Varhaiskasvatuksen työntekijöiden saatavuus huolettaa kunnissa

Varhaiskasvatuslain mukaan vuonna 2030 mennessä päiväkodeissa tulee 2/3 opetus-, kasvatus- ja hoitohenkilöstä olla varhaiskasvatuksen opettajia tai sosionomeja. Edellä mainitusta määrästä vähintään puolet on oltava varhaiskasvatuksen opettajia. Henkilöstöstä 1/3 tulee olla varhaiskasvatuksen lastenhoitajia.

- Henkilöstörakenteen muutos tulee vaikuttamaan merkittävästi jo nyt haastavaan henkilöstötilanteeseen. Vaikuttaa siltä, että henkilöstön riittävyyden suhteen haasteet ovat jatkuvia ja pitkäaikaisia. Ratkaisuja tarvitaan heti eikä vasta vuonna 2030, sanoo Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen.

Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvussa

Varhaiskasvatuksen osallistuminen on ollut kasvussa viimeisen 10 vuoden ajan. Lapsia on osallistunut varhaiskasvatukseen aina aiempaa vuotta enemmän. Valtakunnalliset ratkaisut ja osallistumista lisäävät toimet ovat tältä osin onnistuneet. Valtakunnallisesti tavoitellaan edelleen varhaiskasvatukseen osallistumisen nostamista. Näin ollen on todennäköistä, että vuonna 2030 varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä ei ole nykyistä tilannetta vähäisempi.

Kuntakohtaiset tilanteet vaihtelevat sekä lasten määrän että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osalta merkittävästi. Varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä on noussut vuoteen 2019 saakka (252 117, osallistumisaste 76,6 %). Vuoden 2020 osalta lasten määrä hieman laski, osittain koronan aiheuttamista haasteista (243 845, 77 %).

Lastenhoitajia tulevaisuudessa liikaa - Sosionomeja ja varhaiskasvatuksen opettajista suuri pula

Vähintään puolet opettajista ja sosionomeista tulee olla varhaiskasvatuksen opettajia. Koska lastenhoitajia tarvitaan uudessa henkilöstörakenteessa aiempaa vähemmän vaikuttaa eläköityminen sekä lapsimäärän mukainen henkilöstön lisäystarve siten, että lastenhoitajia vaikuttaa oleva reilu 3 100 liikaa. Varhaiskasvatuksen opettajia ja sosionomeja tarvitaan laskelman mukaan noin yli 18 000 nykyistä enemmän.

Kuntaliitto on erityisen huolissaan siitä, voidaanko varhaiskasvatusta toteuttaa vaaditun henkilöstörakenteen mukaisesti tulevaisuudessa. Kunnissa tehdään työtä varhaiskasvatuksen työolosuhteiden parantamiseksi, kehitetään johtamista ja rakenteita, jotta palvelu voidaan toteuttaa entistä laadukkaammin.

- Tarvitaan pikaisia toimia, kuten koulutuspolkujen uudelleen miettimistä, aloituspaikkoja ja alan vetovoiman parantamista. Tulisi myös rohkeasti pohtia onko esimerkiksi määritellyt kelpoisuusvaatimukset kaikilta osin tarkoituksenmukaisia. Kunnat eivät pysty ratkaisemaan tätä haastetta omin voimin, summaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme