Kuntien kulttuuritoiminnan tietoperusta tekeillä - tervetuloa työpajoihin!

Kulttuurin kuntatietohankkeessa (KULTTI) kehitetään yhtenäinen kuntien kulttuuritoimintaa kuvaava tietopohja, joka sisältää kuntien kulttuurin talous- ja toimintatietoja.  Hanke toimeenpanee opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää valtakunnallista kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistehtävää (laki kuntien kulttuuritoiminnasta, 6§). Hankkeen toteuttaa Suomen Kuntaliiton ja kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen konsortio.  

Osana hanketta järjestetään työpajoja yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen ja Kulttuuria yhteistuumin -kehittämistehtävän kanssa. Työpajoissa osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi kuntien kulttuuritoiminnan tietopohja muodostuu. 

Työpajat on tarkoitettu erityisesti henkilöille, joiden työnkuvaan kuuluu kuntien kulttuuritoimintaa koskevan tiedon kerääminen ja hyödyntäminen. Toivomme osallistuja eri kokoisista kunnista ympäri Suomen. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia myös muille kuntien kulttuuritoiminnasta kiinnostuneille. 

Työpajoja järjestetään kolme. Ohjelma on sama, joten voit valita parhaiten sopivan ajankohdan osallistumiselle. Työpajat järjestetään:  

  • tiistaina 2.11. klo 13–16 

  • torstaina 4.11. klo 9–12  

  • perjantaina 12.11. klo 9–12. 

Ilmoittautuminen työpajoihin avataan lokakuun puolessa välissä. Kaikki tilaisuudet toteutetaan etäyhteyksin. Ohjelma tarkentuu myöhemmin. 

Tutustu hankkeeseen

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme