Suomen taloustilanne ei kohene ilman uusia avauksia

Maakuntajohtajat tekivät tammikuun lopussa opintomatkan Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin (UAE), Abu Dhabiin ja Dubaihin. Matkalle osallistui 11 maakuntien liittojen edustajaa, kaksi Kuntaliiton virkamiestä sekä kaksi henkilöä matkan järjestelyistä vastanneesta Lahden seudun kehittämiskeskuksesta.

UAE koostuu 7 emiraatista, jotka ovat erilaisia keskenään ja itsenäisiä. Niillä on kuitenkin yhteiset lait sekä yhteinen ulkopolitiikka ja parlamentti. Länsimainen demokratiakäsitys on kuitenkin vieras alueella. BKT:n kasvu oli viime vuonna 3,5% ja tämän vuoden ennuste on 2,6%. Veroja ei ole, mutta vuodelle 2018 suunnitellaan liikevaihtoveroa, mikä olisi suuri muutos aiempaan.

Viikon aikana vierailtiin mm. kaksilla messuilla (teemoina kestävä kehitys ja energia sekä terveysteknologia), tutustuttiin laajalti arabialaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin sekä kuultiin suomalaisten toimijoiden kuvauksia projekteistaan ja toiminnastaan UAE:ssa.

Uusiutuvasta energiasta ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneita poliitikkoja, johtajia ja investoijia eri puolilta maailmaa osallistui Abu Dhabi Sustainability Week -foorumiin. Mielenkiintoisen esityksen ryhmälle piti Aleksi Lumijärvi IRENA:sta (International Renewable Energy Agency). IRENA on globaali uusiutuvan energian edistämiseen keskittyvä järjestö, joka on perustettu 2011. Tärkeimpiä sen jäsenmaita ja rahoittajia ovat Saksa ja UAE. IRENA tuottaa erilaisia ohjelmia ja informaatiota uusiutuvasta energiasta. Tuuli- ja aurinkoenergian globaali murros on menossa.

Terveysteknologian messuilla näytteilleasettajia on yli 4 000 ja vierailta yli 100 000. Terveysteollisuus kasvaa Lähi-idässä nopeammin kuin koskaan ja terveysalan toimijoilla on siellä jatkuvasti kasvavat markkinat. Myös Suomesta oli yrityksiä mukana messuilla. Osalle niistä arabimaat ovat merkittävä vientikohde, ja monet ovat olleet ko. messuilla jo useita kertoja.

Matkan aikana ymmärrys kulttuurieroista kasvoi huomattavasti. Suurlähettiläs Swan korosti arabialaisen bisneskulttuurin haasteellisuutta suomalaisille. Aikakäsitys on erilainen, ja suhteiden luomiseen tarvitaan kärsivällisyyttä, luottamusta ja joustavuutta. Arabialaisille on tärkeää islamilaisuuden vahva rooli, hierarkkisuus ja maskuliinisuus. Monesta esityksestä nousi esille kulttuurierojen ymmärtäminen, jotta kaupanteko alueella onnistuisi.

Suomen taloustilanne ei ota kohentuakseen ja Suomi on vahvasti viennistä riippuvainen maa. Tämän vuoksi olisi syytä yrittää avata enemmän ovia myös meille vieraisiin kulttuureihin. Arabimaissa jo toimivilta yrityksiltä voidaan saada oppia, jotta yhä useampi yritys löytäisi uusia markkinoita. Monissa keskusteluissa nousi esille sama ajatus; suomalaisten yritysten pitää verkostoitua ja myydä isoja pakettiratkaisuja. Suomen on satsattava isoihin yhteisesiintymisiin, kuten useat muutkin alueen markkinoista kilpailevat maat tekevät.

Suomen taloustilanne ei kohene ilman uusia avauksia. Meillä ei ole varaa jäädä vain odottamaan, että vienti alkaisi itsestään vetää. Maakuntajohtajien opintomatka antoi lisää tietoa meille vieraan kulttuurin haasteista. Tätä tietoa kukin voi viedä alueillensa, jotta yrityksillä olisi kiinnostusta, rohkeutta ja mahdollisuuksia lähteä uusille mahdollisuuksia täynnä oleville markkinoille. 

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Ulla Karvo
+358 9 771 2523, +358 50 512 2232
Vastuualueet
  • kuntaliiton EU-edunvalvonnan kehittäminen ja koordinaatiovastuu Helsingissä yhdessä KV-tiimin kanssa
  • EU- lausuntovalmistelua koskevan kokonaisuuden koordinointi
  • alueiden komitean koordinaattoritehtävän hoitaminen
  • Brysselin toimiston toiminnan tukeminen ja toiminnan kehittäminen yhdessä Brysselin toimiston johtajan kanssa