tytäryhtiöissään, mistä aiheutuu niille hyvin merkittävää vahinkoa. Samalla vaarana on, että jätehuoltopalvelujen tarjonta Suomessa vähenee.
Pelkästään tämän lakihankkeen yhteydessä tehtyjen selvitysten valossa on selvää, että ulosmyynnin rajoittaminen heikentäisi jätehuollon toimivuutta ja jätehuoltopalvelujen saatavuutta ympäri Suomen sekä aiheuttaisi kunnille ja niiden omistamille jäteyhtiöille hyvin merkittävän hallinnollisen taakan ja kustannukset.
Kuntaliitto toteaa, että EUT:n tuomion perusteella koko Suomen ulosmyynnin rajoitusta tulisi tarkastella täysin uudenlaisesta näkökulmasta. Jätealalla ei sen vuoksi tulisi hätiköiden ja perustuen hallitusohjelman kirjauksen taustalla olevaan vanhentuneeseen käsitykseen sidosyksiköiden toimintamahdollisuuksista muuttaa jätelakiin säädettyä ulosmyyntirajaa tässä vaiheessa lainkaan. Tuomion tosiasiallisia vaikutuksia tulisi selvittää vielä tarkemmin ja tehdä vasta sen jälkeen johtopäätökset tarvittavista toimista. Myös hankintadirektiivin uudistus voi vaikuttaa sääntelyyn ja tulkintoihin. Jätealalla esimerkiksi järkevintä olisi itse asiassa nostaa ulosmyyntirajaa esimerkiksi 15 tai jopa EU:n hankintadirektiivin sallimaan 20 prosenttiin.
Kuntaliitto muistuttaa, että alkuperäisen hallitusohjelman kirjauksen taustalla on virheelliseksi osoittautunut kansallinen käsitys sidosyksiköiden toimintamahdollisuuksista. Hallituksen hallitusohjelmakirjauksella tavoittelema ulosmyynnin rajaaminen toteutuu siten jo Unionin tuomioistuimen tuomion vaikutusten kautta. Edellä kuvattu kokonaisuus huomioon ottaen jätelaissa säädetyn ulosmyyntirajan kiristämisestä tulisikin ensisijaisesti luopua kokonaan ja säilyttää nykyinen mahdollisuus 10 %:n ulosmyyntiin.
Kuntaliitto toteaa myös, että pelkästään esityksessä ehdotettu 5 prosentin ulosmyyntiraja ilman euromääräistä 500 000 euron rajoitusta on huomattavasti perustellumpi kuin hallitusohjelmaan alun perin kirjattu esitys.
Ulosmyynnin rajaaminen 500 000 euroon olisi toimenpide, joka aiheuttaisi merkittäviä häiriöitä jätehuoltomarkkinoiden toimivuuteen sekä jätehuoltopalveluiden saatavuuteen, kun otetaan huomioon EUT:n ratkaisun tulkinnat. Käytännössä se lopettaisi markkinaehtoisen myynnin likipitäen kokonaan. Sen vuoksi vaikutusarvion spekulointi koko maan tasolla laskennallisella 13 miljoonan euron markkinaehtoisella toiminnalla on turhaa.
Mikäli ehdotettu muutos monista vaikutusarvioinnissakin tunnistetuista negatiivisista vaikutuksista huolimatta säädetään (5 %), tulee samalla säätää riittävästä siirtymäajasta muutoksen toteuttamiselle. Uudessa säädösten tulkintatilanteessa riittävän pitkän siirtymäajan pituus korostuu. Ehdotuksessa pykälän 2 momentissa esitetty siirtymäaika on ehdoton minimi, jotta tarvittavat sopeuttamistoimet voidaan tehdä edes jotenkin hallitusti jätehuollon toimintavarmuus turvaten. Kuntaliiton näkemyksen mukaan kohtuullisempi siirtymäaika olisi viisi vuotta, jotta monimutkaiset EUT:n tuomiosta ja sääntelystä aiheutuvat järjestelyt on mahdollista toteuttaa ilman toimintakatkoja, roskaantumisen lisääntymistä ja vahinkoja palveluille. Oleellista on myös turvata kotimaisten jätehuoltopalveluiden saatavuus kohtuullisin kustannuksin kaikille jätteen haltijoille muutoksiin valmistautumisen ja niiden tekemisen aikana. Olisi koko yhteiskunnan varojen hukkaan heittämistä jättää kuntien investoima käsittelykapasiteetti vajaateholle samalla, kun yritykset joutuisivat etsimään palveluita yhä kauempaa, jopa ulkomailta.
