Kuntanormit murtukoot: Tule mukaan norminmurtajien joukkoon!
Hallitus kuuli kuntia: tällä hallituskaudella kevennetään kuntien toimintaa jäykistäviä normeja. Se tarkoittaa kunnille lisää joustoa toteuttaa asioita paikallisesti parhaalla mahdollisella tavalla!
Mutta mikä normi oikeastaan on? Normeilla tarkoitetaan valtion asettamaa tarkkaa sääntelyä kunnille. Normi on asetus tai lakipykälä, joka kunnan pitää toteuttaa, oli se paikallisesti järkevää tai ei. Usein normi tuo mukanaan erilaista hallintoa ja byrokratiaa, johon pitää käyttää aikaa ja rahaa.
Normit tasapäistävät toimintaa myös silloin kuin ei tarvitsisi: esimerkiksi Helsingin ja Pellon tulee noudattaa samoja normeja, oli se järkevää tai ei. Normit aiheuttavat usein päällekkäistä hallinnollista työtä.
Yksityiskohtaisten normien mukaan toimiminen sitoo resursseja ja se voi olla pois itse asukkaiden kanssa toimimisesta tai palvelun paikallisesta kehittämisestä.
Normit, jotka sääntelevät esimerkiksi henkilöstömitoituksia, eivät ota huomioon todellisuutta, esimerkiksi työvoiman saatavuutta eri puolilla Suomea.
Kun valtio säätää normeja, niiden toteuttamiseen ei aina varmisteta resursseja, vaan usein samalla rahalla pitää aikaan saada enemmän, koska niin on nyt säädetty - oli se realistista tai ei.
Entä mitä normeja tarkalleen ottaen voisi keventää? Murrettavien normien keräämisen hetki on nyt, marras-joulukuussa 2023! Kuntaliitto kutsuu norminkeruuseen jokaista kaupunkia ja kuntaa, sen viranhaltijoita, luottamushenkilöitä ja työntekijöitä.
Kun sääntelyä kevennetään, kuntien on mahdollista toimia entistäkin vaikuttavammin ja taloudellisesti kestävämmin. Ilman toimintaa jäykistäviä normeja kunnat voivat tuottaa paikallisiin tarpeisiin ja resursseihin paremmin vastaavia palveluita.
Samalla kun normeja kevennetään, toivomme mahdollisuuksia kokeilla paikallisia tapoja toteuttaa palveluja. Lakikokeilujen avulla voidaan testata erilaisia palvelujen järjestämis- ja tuottamistapoja.
Tule mukaan norminmurtajien joukkoon! Tunnistetaan yhdessä kuntien toimintaa turhaan säänteleviä normeja. Seuraa norminkeruutamme osoitteessa kuntaliitto.fi/norminmurtajat.
Kutsu kuntaliittolainen kuntaasi normireissulle!
Voit kutsua kuntaliittolaisen kuntaasi keskustelemaan ja auttamaan kevennystä vaativien normien tunnistamisessa! Saavumme normireissulle sinun kuntaasi.
Esitä kutsu normireissulle tai ilmianna toimintaa jäykistävä normi osoitteeseen norminmurtajat@kuntaliitto.fi.
Seuraa some-kanavissa tunnistetta #norminmurtajat
Nostamme esiin marras-joulukuun ajan erilaisia kuntanormeja. Voit seurata norminkeruun etenemistä X:ssä, Facebookissa ja Instagramissa aihetunnisteella #norminmurtajat.
Jos ilmoitat meille oman ehdotuksesi purettavaksi normiksi, voimme nostaa juuri sinun ehdotuksesi mukaan some-kampanjaan.
Kuntapäättäjä Livessä aiheena toimielin- ja johtamisrakenteet
Webinaarissa 6.11. käsitellään kuntien toimielin- ja johtamisrakenteita. Webinaarisarjassa käsitellään kuntien muum muassa päätöksentekoa, demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa.