VN/13996/2026 HE-luonnos laeiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta sekä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen lakiesitysluonnoksen keskeiset ehdotukset on tiivistetty seuraavasti:

”Kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen tehtäisiin kehysriihessä päätetyn mukaisesti indeksikorotuksen 2,8 prosenttiyksikköä vastaava vähennys. Peruspalvelujen hintaindeksin mukainen korotus valtionosuustehtävien laskennallisiin kustannuksiin ja valtionosuuden lisäosiin vuonna 2027 on 3,5 prosenttia eli noin 423 miljoonaa euroa. Tästä 304 miljoonaa euroa kohdistuu kuntien omarahoitusosuuteen ja loput 117 miljoonaa euroa valtionosuuteen. Valtionosuuteen kohdistuvasta osasta 2,8 prosenttiyksikköä vastaava osuus on 93 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi sitä, että vähennyksen toteuttamiseksi valtionosuusprosenttia alennettaisiin 0,76 prosenttiyksikköä voimassa olevaan valtionosuusprosenttiin verrattuna. Vähennys toteutettaisiin valtion osuusprosentin kautta, koska vähennys on tarkoitettu luonteeltaan pysyväksi.

Vuodesta 2026 alkaen pysyväksi tarkoitetun 75 miljoonan euron vähennyksen kohdennustapaa jatkettaisiin siten, että vähennys on prosentuaalisesti yhtä suuri osuus kunkin kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Valtionosuuden vähennystä ei jatkossakaan kohdistettaisi niihin kuntiin, joilla peruspalvelujen valtionosuus on nolla euroa tai vähemmän (negatiivinen). Vähennyksen kohdennustapa vastaisi vuonna 2026 toteutettua kohdennustapaa. Lisäksi valtionosuuslakiin tehtäisiin teknisiä muutoksia.”

Kuntatalousvaikutuksista lakiesitysluonnoksen perusteluissa lausutaan mm. näin:

”Indeksikorotuksen rajoittamisesta aiheutuva vähennys heikentää kuntataloutta 93 miljoonalla eurolla vuoteen 2026 verrattuna. Valtionosuuden vähentämisen vaikutuksia kuntien talouteen voidaan kuvata laskennallisen kunnallisveroprosentin korotuspaineen avulla. Koko maan tasolla korotuspaine olisi noin 0,06 prosenttiyksikköä.

Kuntakokoryhmittäin tarkasteltuna korotuspaine kohdistuu suurempana alle 5 000 asukkaan kuntakokoryhmiin (0,09 prosenttiyksikköä) ollen vastaavasti pienempi suurimmissa yli 300 000 asukkaan kaupungeissa (0,05 prosenttiyksikköä).

Kuntakohtaisesti tarkasteltuna esitetyn muutoksen vaikutus laskennalliseen veroprosentin korotuspaineeseen olisi enimmillään 0,12 prosenttiyksikköä ja pienimmillään 0,03 prosenttiyksikköä. Mikäli kaikki kunnat reagoisivat sopeutustarpeeseen veroprosentin nostamisella, voisi kunnallisveroprosenttien vaihteluväli kasvaa. Vuonna 2026 korkein kunnallisvero prosentti on 10,90 prosenttia ja matalin 4,70 prosenttia. Laskennallisen korotuspaineen myötä korkein kunnallisveroprosentti olisi ehdotetun muutoksen myötä 10,99 prosenttia ja matalin 4,73 prosenttia. Vaihteluväli kasvaisi näin ollen 6,20 prosentista 6,25 prosenttiin.

Korotuspaineen voidaan arvioida olevan kohtuullinen kuntatalouden sopeutuspaineen näkökulmasta. Kunnat voivat sopeuttaa talouttaan muun muassa menoja karsimalla tai korottamalla veroprosenttia. Yksittäisten kuntien näkökulmasta on kuitenkin huomioitava, että osalla kunnista on taloudessaan merkittävää tulojen ja menojen epäsuhtaa ja kunnat ovat voineet joutua sopeuttamaan talouttaan jo ennen ehdotettuja vähennyksiä. Uusien menosopeutusten löytäminen voi tällöin olla haastavaa ja kunnallisveroprosenttiin voi kohdistua korotuspaineita jo ennestään.”

Kuntaliiton lausunto:

Kuntaliitto ei pidä hyväksyttävänä uusien leikkausten kohdentamista kuntien talouteen ja palveluihin.

Kuten lakiesitysluonnoksessakin todetaan, leikkausesitykset siirtävät julkisen talouden veronkorotus- ja sopeutuspaineita kuntien hoidettavaksi. Veronkorotuksiksi muunnettuna kuntien jo nyt erittäin voimakkaasti eriytyneet veroprosenttien ääripäät etääntyisivät toisistaan vielä lisää. Myös sopeutustarpeet ja -paineet kohdistuvat kuntiin vaihtelevasti. Osalla kunnista on taloudessaan puskuria, mutta osa on vaikeuksissa jo ilman näistä leikkauksista tulevaa lisäkuormaa.

On syytä tässäkin yhteydessä muistuttaa siitä, että jokainen kuntien talouteen kohdistettava heikennys kohdistuu lapsiin, nuoriin ja perussivistyspalveluihin. Kuntien nettokäyttökustannuksista eli verotuloilla ja valtionosuuksilla katettavista menoista vuonna 2025 sivistyspalvelut veivät yli 81 prosenttia. Perusopetuksen ja alle kouluikäisten varhaiskasvatuksen palveluiden järjestämiseen käytettiin yli 72 prosenttia sivistystoimen kokonaismenoista. Kuntatalous on siis ensisijaisesti sivistystoimen taloutta ja lasten peruspalveluita.

Hallitus on lisännyt kuntien tehtäviä perusopetuksessa (tuntimäärien lisäys ja oppimisen tuen uudistus) ja luvannut rahoittaa ne valtionosuuksia korottamalla Näin on muodollisesti tehtykin, mutta valtionosuusleikkauksilla nämä korotukset on täydellisesti vesitetty ja käytännössä jätetty siis kunnat vastaamaan täysimääräisesti lakimuutosten aiheuttamista lisäkustannuksista. Normien purkamisen varjolla, mutta ilman todennettua säästövaikutusta, on tehty valtionosuuksiin 20 miljoonan euron leikkaukset.

Indeksileikkauksen kiristäminen ja lisäkuorman kaataminen kuntien vastuulle on kohtuutonta tilanteessa, jossa kuntien talouteen on juuri äskettäin eli vuodesta 2025 alkaen tullut uusia vastuita työttömyyden hoidosta. Etenkin työttömyysetuuksien rahoitusosuus on kasvanut ennakoitua enemmän. Valtionosuuskompensaation perusteena oli arvio 216 miljoonan euron kulukasvusta, mutta toteuma oli 120 miljoonaa euroa enemmän. Kokonaisuudessaan kuntien rahoitusosuus työttömyysetuuksista nousi viime vuonna 806 miljoonaan euroon. Tähän ei ole tänä vuonna ja ensi vuonnakaan näköpiirissä helpotusta.

Perustoimeentulotuen rahoitusosuus on toinen sosiaalietuus, joka rasittaa kuntataloutta valtionosuuden vähennysten kautta. Se pienentää kuluvana vuonna kunnille tuloutettavaa valtionosuutta noin 360 miljoonalla eurolla, mutta nousee ensi vuonna jo 480 miljoonaan euroon, siis 120 miljoonalla eurolla. Näitä muutoksia valtionosuusindeksit eivät huomioi. Työttömyysetuuskulut ja ja toimeentulotukimenot aiheuttavat kunnille ensi vuonna yhteensä jo 1,3 miljardin euron kustannusrasituksen, mikä vastaa lähes yhden veroprosentin tuottoa koko maan tasolla ja monissa kunnissa siis rasite on suhteessa vielä suurempi.

Indeksikorotusten perusajatuksena on, että kunnille kompensoidaan kustannustason nousu. Samaa mekanismia sovelletaan kansalaisille maksettavissa sosiaalietuuksissa ja veronmaksajien tuloveroasteikkoihin tehtävissä indeksitarkistuksissa. Kuntien ”ostovoimaa” tämä 2,8 prosentin indeksileikkaus heikentää merkittävästi. Samalla on kuitenkin tiedossa, että kunta-alan palkankorotukset aiheuttavat kunnille KT:n arvion mukaan ensi vuonna noin 470 miljoonan euron eli 3,85 prosentin palkkakustannusten nousun. Kuntien toimintamenoista yli puolet on henkilöstömenoja.

Kuntien valtionosuudet ovat kesäkuun ennakollisen laskelman perusteella kasvamassa vain alle prosentilla ja noin 42 miljoonalla eurolla. Tällä pystytään kattamaan koko maan tasolla vähemmän kuin joka kymmenes palkankorotuksiin tarvittava lisäeuro. 90 prosenttia pelkästään palkankorotuksiin tarvittavasta lisärahoituksesta on siis katettava kuntien omilla verotuloilla. Ne ovat onneksi tuoreimpien Kuntaliiton arvioiden mukaan kasvamassa noin neljällä prosentilla. Käytännössä koko verorahoituksen kasvu uppoaa kuitenkin kohoavien palkkakustannusten kattamiseen. Palkat eivät ole tietenkään koko totuus kuntiin kohdistuvista kustannusnousupaineista, vaan niitä tulee myös palveluiden ostoista ja tarvikehankinnoista. On siis ennakoitavissa, että kuntatalouden heikkeneminen tulee jatkumaan vuonna 2027.

Vaikka koko maan tasolla valtionosuudet vielä hieman kasvaisivatkin, niin on syytä panna merkille, että valtaosalla, eli 194 kunnalla, valtionosuudet supistuvat tähän vuoteen verrattuna. 

SUOMEN KUNTALIITTO

Olli Riikonen
erityisasiantuntija