Julkaisun kansi

30 tarinaa kuntajohtamisesta

Tekijät
Jenni Airaksinen (toim.)
Julkaisupäivä
Kuvaus
Suomen Kuntajohtajat ry juhlii tänä vuonna 30-vuotista olemassaoloaan nykymuotoisena yhdistyksenä. Aina kun kuntajohtajat kokoontuvat yhteisille päiville tai seminaareihin, tarinat lentävät, ja erilaisista arjen sattumuksista ja kokemuksista kerrotaan vuolain sanakääntein. Suomen Kuntajohtajat ry:n hallituksessa päätettiin kerätä kaikilta kollegoilta tarinoita kuntajohtamisesta ja niistä syntyi pieni kirjanen.

Julkaisuun on koottu kahdenlaisia tarinoita kuntajohtamisesta. Ensimmäinen osa muodostuu kuntajohtajilta pyydetyistä tarinoista, joissa johtajat esiintyvät omilla nimillään ja jotka ovat johtajien itsensä kirjoittamia tai sanelemia. Toinen osa on poimittu Tampereen yliopistossa 2010-luvulla tehdyistä suurista haastattelututkimuksista, ne ovat siis kuntajohtajien suullisesti tutkijoille kerrottuja tarinoita ja siksi puhekielisiä.
Julkaisupäivä
Tiedoston koko
4,2 Mt
ISBN
978-952-293-900-5
Sivumäärä
32
Kustantaja
Kuntaliitto