Lausunto kansaneläkelaitokselle 10.10.2014, Dnro 4240/90/2014, Tuula Kock

Lausunto hammashoidon sairausvakuutuskorvauksista

​Hallituksen vuosien 2014–2017 ja 2015–2018 valtiontalouden kehyspäätösten mukaisesti sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvauksista säästetään yhteensä 75 miljoonaa euroa vuoden 2015 valtion talousarviossa. Säästöistä 32,9 miljoonaa kohdennettaisiin hammashoidon korvauksiin.

Arviolta 2,3 miljoonan euron säästö saataisiin, jos hammaslääkärin suun ja hampaiden tutkimus korvataan kerran joka toinen vuosi, ellei vakuutetun terveydentila edellytä korvausta kerran kalenterivuodessa.  Suuhygienistin ja hammaslääkärin määräyksestä tekemiä terveystarkastuksia korvattaisiin kerran joka toinen vuosi. Kuntaliitto kiinnittää huomiota, että suuhygienistin kohdalla terveydentilan perusteella useammin toteutuva tarkastus ei kuitenkaan oikeuttaisi korvaukseen, vaikka tarve olisi todettu.

Hammaslääkäritaksasta poistettaisiin toimenpiteitä, joiden  korvausohje poikkeaa THL:n suun toimenpideluokituksen soveltamisohjeista tai joiden soveltaminen on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi. Kuntaliitto pitää kannatettavana korvausohjeiden yhtenäistämistä THL:n suun toimenpideluokituksen soveltamisohjeiden kanssa.

Ehdotuksen mukaan muu säästö saataisiin alentamalla suuhygienistin ja hammaslääkärin toimenpidekohtaisia korvaustaksoja sekä poistamalla joitakin toimenpiteitä korvattavien luettelosta. Toimenpidekohtaisia korvaustaksoja alennettaisiin 17–24%. Joidenkin toimenpiteiden kohdalla korvaustaksan aleneminen olisi huomattava 20–30 euroa.  

Korvaustaksojen huomattava aleneminen johtaa asiakkaiden omavastuuosuuksien nousuun ja riskinä voi olla, että hoidot jäävät kesken, mikä näkyy suurempina kustannuksina myöhemmin. Korvaustaksan aleneminen johtaa todennäköisesti asiakkaiden siirtymiseen julkiselle puolelle erityisesti kalliimpien hoitokokonaisuuksien osalta. Rakennepoliittisen ohjelman linjausten mukaan kuntien tehtäviä ja velvoitteita ei pidä lisätä.  Hammashoidon sairausvakuutuskorvausten osin huomattavatkin leikkaukset johtavat kuntien järjestämän palvelun kysynnän kasvuun ja kuntien kustannusten kasvuun vastoin rakennepoliittisen ohjelman tavoitteita. Muilta osin Kuntaliitolla ei ole huomauttamista esityksen sisältöön.

SUOMEN KUNTALIITTO

Tarja Myllärinen
johtaja, sosiaali- ja terveys

Anu Nemlander
erityisasiantuntija
tieto ja talous tiimin esimies 

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää