
Kuntaliitto työnantajana

Tarjoamme ainutlaatuisen työskentely-ympäristön asiantuntijaorganisaatiossa. Vahvuutenamme on monialainen osaaminen ja kuntien toiminnan ja toimintaedellytysten kokonaisnäkemys.
Kuntaliitossa tehdään merkityksellistä työtä. Kauttamme työntekijät pääsevät aidosti vaikuttamaan paikallisten ja alueellisten yhteisöjen elinvoimaisuuden puolesta. Työntekijämme ajavat kuntien etua, palvelevat kuntia ja toimivat kuntien kehittäjäkumppanina. Asiantuntijamme ovat vahvasti verkostoituneita.
Kuntaliitossa työskentelee noin 140 henkilöä pääosin asiantuntijatehtävissä tarjoten kunnille ja muille sidosryhmille asiantuntijapalveluita ja kehittämisosaamista yhdessä konserniyhtiöidemme kanssa. Asiantuntijan tärkeimmät tehtävät ovat palvelu- ja kehittämistyö sekä kuntien ja koko kunta-alan edunvalvonta. Asiantuntijoiden lisäksi henkilöstöä on myös suunnittelu- ja projektitehtävissä sekä assistenttitehtävissä.
Kuntaliiton monipuoliset työtehtävät ulottuvat useille toimialoille.
Kehitämme työntekijöidemme osaamista
Tarjoamme työntekijöillemme säännöllisesti erilaisia koulutuksia. Panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Järjestämme henkilöstölle sekä sisäistä että ulkopuolista, tarpeisiin soveltuvaa koulutusta.
Tuemme esimiestyötä ja koulutamme heitä säännöllisesti. Kehityskeskustelut järjestetään kerran vuodessa läpi organisaation.
Pidämme huolta hyvinvoinnista
Tarjoamme työntekijöillemme laajan työterveyshuollon ulkopuolisen yhteistyökumppanin toimesta.
Tarjoamme myös erilaisia henkilöstöetuja, joiden avulla haluamme huolehtia henkilöstön työhyvinvoinnista ja työviihtyvyydestä. Tuemme monipuolisesti henkilöstön liikuntaa ja kulttuuria. Kuntaliiton henkilöstöllä on myös oikeus vuokrata omaan käyttöönsä Kuntaliiton hallinnoimia loma-asuntoja.
Kuntaliittolaiset työskentelevät Kuntatalolla
Kuntaliittolaiset pääsevät työskentelemään viihtyisässä parhaillaan remontoitavassa Kuntatalossa. Remontin myötä kuntaliittolaiset ovat saaneet käyttöönsä modernit, avarat ja valoisat työskentelytilat. Kuntatalossa on runsaasti modernilla kokoustekniikalla varustettuja tiloja, ravintola, uima-allastila saunoineen sekä muun muassa kuntosali
Vuonna 1982 rakennetun Kuntatalon on suunnittelut arkkitehtitoimisto Castrén-Jauhiainen-Nuuttila. Talossa toimii Kuntaliitto-konsernin lisäksi erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä. Talossa työskentelee 300–400 henkilöä päivittäin. Lisäksi talo tarjoaa työtilojen lisäksi kokouspalveluja noin 400 vieraalle.
Kuntaliitolla on ollut EU-edunvalvontaa tukeva toimisto Brysselissä vuodesta 1992 alkaen. Brysselissä työskentelee kaksi Kuntaliiton työntekijää.
Avoimet työpaikat
Ilmoitamme avoimista työpaikoista Kuntarekry.fi -sivuston kautta.
Kuntaliitto tarjoaa vuosittain yksittäisiä harjoittelupaikkoja ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille.

Kuntaliitto
Suomen Kuntaliitto on toimialansa edunvalvoja, kehittäjäkumppani sekä korkeatasoisten asiantuntija- ja tietopalvelujen tarjoaja. Kuntaliiton jäseniä ovat Suomen kunnat ja kaupungit.
lateral-image-left
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Palvelemme kuntien henkilöstöä ja luottamushenkilöitä heidän tehtäviinsä liittyvissä asioissa. Neuvontapalveluita varten suosittelemme käyttämään ensisijaisesti neuvontapyyntölomaketta.