Ehdotuksen mukaan ulosmyyntirajan alentamisen keskeinen taloudellinen vaikutusmekanismi liittyy juuri mittakaavaetujen heikkenemiseen. Kuntaliitto jakaa tämän näkemyksen ja pitää sitä merkittävänä. Kun markkinaehtoisesti käsiteltävät jätemäärät kuntaomisteisissa yhtiöissä vähenevät, käsittelylaitosten ja muun infrastruktuurin kiinteät kustannukset jakautuvat pienemmälle jätemäärälle. Tämä nostaa käsittelyn yksikkökustannuksia ja lisää painetta korottaa kuntalaisten jätemaksuja, koska kuntalaisten jätteet käsitellään pääosin samoissa käsittelylaitoksissa yritysjätteiden kanssa. Suomen kokoisessa maassa, jossa kokonaismarkkina on kohtuullisen pieni, ei ole järkevää se, että kuntalaisten ja yritysten jätteet käsitellään täysin eri laitoksissa.
Esityksen 2 momentin mukaan hankintalain 15 §:n 2 momentin mukaista kolmen vuoden keskimääräistä kokonaisliikevaihtoa sovelletaan prosenttiosuuden määrittämisessä 1 päivästä tammikuuta 2033. Vuosina 2030–2032 prosenttiosuutta määritettäessä perusteena on käytettävä sopimuksen tekemistä edeltävän kalenterivuoden liikevaihtoa tai muuta vastaavaa toimintaan perustuvaa määrää. Kuntaliitto toteaa, että liikevaihdon laskentatavalla on keskeinen yhteys siirtymäajan todelliseen merkitykseen ja pitää olennaisena em. asiasta säätämistä esitetyllä tavalla. Kuntaliitto huomauttaa, että keskimääräisestä kokonaisliikevaihdosta säädetään hankintalain 15 §:n 3 momentissa, joten tekninen viittaus tulee korjata.
Kuten lain esityksen taloudellisissa vaikutuksissa todetaan, kunnalliset jäteyhtiöt ovat käyttäneet markkinaehtoisen myynnin tuotot pääasiassa päätehtäväänsä, kunnallisen jätehuollon järjestämiseen ja kehittämiseen. Tuottojen vähentyessä kuntalaisten jätemaksut nousisivat myös tämän syyn takia todennäköisesti usealla Suomen alueella. Owalin Groupin selvityksen perusteella kunnallisten jäteyhtiöiden markkinaehtoinen myynti on kuitenkin edelleenkin minimaalinen osa jätehuollon kokonaismarkkinoista, ollen noin 2,2–2,3 % kokonaismarkkinasta.
Erittäin ikävänä markkinaehtoisen toiminnan rajaamisesta johtuvana seurauksena Kuntaliitto pitää vaikutusarvioinnissa esille nostettua seurausta, jonka mukaan kuntien toiminnan rajaaminen saattaa heikentää mahdollisuuksia jatkaa niin sanottujen ekoteollisuuskeskuksien toimintaa. Nämä alueet ovat olleet erittäin merkittäviä julkisen ja yksityisen alan yhteisiä ponnistuksia kiertotalouden kirittämiseksi.
Kuntaliitto huomauttaa, että voimaantulosäännöksestä puuttuvat lain toimeenpanon kannalta tarpeelliset siirtymäajat 33 §:n raportoinnin aloittamiselle, 44 §:n kirjanpidon eriyttämiselle sekä 78 §:n maksumuutoksille.
Mikäli Kuntaliiton vastustama 36 §:n kilpailutuspakko säädetään, on erittäin tarpeen säätää siirtymäajasta kuljetusmuutokselle. Kuitenkin kyseisen siirtymäajan tulisi olla vähintään viisi vuotta, jotta varmistetaan riittävä aika toiminnan mahdolliselle alasajolle sekä markkinan selvittämiselle ja synnyttämiselle uudelleen. Muutoinkin siirtymäaikasäännöstä olisi tarpeen täsmentää ja sisällyttää siihen viittaus pykälään. ”Kunta, joka on hoitanut lain voimaantullessa 36 §:n mukaisia jätteenkuljetuksia omana toimintanaan, voi jatkaa järjestelyä enintään viiden vuoden ajan tämän lain voimaantulosta.”
Ulosmyyntirajoihin liittyvät siirtymäsäännökset sisältyvät itse pykälään.
Hallituksen esitysluonnoksen vaikutusten arviointi painottuu pääasiassa taloudellisten ja kilpailuneutraliteettivaikutusten arviointiin, mikä on esityksen tavoitteeseen nähden sinänsä ymmärrettävää. Taustalle laadittu Owal Groupin vaikutustenarviointi avaa jätehuoltomarkkinaa eri näkökulmista. Taloudellisten vaikutusten osalta vaikutusarviointia voisi olla tarpeen vielä täydentää erityisesti erilaisten ulosmyyntirajoitusten muutosten ja Euroopan unionin tuomioistuimen sidosyksikköjä koskevan oikeuskäytännön yhteisvaikutusten osalta.
Ympäristövaikutusten arviointi jää sen sijaan melko suppeaksi, mitä Kuntaliitto pitää esityksen heikkoutena. Onhan jätelain perimmäinen tarkoitus kuitenkin edistää kiertotaloutta ja luonnonvarojen käytön kestävyyttä, vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta, ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle, varmistaa toimiva jätehuolto sekä ehkäistä roskaantumista. Näiden tavoitteiden näkökulmasta muutosten vaikutuksia tarkastellaan melko suppeasti.
Sinänsä jo nyt eri puolelta esitysluonnosta ilmenee, että ehdotus heikentäisi jätehuollon toimivuutta ja jätehuoltopalvelujen saatavuutta ympäri Suomen sekä aiheuttaisi kunnille ja niiden omistamille jäteyhtiöille hyvin merkittävän hallinnollisen taakan ja kustannukset. Kärsijöinä olisivat myös kuntalaiset sekä yritykset, joille kuntayhtiöiden tarjoamat jätehuoltopalvelut ovat tarpeellisia tai jopa välttämättömiä.
Esitysluonnoksen lyhyen ympäristövaikutuskappaleen mukaan esityksellä ei olisi juurikaan myönteisiä, vaan lähes pelkästään kielteisiä ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi kuljetusmatkojen pidentymisestä aiheutuvat päästöt kasvavat. Tämä on kestämätöntä. Kuntaliitto on lisäksi huolissaan ehdotuksen seurauksena vaikeutuvan yritysjätehuollon vaikutuksista jätteen epäasianmukaiseen käsittelyyn ja ympäristön roskaantumiseen. Useimmiten jätehuollon toimimattomuudesta johtuvan roskaantumisen ja laittomien kaatopaikkojen siivoamisen kustannukset koituvat kuntien kannettavaksi.
Suomi on myös jäänyt jälkeen EU:n asettamista yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteista ja on vaarassa joutua EU:n rikkomusmenettelyyn. Arvion mukaan esityksellä ei olisi vaikutusta kierrätyksen edistämiseen, koska sitä edistäviä toimia tehdään muissa jätelainsäädännön kehittämishankkeissa. Kuntaliitto toteaa, että tehokkaan kierrätyksen edellytys on toimiva jätehuolto ja siksi tälläkin hankkeella, joka on omiaan aiheuttamaan jätehuoltoon merkittäviäkin toimintahäiriöitä riippuen lopullisista toteutettavista muutoksista, on vähintäänkin välillisiä vaikutuksia kierrätyksen edistämiseen.
Kuntaliiton näkemyksen mukaan esitysluonnoksen vaikutustenarvio ei juurikaan tue nykyiseen ulosmyyntirajaan tehtäviä muutoksia, ainakaan hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti. Yritystoiminnalle ja kilpailulle koituvat hyödyt olisivat vähäisiä, eikä Suomen olosuhteissa syntyisi uutta kilpailua kaikkialle kysynnän vähäisyyden ja pitkien etäisyyksien vuoksi. Esitysluonnoksen arvion perusteella voikin tehdä johtopäätöksen, että ulosmyyntiä ei kannattaisi rajoittaa. Luonnoksessa todetaan muun muassa muiden toteuttamisvaihtoehtojen tarkastelussa, että ulosmyyntirajan säilyttäminen kymmenessä prosentissa voisi jossain määrin tehostaa käytettävissä olevan jätteenkäsittelykapasiteetin käyttöä verrattuna tilanteeseen, jossa raja laskisi viiteen prosenttiin. Korkeampi ulosmyyntiraja mahdollistaisi kunnan jäteyhtiön jätteen hyödyntämis- ja käsittelykapasiteetin tehokkaan käytön antaessaan liikkumavaraa, jonka turvin yhtiö voi paremmin myydä satunnaisesti tai väliaikaisesti vapaana olevaa hyödyntämis- ja käsittelykapasiteettiaan markkinaehtoisesti asiakkailleen.
Esitysluonnoksen muita toteuttamisvaihtoehtoja koskevan vaikutusarvion mukaan 10 prosentin ulosmyyntirajan säilyttäminen (Ulosmyyntirajan säilyttäminen ennallaan) näyttäytyy parempana vaihtoehtona kuin sen alentaminen viiteen prosenttiin. On valitettavaa, että muista toteuttamisvaihtoehdoista juuri tästä on päätetty luopua perusteena oikeastaan vain hallitusohjelman kirjaus. EUT:n antaman ulosmyynnin laskentaa koskevan tuomion perusteella juuri tämä vaihtoehto tulisi palauttaa relevanttina tarkasteluun.
Kuntaliitto toteaa, että esityksen vaikutuksia kuntien itsehallintoon ei ole arvioitu riittävän perusteellisesti. Erityisesti jätteenkuljetuksen kilpailutusvelvoite rajoittaa kunnan tapaa hoitaa lakisääteistä tehtäväänsä. Tältä osin tulisi arvioida tarkemmin rajoituksen hyväksyttävyys ja välttämättömyys, suhteellisuusperiaatteen toteutuminen ja mahdollisuus saavuttaa tavoitteet vähemmän rajoittavin keinoin. Edelleenkin ainoa esityksessä esille tuotu peruste itsehallinnon rajoittamiselle on se, että esitys parantaisi jätemarkkinoiden ennakoitavuutta ja vakauttaisi yksityisten jätehuoltoalan yritysten toimintaympäristöä. Kuntaliitto katsoo, ettei tämä edes pidä paikkansa suhteessa nykytilaan eikä ole riittävä peruste rajoittaa kunnan oikeutta päättää tehtävänsä hoitamisesta. Näin ollen ehdotuksella rajataan perusteetta perustuslaissa kunnille säädettyä itsehallintoa ja kuntalaissa säädettyä oikeutta päättää tehtävien järjestämistavasta. Tämän vuoksi Kuntaliitto pitää esitysluonnosta ongelmallisena kunnan itsehallinnon toteutumisen ja perustuslain näkökulmasta.
Jätelain säätämisen yhteydessä vuonna 2010 eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut, että kunnan vastuu yhdyskuntajätehuollon järjestämisestä toteuttaa perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeuteen ja 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteeseen palautuvia tavoitteita varmistaa asianmukainen jätehuolto ja jätehuoltopalvelujen saatavuus. Edelleen perustuslakivaliokunnan mukaan yritystoiminnan edistäminen ei ole jätehuollon varsinainen tavoite, vaan se on ympäristön- ja terveydensuojelu. Valiokunta onkin katsonut, että yhdyskuntajätehuolto on näistä syistä syytä säilyttää kuntien vastuulla ja ettei kuntien oikeuttaa päättää siitä, kuinka lakisääteiset palvelut tuotetaan, tule rajoittaa (esim. PeVL 58/2010 vp). Edellä mainitut kirjaukset huomioon ottaen esityksen perustuslainmukaisuuden arvioinnissa on ristiriitaisuuksia eikä se ota kaikkia lähtökohtia huomioon. Arviointia on tältä osin täsmennettävä.
Jätehuollon sääntelyä ollaan kokonaisuutena uudistamassa. Ehdotettu lainsäädäntöpaketti tulisi nivoa paremmin osaksi laajempaa jäte- ja kiertotalouslainsäädännön uudistusta ja vaikutuksiakin tulisi tarkastella laajemmin. Ei ole kestävää, että toisessa lainsäädäntöhankkeessa lisätään kuntien tehtäviä ja kuntiin kohdistuvia odotuksia samalla, kun toisessa hankkeessa kuntien edellytyksiä niistä huolehtia heikennetään. Lainsäädännön kehittämisen tulisi olla ennakoivaa ja edistää toiminnan kehittämistä pitkällä aikavälillä.
SUOMEN KUNTALIITTO
Pirjo Sirén Tuulia Innala
johtaja, Yhdyskunta- ja ympäristö -yksikkö erityisasiantuntija
Kuntajuristi! Liity mukaan ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu lukuisia ammattilaisia.