Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 4.11.2013, Dnro 4217/80/2013, Tuula Kock, Päivi Koivuranta-Vaara, Anu Nemlander, Soile Paahtama, Heikki Punnonen

Kuntaliiton kannanotto audionomien ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen aloittamisesta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta audionomikoulutuksen kehittämiseksi. Nykyisin audionomikoulutusta annetaan ammatillisena erikoistumiskoulutuksena kolmessa ammattikorkeakoulussa. Käytännössä erikoistumiskoulutukseen hakeutuvat sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat, mitä on pidetty potilasturvallisuuden vuoksi välttämättömänä. Kyseisen ammattikunnan edustajat ovat Valviran Terhikki-rekisterissä, ja heihin voidaan kohdistaa ammattihenkilölain mukaisia valvontatoimenpiteitä.

Kuntaliitto tuo myös esille huolestuneisuutensa siitä, että audionominen koulutus nykymuotoisena on poistumassa kokonaan eikä korvaavasta koulutuksesta ole sovittu. Audionomeja tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollossa ja lukumääräinen tarve ei ainakaan vähene tulevaisuudessa vanhusväestön määrän lisääntyessä.

Kuntaliitto kannattaa koulutuksen järjestämistä kahdessa paikassa eri puolilla Suomea, jotta audionomien saatavuus on varmistettu maan eri osissa, eikä keskittymistä audionomien saatavuudessa pääse kehittymään.

Tällä hetkellä audionomien peruskoulutus on sairaan- tai terveydenhoitaja. Kuntaliitto haluaa korostaa, että uuden muotoista audionomien koulutusta suunniteltaessa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että valmistuneiden uusien audionomien koulutus on toteutettu siten,  että jonkin asteinen uudelleen kouluttautumisen mahdollisuus olisi varmistettu ilman, että uusi tutkinto pitäisi suorittaa kokonaan alusta. Audionomin alkuvaiheen opinnot voisivat olla pitkälti samat tai samansuuntaiset kuin muilla esim. sairaanhoitajilla, jolloin opintojen hyväksi luettavuus olisi mahdollista uutta tutkintoa suoritettaessa. Näin ollen joustavuus ja liikkuvuus ammattitutkintojen välillä olisi riittävän suuri. Tämä ei poissulje insinööritieteiden painottamista uudessa audionomikoulutuksessa.

Työryhmä tulee ottamaan tarkemmin kantaa siihen, missä oppilaitoksissa koulutus olisi optimaalista järjestää. Saatavilla tulisi olla sekä sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusosaamista että insinööritieteiden osaamista. Koska opiskelijamäärät ovat pienet – noin 15 opiskelijaa vuodessa – on tärkeää, että voidaan hyödyntää jo olemassa olevaa opetuskapasiteettia, jonka toisaalta tulisi olla korkeatasoista. Näin pienen ryhmän koulutustarpeet huomioiva opetus tulisi koota suuremmasta kokonaisuudesta hyödyntäen mahdollisimman laajasti eri oppilaitoksissa jo tarjolla olevaa alaan liittyvää kurssitarjontaa.

SUOMEN KUNTALIITTO

Tarja Myllärinen
johtaja, sosiaali ja terveys

Anu Nemlander
erityisasiantuntija, tieto- ja talous, tiimin esimies

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme