Kesytä kuntamuutos digitalisaatiolla! - Kuntien digitalisointiviikko nostaa esiin digitalisaation merkitystä kunnissa

Kuntien digiviikko

Kuntien digitalisointipäivä laajenee tänä vuonna teemaviikoksi, jonka kuluessa käsitellään laajemmin ja syvällisemmin kuntien toimintaan liittyviä kysymyksiä digitalisaation näkökulmista. Lisäksi viikon aikana paneudutaan aiempaa tarkemmin kuntien eri toimialojen erityiskysymyksiin. Kuntien digitalisointiviikko järjestetään 6.-10.6.2022.

- Tapahtuma on tilaisuus verkostoitua ja kuulla, missä kunnissa mennään digitalisaatiossa, mikä toimii ja mikä ei ja mistä voimme saada tukea kehitystyöhön, toteaa Kuntaliiton tietojohtaja Tom Holmroos.

Kuntien digitalisaation merkitys on suuri koko yhteiskunnalle

Digitalisaatio läpileikkaa kaikkea kunnan toimintaa eri toimialoista johtamiseen, henkilöstökysymyksiin, palveluihin ja toiminnan tehokkaaseen järjestämiseen asti. Teemaviikon aikana nostamme esiin digitalisaatioon liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä erityisesti kuntien muutokseen fokusoituen.

Suuret hallinnon uudistukset ravistelevat kuntien toimintaa: hyvinvointialueuudistuksen myötä kunnista poistuu tehtäviä ja TE-palveluiden uudistuksen myötä kuntiin tulee uusia tehtäviä. Lisäksi digitalisointia edistetään eri toimialoilla moninaisen kehittämistyön muodossa

Lisäksi koko ajan muuttuva lainsäädäntö ohjaa kuntia uudistamaan toimintaansa ja velvoittaa monin tavoin esimerkiksi käsittelemään ja hallitsemaan dataa ja tietoa aiempaa hallitummin. Uudistusten yhteydessä odotukset digitalisaation tuomiin hyötyihin toistuvat kerta toisensa jälkeen.

Tavallisten ihmisten arjen sujuvuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että kaikki kunnat selviävät hyvin digitalisoitumisen vaatimuksesta.

- Tarvitaan keskustelua tulevaisuuden päämääristä ja siitä, kuinka niitä kohden etenemme. Digitalisaatio ei ole vain tietohallinnon asia, vaan syvällinen muutos. Muutoksen yhteydessä joudutaan tekemään erilaisia päätöksiä ja arvovalintoja.. Niinpä jatkamme viime vuoden muutos-teemaa teemalla kesytä kuntamuutos digitalisaatiolla, toteaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Elisa Kettunen.

Teemaviikon kohokohtana on Kuntien digitalisointipäivä 9.6.2022

Viikon kohokohtana on torstaina 9.6 järjestettävä Kuntien digitalisointipäivät, jonka järjestelyistä vastaa Kuntaliitto-konserniin kuuluvaa FCG. Torstaipäivän sisältöjä rakennetaan yhteistyössä Kuntaliiton asiantuntijoiden kanssa, mutta erityisesti päivän ohjelmassa huomioidaan myös yritykset.

Digitalisointipäivät toteutetaan hybriditoteutuksena Helsingissä.

Teemaviikon ohjelmaa rakennetaan koko kevään ajan, Kuntaliiton asiantuntijoiden voimin. Tietoa digiviikon eri päivien ohjelmasta päivitetään Kuntaliiton verkkosivuille osoitteessa www.kuntaliitto.fi/digiviikko.

Call for ideas kunnille - jaa työsi tulokset muille ja kerro vielä ratkaisemattomista haasteista muille!

Avaamme helmikuun kuluessa avoimen ilmoittautumisen kunnille, jotka haluavat osallistua Kuntien digitalisointiviikon ohjelmaan. Voit jättää ehdotuksia kahdessa kategoriassa - tulokset ja haasteet. 

  1. Tulokset: tule jakamaan kehittämistyönne tulokset muiden kuntien käyttöön
  2. Haasteet: Kerro mikä haaste kunnassasi pitäisi ratkaista digitalisaation keinoja hyödyntäen

Hyödynnämme kuntien ehdotuksia viikon ohjelman rakentamisessa ja pyrimme järjestämään erityisesti keskiviikon 8.6.2022 ohjelman jätettyjen ehdotusten työstämiseksi. Lopullinen toteutustapa selviää myöhemmin, kun tiedämme millaisia tuloksia ja haasteita kunnat haluavat muille jakaa ja keitä nämä erityisesti koskevat.

Haun avautumisesta tiedotetaan erikseen.

Tagit
Elisa Kettunen

Elisa Kettunen

Kuntien digitalisoinnin kehittämispäällikkö, ratkaisupäällikkö
Strategiayksikkö, Digitalisaatio ja tietoyhteiskunta
Vastuualueet
  • Kuntien digikehitystoimiston vetovastuu
  • uusien digikehittämistarpeiden tunnistaminen ja projektointi
  • kuntien digihankkeiden koordinointi
  • tietopolitiikan ja avoimen datan edunvalvontatehtävät