Kuntaliiton hallituksen kokousyhteenveto 29.8.2019

Kuntaliiton hallitus kokoontui kesän jälkeen ensimmäiseen kokoukseensa torstaina 29.8.

Kokouksessa valittiin Kuntaliiton edustajat uuden Hanselin hallitukseen. Uudella Hanselilla tarkoitetaan yritysjärjestelyä, jossa Kuntaliitto ostaa valtiolta 35 prosenttia Hanselin osakkeista. Järjestelyn on tarkoitus astua voimaa syyskuun alussa. Hallitus päätti nimetä Kuntaliiton varatoimitusjohtajat Timo Reinan ja Laitilan kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen Hanselin hallitukseen.

Yritysjärjestely tarkoittaa samalla Kuntaliiton tytäryhtiö KL-Kuntahankintojen toiminnan supistamista. Kuntahankintojen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Arto Sulonen ja jäseniksi Elina Liippola ja Aija Tuimala.

Hallitus lähetti terveisiä syyskuussa kokoontuvaan budjettiriiheen. Lue koko kannanotto tästä.

Viime aikoina esillä olleisiin aiheisiin viitaten Kuntaliiton hallitus totesi olevansa erityisen huolissaan verotukseen tehtyjen järjestelmämuutosten, kuten tulorekisterin ja verokorttiuudistuksen, vaikutuksista kuntien verotulokertymiin. Muutokset vaikuttavat verotulokertymiin voimakkaasti ja ennakoimattomasti, mikä vaikeuttaa nyt merkittävästi talouden suunnittelua.

Seuraava Kuntaliiton hallituksen kokous pidetään 19.syyskuuta.