Tiedote, 

Lämpimät onnittelut!

Suomen liikkuvin kunta on Sotkamo

Suomen liikkuvin kunta 2025 on Sotkamo. Kärkikolmikosta, Kokkolasta, Pelkosenniemestä ja Sotkamosta, voittajan valitsi Urheilugaalan Suuri raati, johon kuuluu yli 300 yhteiskunnan eri alojen edustajaa ympäri Suomen.

Voittajakunta palkittiin arvostetulla Uno-pokaalilla Urheilugaalan lavalla.  Palkinnon otti vastaan kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, joka kiitti erityisesti kuntalaisia, seuroja ja yhteisöjä. Palkinnon ojensi Tampereen pormestari, Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Nurminen yhdessä keilaaja Essi Pakarisen kanssa. 

Kunnissa tehdään joka päivä määrätietoista työtä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus liikkua – vauvasta vaariin. Liikunnan ja aktiivisen elämäntavan tukeminen kuuluu kuntien keskeisiin hyvinvointitehtäviin.

“Kuntien työ liikkumisen edistämiseksi koskettaa jokaista kuntalaista. Liikkuminen syntyy arjen valinnoista ja ympäristöistä, ja juuri niihin kunnat voivat vaikuttaa. Suomen liikkuvin kunta näyttää hienosti, miten luontoa voidaan hyödyntää liikkumisen ja hyvinvoinnin tukena”, Tampereen pormestari, Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Nurminen toteaa.

Suomen liikkuvin kunta -kilpailulla halutaan nostaa esiin kuntien tekemää monipuolista ja usein näkymätöntä työtä, jakaa hyviä käytäntöjä ja innostaa lisäämään liikkumisen mahdollisuuksia kaikkialla Suomessa.

”Tiukka taloustilanne ja väestön muutokset haastavat kuntia etsimään uusia tapoja toimia. Yhteistyö, kumppanuudet ja hyvien käytäntöjen jakaminen ovat entistä tärkeämpiä, jotta liikkumisen mahdollisuuksia voidaan turvata ja kehittää eri puolilla Suomea”, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen.

Sotkamossa luonto ja liikunta kulkevat strategiasta arjen tekoihin

Sotkamossa luonto ja liikunta ovat koko kunnan toiminnan ytimessä: ne kulkevat mukana strategiasta arjen tekoihin. Kunnan eri sektorit tekevät tiivistä yhteistyötä luontoliikunnan edistämiseksi. Paikallisessa opetussuunnitelmassa luonto mainitaan huikeat 555 kertaa. Luonto nähdään arjen liikuttajana, elinvoiman lähteenä ja hyvinvoinnin tukipilarina jokaiselle kuntalaiselle. 

Esteettömyyteen on panostettu: Syntiniemen esteetön luontovirkistysalue ja Eskonsaaren esteetön retkeilysaari sekä alueen muut luontokohteet ja taukopaikat kutsuvat ulkoilemaan turvallisesti ja saavutettavasti. Sotkamo tarjoaa monipuoliset ulkoilumahdollisuudet ympäri vuoden, olitpa huippu-urheilija tai satunnainen ulkoilija. Kestävyysajattelu ohjaa ulkoilupalveluiden kehittämistä. Kulttuuri yhdistyy liikuntaan tapahtumissa kuten runoluontopolulla ja Reflector Sotkamo -valotaidefestivaalilla. 

Laaja yhteistyö eri toimijoiden kanssa takaa, että Sotkamossa luonnossa liikkuminen on mahdollista nyt ja tulevaisuudessa.

”Voittajakunnassa erityisen vaikuttavaa oli se, miten liikkumista oli onnistuttu tuomaan osaksi kuntalaisten arkea – lähelle luontoa ja eri elämäntilanteita. Ratkaisut olivat käytännönläheisiä, mutta samalla kunnianhimoisia. Sotkamossa luontoliikunta näkyy muun muassa koulujen opetussuunnitelmassa ja hyvinvointisuunnitelmassa – tekeminen on siis myös rakenteissa. Olosuhteista pidetään huolta isolla joukolla sekä kaupungin että yhteistyökumppaneiden toimesta, iloitsee Kuntaliiton liikunnan ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija Elsa Mantere.

Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kuvaa tunnustusta Sotkamolle merkittävänä ja ansaittuna: “Sotkamon vahvuus on siinä, että panostamme sekä pieniin arjen mikrotekoihin että suuriin, koko kunnan vetovoimaa vahvistaviin liikuntakohteisiin samalla kun puhutaan kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävistä olosuhteista. Meille on yhtä tärkeää, että ikäihminen pääsee turvallisesti lähimetsän leveälle polulle kuin että huippu-urheilija löytää meiltä maailmanluokan harjoitusolosuhteet. Saavutettavuus korostuu koko ajan, sillä väestömme ikääntyy – ja meidän tehtävämme on varmistaa, että jokainen voi liikkua omien voimavarojensa mukaan, ilman esteitä.

Tämä palkinto on ennen kaikkea yhteisömme yhteinen voitto. Kiitän lämpimästi seuroja, järjestöjä, vapaaehtoisia, yrittäjiä ja kaikkia niitä sidosryhmiä, jotka ovat vuodesta toiseen rakentaneet Sotkamoon aktiivista ja innostavaa liikuntakulttuuria. Yhteistyö on ollut ja on jatkossakin keskeinen voimavaramme.”

Lämpimät onnittelumme Sotkamoon!

Palkinnon ottivat vastaan kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen, liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen ja Sotkamon kunnanvaltuuston 1. vpj Sami Kilpeläinen. Kuva: Janina Pitkänen / Urheilugaala

Vuoden 2025 Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa etsittiin erityisesti kuntia, joissa liikkumista ja hyvinvointia on edistetty hyödyntämällä luonnon tarjoamia mahdollisuuksia. Kilpailun teemana oli “Energiaa luonnosta”.

Kilpailu on osa valtakunnallista Urheilugaalaa, ja sen järjestää Kuntaliitto opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. 

Suomen kunnissa on hyvä liikkua. Onneksi on kunnat! Onnittelut voittajalle!

Suomen liikkuvin kunta 2025 – finalisteina Kokkola, Pelkosenniemi ja Sotkamo | Kuntaliitto.fi 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Tule kuulolle Vartteja vapaa-ajasta –webinaareihin

Webinaarisarjassa käsitellään vapaa-aikaan ja hyvinvointiin liittyviä koskevia teemoja, kuten liikunta-, nuoriso-, kulttuuri-, ja kirjastopalveluita sekä hyvinvointiasioita. 

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla

Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää