Kuvaus
Kuntaliitto, Suomen Kiertovoima KIVO ja Suomen Apteekkariliitto ovat päivittäneet aiemmin julkaisemansa sopimusmallin ja ohjeen lääkejätteiden keräyksestä vuoden 2026 alusta voimaantulevien jätelain muutosten takia. Molemmat on tarkoitettu kuntien ja apteekkien käyttöön. Ohjeessa opastetaan kunnan jätehuoltovastuulle kuuluvien kotitalouksien lääkejätteiden keräyksestä yhteistyössä ja keräyksen lainsäädännöllisistä reunaehdoista, kuten esim. jätelain mukaisiksi kotitalouksiksi luokiteltavista asumismuodoista.
Kunnan jätehuoltovastuuta koskevaa jätelain 32 §:ää on muutettu ja muutos astuu voimaan 1.1.2026 lukien. Jätelain muutos supistaa kunnan jätehuoltovastuuta, mikä vaikuttaa myös lääkejätekeräykseen apteekeissa. Aiemmin käytetystä asumisessa syntyvän jätteen käsitteestä siirrytään käyttämään käsitettä kotitaloudessa syntyvät jätteet ja kunnan vastuulle kuuluvat kotitaloudet on rajattu ns. tavanomaisiin kotitalouksiin eli yksittäisiin omakoti-, rivi- tai kerrostaloissa asuviin henkilöihin, jotka omistavat asunnon tai vuokraavat sitä sekä mökkiläisiin. Esimerkiksi sosiaalipalveluja tuottavissa erillisissä palveluasumisen yksiköissä asuvia henkilöitä, vaikka henkilön ja toiminnanharjoittajan väillä olisi tehty vuokrasopimus, ei katsota kunnan vastuulle kuuluviksi kotitalouksiksi.
Apteekeissa tapahtuva kotitalouksien lääkejätteiden keräys perustuu kuntien ja apteekkien vapaaehtoiseen yhteistyöhön ja toteuttaa kunnan vastuuta lääkejätteiden keräyksestä. Keräyksen edellytyksenä on, että kunta ja apteekki ovat tehneet keskenään sopimuksen lääkejätekeräyksen toteuttamisesta. Kuntien jätelaitokset vastaavat alueillaan sopimusten päivittämistarpeen arvioinnista.

Julkaisupäivä
Tiedoston koko
1,7 Mt
Sivumäärä
14
Kustantaja
Kuntaliitto