Vapaan sivistystyön uuden koulutustehtävän käynnistyminen

Vapaaseen sivistystyöhön esitetään eduskunnan hyväksyttäväksi uutta koulutustehtävää 1.1.2018 lukien. Lisätietoa https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2017/aikuisten-luku-ja-kirjoitustaidon-koulutus-siirtyy-osaksi-koulutusjarjestelmaa

Maahanmuuttajien lukutaitokoulutusta koskeva opetussuunnitelmasuositus on parhaillaan valmisteilla. Paikalliset opetussuunnitelmat tulisi hyväksyä vapaan sivistystyön koulutuksen ylläpitäjän hallintosäännön mukaisesti, arviolta keväällä 2018. Uusi koulutustehtävä edellyttää, että täysimääräisen valtionosuusrahoituksen perustana on koulutuksen hyväksyminen osaksi kotoutumissuunnitelmaa. Tehtävä edellyttää siten organisointia ja  toimenpiteitä yhteistyön ja tiedottamisen toteuttamiseksi kunnissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Ensimmäiseksi on ratkaistava, kuka kunnassa ottaa kopin prosessista ja yhteistyöneuvotteluista. Työvoimahallinto sekä kunnat, esimerkiksi sosiaalipalvelut, laativat kotoutumissuunnitelmia, joten näiden yhteistyökumppaneiden kanssa on tärkeä neuvotella koulutukseen liittyvistä yhteistyökysymyksistä ja informoida, mistä koulutuksesta on kyse ja missä paikallisissa tai alueellisissa oppilaitoksissa koulutusta on saatavissa.

Kunnan sisäistä tai jopa laajempaa, yli kuntarajojen menevää yhteistyötä tarvitaan neuvotteluissa yhteistyötahojen kanssa toiminnan järjestämisen onnistumiseksi. Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat moninaisia ja niillä on mahdollisuuksia järjestää koulutusta eri tavoin, joten erilaisiin opiskelutarpeisiin parhaiten soveltuvan koulutuksen ja sopivien opiskelijaryhmien muodostamiseksi on mielekästä tarkastella paikallistasolla vapaan sivistystyön eri oppilaitosten mahdollisuuksia ja työnjakoa. Täysimääräistä rahoitusta tehtävään kohdennetaan kansalaisopistoille, kansanopistoille, kesäyliopistoille sekä opintokeskuksille. Vuoden 2018 osalta opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä rahoitus on kohdennettu vapaan sivistystyön ylläpitäjille, ks. Opetushallituksen kustannusraportit oppilaitosmuodoittain http://www02.oph.fi/asiakkaat/rahoitus/yh18.html

Koulutuksen yksi keskeinen kohderyhmä on kotivanhemmat, joten lastenhoitotarpeeseen vastaaminen koulutuksen aikana tulee myös pohdittavaksi. Esimerkiksi varhaiskasvatuspalvelut ja 3. sektori voivat olla paikallistason yhteistyökumppaniosapuolina.

tags