Kuluttajaturvallisuusvalvonnan ohjelmaluonnos on laadittu myös tulevalle hallituskaudelle ja Kuntaliitto pitää erittäin tärkeänä, että lopullisessa versiossa korostettaisiin enemmän rakennepoliittisen ohjelman tavoitteita ja esitettäisiin toimenpiteitä valvontavelvoitteiden keventämiseksi sekä maksullisuuden tehostamiseksi.
Kuntaliitto esittää muutamia tarkennuksia kuluttajaturvallisuuden valvontaohjelmaan.
Ohjelmaluonnoksen alussa (1.1 Toimintaympäristö) todetaan, että ”Koska kuluttajaturvallisuuslaki ei sisällä yksityiskohtaisia määräyksiä valvonnan toteuttamisesta, toimintaa kunnissa ohjataan… ” Lauseesta puuttuu ilmeisesti tuo ohjata-verbi? Kuntaliiton näkemyksen mukaisesti, valvontaohjelmilla pyritään antamaan lainsäädäntöä tiukempia vaatimuksia valvonnan mitoittamisesta ja tämä on rakennepoliittisen ohjelman vastaista.
Kuluttajaturvallisuuslaki jättää vastuun toiminnan turvallisuudesta toiminnanharjoittajalle eikä laki aseta kunnan valvontaviranomaiselle edes neuvontavelvollisuutta. Ohjelmassa tuodaankin hyvin esiin, että valvontaviranomaisen resurssit eivät millään riitä kattavaan perinteisen mallin mukaiseen valvontaan, jossa painottuu kohteiden hyvinkin yksityiskohtainen tarkastaminen. Tämä perinteinen valvontamalli on syntynyt valvontaa ohjaavan keskusviraston vaatimuksesta ja keskusviraston tulisi pystyä laatimaan kevyempi malli. Ohjelmaluonnoksessa ehdotetaan että ”Mikäli esimerkiksi tehokkaampi tapa saada useiden kohteiden turvallisuus kuntoon on toiminnanharjoittajien opastaminen perinteisen yksittäisten kohteiden tarkastamisen sijaan, on syytä harkita esimerkiksi yhteistapaamisten järjestämistä. Toiminnanharjoittajia kannattaa ohjata ja neuvoa omavalvonnan toteuttamiseen” (s.6). Eli ohjelmaluonnos kannustaa lakisääteisen valvonnan sijaan järjestämään ohjausta ja neuvontaa, johon laki ei velvoita. Kuntaliiton kanta on, että viranomaisen neuvontavelvoitetta ei voida laajentaa, vaan toimialan on itse kehitettävä turvallisuustasoa nostavaa ohjausta ja neuvontaa. Viranomaisen vähäiset tulisi kohdistaa valvontaan, joka ei kuitenkaan voi olla yksityiskohtaista ja perinteisen mallin mukaista, kaikki kohteet kattavaa. Kuntaliitto pitää myös vaatimuksia valvontaviranomaisen resurssien lisäämisestä epärealistisina (s.10). ”Sekä kunnissa että aluehallintovirastoissa olisi tarvetta lisätä kuluttajaturvallisuusvalvontaan osoitettujen resurssien määrää, jotta lakisääteiset valvontatehtävät pystyttäisiin hoitamaan riittävän tehokkaasti vaarantamatta kuluttajien turvallisuutta valvottavien palveluiden käyttäjinä.” Lause jättää lukijoille sen kuvan, että riittämätön viranomaisvalvonta vaarantaa kuluttajien turvallisuuden. Kuluttajaturvallisuuslain mukaan vastuu palveluiden turvallisuudesta on toiminnanharjoittajille - ei valvontaviranomaisella.
Nyt Tukes on esittänyt kohdekohtaisten tarkastustiheyksien keventämistä joissakin kohteissa (s 15), mutta Tukesin tulisi pohtia vielä enemmän, mitkä vähempiriskiset valvontakohteet voidaan suosiolla jättää säännöllisen ennakkovalvonnan ulkopuolelle. Koska resurssien massiivista lisäämistä ei voida pitää realistisena tavoitteena, valvonnan painopiste tulee siirtymään jälkivalvontaan ja ennakkovalvonnan kattavuus tulee vähenemään tulevaisuudessa.
”Ilmoitusvelvollisuus on ajateltu maksulliseksi” (s 20). Lauseen voinee muuttaa niin, että lain mukaan kunnan tulee periä ilmoituksen käsittelystä maksu, jolla katetaan käsittelystä aiheutuneet kustannukset. Kappale tulisi kokonaisuudessaan muotoilla siten että se kannustaisi perimään kustannukset kattavia maksuja sen sijaan että siinä tuodaan esille maksujen rajaamista.
Kuluttajaturvallisuuden valvontaohjelmaluonnos edellyttää valvontasuunnitelman laatimista teoreettisen valvontatarpeen mukaisesti. Kuntaliiton kanta on, että valvontasuunnitelmissa olisi hyvä näkyä teoreettinen laskennallinen valvontatarve, mutta kuntien on otettava käytettävissä olevat resurssit huomioon suunnitelmassaan. Epärealistiset suunnitelmat eivät vastaa tarkoitustaan. Kuluttajaturvallisuusviraston tulisi edelleen kehittä laskentamallejaan valvontatarpeen suhteen realistisemmiksi, mikäli laskennallista valvontatarvetta halutaan käyttää myös jatkossa. Kuten ohjelmaluonnoksessa todetaan, kuluttajaturvallisuuslaki ei sisällä yksityiskohtaisia määräyksiä valvonnan toteuttamisesta vaan jättää sen kuntien päätettäväksi. Kunta laatii ja hyväksyy kuluttajaturvallisuuden säännöllistä valvontaa koskevan suunnitelman siten, että valvonta on yleisten valvontaa koskevien vaatimusten mukaista ja ehkäisee kulutustavarasta tai kuluttajapalvelusta aiheutuvia terveys- ja omaisuusvaaroja.
SUOMEN KUNTALIITTO
Leena Karessuo
johtaja, alueet ja yhdyskunnat
Tarja Hartikainen
erityisasiantuntija, ympäristöterveys
Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista.
EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.