Kunnille taloudellista ja koulutuksellista lisätukea pakolaisten kotouttamiseen SYLVIA2-hankkeessa

Pakolaisia jo vastaanottavat kunnat voivat hakea laskennallisen korvauksen lisäosaa niiden kiintiöpako-laisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden osalta, jotka ovat tulleet asumaan kuntaan vuoden 2015 aikana.

​Sellaiset kunnat, jotka ovat tehneet päätöksen pakolaisten vastaanotosta vuonna 2015 ensimmäistä kertaa tai neljän vuoden tauon jälkeen, voivat hakea bonusrahaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön on käynnistänyt SYLVIA2-hankkeen, jonka tavoitteena on kuntapaikkojen saannin edistäminen kansainvälistä suojelua saaville. Taloudellisen tuen lisäksi SYLVIA2-hanke järjestää kunnille koulutusta kansainvälisestä suojelusta, pakolaisten vastaanotosta ja kotouttamisesta.

Hankkeessa on tarkoitus jatkaa myös kiireellistä sijoitusta vaativien kiintiöpakolaisten, nk. hätätapausten, vastaanoton kuntaverkoston rakentamista.

SYLVIA2-hanketta rahoittaa EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF. Kunnat voivat hakea laskennallisen korvauksen lisäosaa ja bonusrahaa 1.2. - 31.5.2016. Liitteenä ovat ohjeet hakemuksen tekemisestä.

Lisätietoja antavat työ- ja elinkeinoministeriössä hankepäällikkö Tarja Rantala, puh. 02950 47101 tai hankesuunnittelija Katja Vänskä-Rajala, puh. 02950 60040.

 

Linkkejä: