Kuntien taloustilanne: Niukkuudesta huolimatta rauhalliset tunnelmat
Kuntien talouskehitys on ollut viimeisen vuoden aikana vaisua, sillä verotulot ovat kehittyneet heikosti ja kustannuksia on lisännyt palkankorotusten ohella esimerkiksi yhä korkeammalle kipuava työttömyys. Myös kuntien valtionosuutta on saksittu asteittain nousevilla leikkauksilla.
Tästä huolimatta kuntien talousjohtajien arviot kuntien talouden nykytilanteesta ovat varsin rauhoittavia. Talousjohtajien tunnelmia kysyttiin Kuntaliiton syksyn Talousbarometrissä. Syyskuun alussa toteutettuun kyselyyn vastasi peräti 208 kunnan talousjohtajaa.
Talousjohtajat arvioivat kuntien talouden nykytilaa asteikolla yhdestä kuuteen, jossa yksi on erittäin huono ja kuusi on erittäin hyvä. Peräti 65 prosenttia vastaajista arvioi kuntien talouden nykytilanteen keskiarvon tuntumaan (melko huonoksi tai melko hyväksi). Melko hyväksi taloutensa tilan arvioivien vastaajien osuus nousi kuitenkin aikaisemmista kyselyistä. Kysymyksen keskiarvo 3,4 on samaa tasoa kuin aikaisemmissa syksyn kyselyissä.
Vastaukset hajoavat enemmän, kun talouden tilaa tarkastelee kuntakokoryhmittäin ja alueellisesti. Ehkä hieman yllättäen vahvimmaksi talouden nykytila koettiin kaikista pienimmässä, alle 5 000 asukkaan kuntakokoluokassa. Alueellisesti tunnelmat vaihtelevat enemmän. Kun Kymenlaaksossa maakunnan keskiarvoksi tuli 2,0 (huono) niin Keski-Pohjanmaalla arvio talouden tilasta nousi 4,0 (melko hyvä) asti. Vastausten eroja selittää muun muassa vihreä siirtymä, yleinen suhdanne, kuntien erilainen väestörakenne sekä kuntien omat sopeutustoimet.
Suuret kertaerät väistyvät kuntataloudesta vuonna 2026
Kuntien talouden tilasta on valmistunut kuluvana vuonna tilastotietoja muun muassa Valtiokonttorista. Tuoreet luvut näyttivät huolestuttavalta jo alkuvuonna, eikä kesäkuun lopun tilastot helpota näkymää yhtään. Tammi-kesäkuussa 2026 kuntien ja kuntayhtymien tilikauden tulos putoaa aikaisemmista vuosista selvästi. Nyt tilikauden tulos yltää vain noin 30 miljoonan euron tuntumaan, kun viime vuonna se oli tässä vaiheessa vuotta noin 250 miljoonaa euroa plussalla.
Mistä moinen heikennys? Kyse on tietenkin poikkeuksellisista joihinkin vuosiin ajoittuvista satunnaisista tuloista, jotka viime vuonna kaunistelivat kuntakentän tilikauden tulosta sadoilla miljoonilla euroilla. Kuluvana vuonna tällaiset omaisuuden myynteihin liittyvät kertaerät jäävät pienemmiksi.
Yksittäisten kuntien taloustilanteen tulkintaan liittyy tässä vaiheessa vuotta vielä paljon epävarmuustekijöitä, sillä talouden tilaa voi lyhyellä aikavälillä heilauttaa esimerkiksi yksittäinen verotulojen oikaisu tai vaikkapa lainanlyhennys. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että tänä vuonna kuntien kirjanpidon sekä isoimmat tilikauden tulokset että myös isoimmat miinukset tulevat kohdistumaan suuriin kaupunkeihin. Tulojen ja menojen epätasapainoa pyritään parhaillaan tasapainottamaan laajasti ympäri kuntakenttää, mutta erityisesti isoissa kaupungeissa, esimerkiksi Vantaalla ja Espoossa, käynnistyneissä talouden sopeuttamisohjelmissa.
Myös Tilastokeskus työsti äskettäin valmiiksi ennakkotiedot koko julkisen sektorin kehityksestä tammi-kesäkuussa. Lähes kokonaan valtionhallinnosta muodostuva julkisen sektorin alijäämä on pysynyt noin vuoden päivät ennallaan, noin 4 prosentin suuruusluokassa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Muu julkinen sektori eli sosiaaliturvarahastot ja paikallishallinto, sinnittelee nollan tuntumassa. Kausitasoittamattomat luvut kertovat, että alkuvuoden aikana hyvinvointialueet ovat vahvistaneet puskureitaan. Kuntahallintokin hieman. Myös työeläkelaitosten ylijäämä on kasvanut, koska ne ovat myyneet viime kuukausina kiinteistöomaisuuttaan pois.
Kuntien talouden tilasta saadaan siis hyvin monenlaisia viestejä. Kansantalouden piristynyt vire ja kohonneet BKT-ennusteet kuluvalle vuodelle eivät näy vielä kuntien kukkarossa, vaan kuntien talouden tila on pikemminkin tiukkenemassa. Toisaalta kuntien talousongelmien mittaluokka on todella pieni suhteessa valtion alijäämään. Niin kauan kuin valtiontalouden tasapainottamiseen ei löydetä toimivia lääkkeitä, tämä on kunnille kuitenkin enemmän riski kuin helpotus.