Lastensuojelun sosiaalityön henkilöstöresurssit

​Sosiaali- ja terveysministeriön asettama lastensuojelun selvitysryhmä on pyytänyt Kuntaliitolta  tiivistä muistiota niistä näkökohdista, jotka lastensuojelun henkilöstöresursseja suunniteltaessa ja ratkaistaessa tulisi ottaa huomioon.

Kuntaliitto haluaa kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin asioihin:

1. Lastensuojelun henkilöstöresurssi Kuntatyönantajien 31.1.2013 valmistuneen selvityksen mukaan.

Kyselyn piirissä oli 85 prosenttia kunnista. Kyselyssä oli ensimmäistä kertaa mukana erillinen kysymys lastensuojelun osalta sosiaalityöntekijöiden, sosiaaliohjaajien ja lähihoitajien (tms. vastaava hoitaja lastensuojelussa) työvoimatilanteesta. Tulosten mukaan lastensuojelussa oli vuonna 2012 kokonaan hoitamatta 11 prosenttia sosiaalityöntekijän vakansseja, 2,5 prosenttia sosiaaliohjaajien vakansseja ja 7,8 prosenttia lähihoitajien vakansseja. Kokonaan hoitamatta olevien vakanssien määrästä oli jo vähennetty ne vakanssit, joihin ei ollut tarvetta palkata ketään. Lastensuojelun työvoimassa on siis kyselyn mukaan vajetta 2,5 prosentista 11,0 prosenttiin. Kuntatyönantajien syksyllä 2012 julkaiseman rekrytointitarvetiedustelun mukaan ongelmat sosiaalityöntekijöiden rekrytoinnissa liittyvät erityisesti hakijoiden puutteeseen.

2. Henkilöstöresurssi Kuntaliiton lastensuojelukyselyn mukaan

Kyselyn piirissä 90,3 prosenttia kaikista kunnista.

Neljäsosassa vastanneista kunnista ei ollut lainkaan käytössä sosiaalityön työpanosta ja hieman yli viidenneksessä sitä oli käytössä vain jonkin verran. Hieman yli puolessa vastanneista kunnista oli kelpoisuusehdot täyttävien sosiaalityöntekijöiden työpanosta käytettävissä melko riittävästi ja 26 prosentissa työpanosta oli tarpeeseen nähden riittävästi käytössä.

Sosiaaliohjauksen työpanosta on melko hyvin tai riittävästi tarpeeseen nähden käytettävissä 68 prosentissa vastanneista kunnista.

3. Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tehtävänjaon toteutumista tulisi edistää

Sosiaaliohjauksen ja sosiaalityön tehtäväjakoa kunnissa tulisi edistää ja muodostaa mahdollisuuksien mukaan sosiaalityöntekijäjohtoisia tiimejä.

Lastensuojelulain toimeenpanokierroksella syksyllä 2007 kuntia ohjattiin toteuttamaan tehtävänjakoa lastensuojelussa Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2007 julkaiseman tehtävärakennesuosituksen mukaisesti. Kuntaliiton lastensuojelukyselyn mukaan osassa kuntia tehtävänjakoa on jo toteutettu, osassa se on kesken ja osassa sitä ei ole vielä aloitettu.

Sosiaaliohjauksen työpanosta tarvittaneen lisää ainakin 1/3:ssa kuntia ja sosiaalityön henkilöstöresurssia tarvitaan lisää arviolta viidenneksessä kuntia. Haasteena ovat pienet kunnat, joissa sosiaalityön resurssi on pelkästään perusturvajohtaja tai yksi sosiaalityöntekijä. Näiden kuntien mahdollisuus selviytyä esimerkiksi lastensuojelulain mukaisesta kiireellisen sijoituksen päätöksenteosta ei ole toimiva. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa tulisi huomioida lastensuojelun järjestämiseen liittyvät kysymykset siten, että lastensuojelupalveluja järjestettäisiin riittävän laajalla väestöpohjalla ja riittävä henkilöstöresurssi voitaisiin näin varmistaa moniammatillisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien resursseilla.

4. Mitoitukset

Mitoitusten toteuttamista lastensuojelun sosiaalityössä vaikeuttaa kuntien hyvin erilaiset tavat organisoida lastensuojelun sosiaalityötä, perheiden erilaiset palvelutarpeet ja toimeentulotukiasioiden organisointi hyvin monella tavalla lastensuojelun asiakasperheiden kanssa tehtävässä työssä.

Hieman yli puolet kunnista (N=298)  on organisoinut lastensuojelun sosiaalityön eriyttämällä sen muusta sosiaalityöstä siten, että samat sosiaalityöntekijät tekevät avohuollon ja sijaishuollon sosiaalityötä. Hieman yli viidennes kunnista on eriyttänyt lastensuojelun sosiaalityön muusta sosiaalityöstä myös avohuollon ja sijaishuollon osalta ja neljännes kunnista tekee yhdennettyä sosiaalityötä.

Yhdennettyä sosiaalityötä toteuttavista kunnista kaksi kolmesta on sisällyttänyt myös lastensuojeluasiakkaiden toimeentulotukiasiat yhdennettyyn työhän ja neljännes kunnista ei ole toiminut näin.

Lastensuojelun sosiaalityön eriyttäneistä kunnista kaksi kolmesta oli organisoinut myös lastensuojelun asiakkaiden toimeentulotukiasiat lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.

Niissä kunnissa, joissa oli erikseen lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä tekevät ja sijaishuollon sosiaalityötä tekevät henkilöt, viidenneksessä avohuollon sosiaalityöntekijät hoitivat myös lastensuojelun asiakasperheiden toimeentuloasiat ja muissa tällä tavalla lastensuojelutyön organisoineissa kunnissa avohuollon sosiaalityöntekijät eivät hoitaneet toimeentulotukiasioita. Ilmeisestikin heidän toimeentulotukiasioitaan hoidettiin kuntien aikuissosiaalityön yksiköissä.

Jälkihuoltoa järjestettiin useilla eri tavoilla. Jälkihuoltoa tehtiin osana aikuissosiaalityötä, osana perusturvaa sosiaaliohjaajien voimin, osana sijaishuoltoa tai avohuoltoa tai sitä varten oli oma yksikkö. Osa kunnista hoiti jälkihuollon pääosin ostopalveluna ja osa omana toimintana ja ostopalveluna.

Kuntien lastensuojelutyötä siis tehdään monilla erilaisilla organisointitavoilla. Tämä tuo omat haasteensa sen arvioimiseen, voidaanko ja tulisiko lastensuojelun sosiaalityöllä olla mitoituksia asiakasmääristä.

Organisointitavan lisäksi on muita tekijöitä, jotka on otettava huomioon henkilöstöresurssin riittävyyttä ja mitoituksia arvioitaessa. Alla esitetyt näkökulmat perustuvat lastensuojelun kuntakyselyn tuloksiin.

4.1. Yhdennetyssä työssä mitoitusten toteuttaminen on pulmallista

• Mitoitukset yhdennettyä työtä tehtäessä on vaikeata määritellä asiakasmäärään perustuvaksi.

• Eri asiakasryhmien tarpeet yhdennetyssä työssä ovat erilaisia ajatellen myös asiakaspäätösten tekoa ja asiakastilanteiden haastavuutta.

• Pienessä kunnassa yksi sosiaalityöntekijä hoitaa kaiken sosiaalityön - miten mitoitetaan?

4.2. Perheiden erilaiset palvelutarpeet vaikuttavat työmäärään

• Asiakasmäärä ei kerro vielä mitään työmäärästä. Asiakasperheiden tilanteet ovat erilaisia. Joskus sosiaalityöntekijällä voi olla asiakkuudessa 50 perhettä, joista 30:n kanssa hän tekee aktiivisesti työtä ja 20:tä tapaa harvakseltaan, joskus akuutissa vaiheessa voi olla 40 perhettä samanaikaisesti.

• Selvitysvaiheessa, huostaanottovaiheessa, sijaishuollossa ja jälkihuollossa olevat perheet vaativat erityyppisen työskentelyn ja työmäärän. Työn kuormittavuuden vaihtelu rauhallisessa suunnitelmallisessa avohuollon vaiheessa olevien ja huostaanottoprosessissa olevien perheiden välillä on suuri. Esimerkiksi selvitysvaiheessa voisi olla 3-5 perhettä kerrallaan, jotta selvittäminen voitaisiin hoitaa huolellisesti ja määräaikojen puitteissa.

• Osassa perheitä on vain yksi lapsi ja jossain jopa 12 lasta. Osassa perheistä lastensuojelun tarpeessa on vain yksi lapsi ja osassa kaikki lapset. Tämä vaikuttaa myös asiakassuunnitelmien ja asiakaspäätösten määrään ja dokumentaatioon.

• Mitoitus on epäjohdonmukainen riippumatta siitä, onko se määritelty lapsia vai perheitä sosiaalityöntekijää kohti.

• Mitoituksissa pitäisi ottaa asiakasmäärän sijasta huomioon työn laatu ja sisältö.

• Sosiaalityöntekijät yleensä kannattavat mitoituksia. Esimiehet ja hallinto eivät kannata varauksettomasti asiakkuuksiin liittyvien määrittelyongelmien vuoksi.

4.3. Miten asiakkaana oleminen määriteltäisiin mitoituksen pohjaksi?

• Mitä tarkoitettaisiin samanaikaisesti asiakkuudessa olemisella? Pitäisi määritellä, mitä sosiaalityöntekijän tulisi vähintään tehdä asiakkaansa kanssa tarkastelujakson aikana, jotta voidaan puhua aktiivisesta asiakkuudesta. Jos sitoviin mitoituksiin mennään, tulee seurantajakson olla riittävän pitkä todellisen kuormittavuuden havaitsemiseksi.

•  On pohdittava tarkemmin asiakkuuden kriteeriä - kuka on asiakas ja illoin asiakkuus loppuu? Lastensuojelulaissa on tarkat säännökset lastensuojelun asiakkuuden alkamisesta mutta ei päättymisestä esimerkiksi avohuollon työskentelyssä. Riskinä on, että asiakkuuksia ei päätetä lastensuojelutarpeen päättyessä, vaan asiakas jää ikäänkuin lastensuojelun seurantaan ilman aktiivisia lastensuojelun tukitoimia. Miten nämä asiakkuudet huomioitaisiin mitoituksissa?

• Kunnissa olevista asiakastietojärjestelmistä asiakkuutta koskeva tieto ei ole helposti saatavissa nykyisessä tilanteessa.

Asiakasmäärä/työntekijä mitoituksen suurin heikkous on kuitenkin se, ettei se takaisi kaikille lastensuojelun asiakkaille ja asiakkaiksi tuleville riittävää sosiaalityön resurssia ja aikaa. Mitoitus helpottaisi yksittäisen sosiaalityöntekijän kuormitusta, mutta kunnille jäisi edelleen se ongelma, mitä tehtäisiin mitoitusten yli jääville asiakkaille. Asiakkaita/työntekijä -mitoitusrakenne on myös hyvin haavoittuva. Sairaslomat ja vuosilomat saattavat pysäyttää työn kokonaan. Sosiaaliohjauksesta ja sosiaalityöstä muodostetut tiimit olisi joustava rakenne, jossa pystyttäisiin keskinäiseen työnjakoon ja toimimaan niissäkin tilanteissa, joissa osa tiimin jäsenistä ei ole töissä.

5. Lopuksi

Kunnissa on resurssivajetta sekä sosiaalityössä että sosiaaliohjauksessa. Ensisijaisesti tulisi tehdä rakenteelliset ratkaisut lastensuojeluntyön järjestämisestä alueilla ja organisoida lastensuojelutyö selkeästi sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen kesken.  Mitoitukset asiakastyölle voidaan laatia sen jälkeen. Tämä liittyy myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistukseen.

Sosiaalityön koulutusta tulee kehittää vastaamaan nykyistä paremmin käytännön sosiaalityön tarpeisiin lisäämällä työssä oppimisen osuutta, muokkaamalla koulutussisältöjä ja tarkastelemalla kelpoisuusehtoja sosiaalihuollon eri tehtäviin.

Asiakastyön mitoittaminen asiakasmäärä/ sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tiimi tulee ottaa tarkasteluun mahdollisuutena mitoittaa asiakastyötä.

Aila Puustinen-Korhonen
erityisasiantuntija
Suomen Kuntaliitto