Liikenne- ja viestintäministeriölle, Dnro 702/03/2017 12.10.2017, Paavo Taipale

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi Euroopan unionin verkko- ja tietoturvadirektiivin täytäntöönpanoon liittyvien lakien muuttamisesta

Yleiset huomiot

Yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisten palveluiden määrittäminen

Luonnoksessa on pitäydytty direktiivissä määritetyissä yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisissä palveluissa, eikä ole katsottu olevan tarpeen kansallisesti asettaa direktiivin velvoitteita muille palveluille. Kuntaliitto pitää valittua toimintatapaa hyvänä.

Muut yleiset huomiot

Luonnoksen perustelutekstissä on eräitä epätarkkuuksia, jotka on tarpeen korjata. Näistä esimerkkeinä mainittakoon luonnoksen sivulla 46 kohdan ”Juomaveden toimittaminen ja jakelu” toisessa kappaleessa oleva kirjaus ”5000 käyttäjälle”, kun pykälätekstiin on kirjattu (kuten tarkoitus on) ”5000 kuutiometriä vuorokaudessa” sekä sivun 48 vastaavan kohdan kirjaus ”vesihuoltolaitoslakiin”, po. ”vesihuoltolakiin”.

Laki vesihuoltolain muuttamisesta

Luonnoksessa esitetään vesihuoltolain muuttamista niin, että lakiin lisättäisiin uusi 15 b §, jonka mukaan vesihuoltolaitoksen, joka toimittaa vettä vähintään 5 000 kuutiometriä vuorokaudessa, olisi ilmoitettava viipymättä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle sellaisesta sen järjestelmiin kohdistuvasta merkittävästä tietoturvallisuuteen liittyvästä häiriöstä, jonka seurauksena talousveden jakelu voi keskeytyä merkittävässä laajuudessa tai talousveden laatuvaatimusten täyttäminen voi merkittävästi vaarantua.

Häiriön merkittävyyden arvioinnissa olisi otettava huomioon erityisesti niiden käyttäjien lukumäärä, joihin häiriö vaikuttaa, poikkeaman kesto sekä maantieteellinen levinneisyys alueella, johon poikkeama vaikuttaa.

Kuntaliiton mielestä ilmoitusvelvollisuuden rajaaminen koskemaan ainoastaan vähintään 5 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa toimittavia vesihuoltolaitoksia on perusteltu.

Vesihuoltolain valvontaviranomaisia ovat kunnan terveydensuojeluviranomainen, kunnan ympäristönsuojeluviranomainen sekä ely-keskus. Vastaavaa valtakunnallista valvontaviranomaista kuin muiden verkko- ja tietoturvadirektiivin soveltamisalaan kuuluvien palvelujen tuottajille on määritetty, ei ole vesihuoltoa säätelevissä laeissa määritetty.

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että myös vesihuoltopalvelujen osalta verkko- ja tietoturvadirektiivin velvoitteiden valvonta säädetään valtakunnallisen viranomaisen tehtäväksi. Koska alalla ei tällaista toimialakohtaista viranomaista ole, tehtävä olisi luontevaa säätää Viestintävirastolle, jolle ehdotetaan muitakin direktiivin toimeenpanoon liittyviä tehtäviä (mm. valvontaviranomainen teleliikennepalvelujen osalta sekä kansallinen yhteyspiste). Lausunnolla olevassa luonnoksessa tämä valvontaviranomaistehtävä vesihuoltopalvelujen osalta on osoitettu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. Sen nykyisenä tehtävänä vesihuoltopalveluihin liittyen on ohjata kunnan terveydensuojeluviranomaista. Valvontaviranomaisena se ei kuitenkaan vesihuollon osalta toimi.

Valvontatehtävän osoittaminen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle luonnoksessa esitetyllä tavalla edellyttäisi lakimuutosta viraston tehtäviin. Sinänsä ei ole tavatonta, että jonkin toimialan yksittäinen (valvonta)tehtävä osoitetaan lailla eri viranomaiselle kuin muut tai pääosa niistä. Kuntaliiton mielestä Viestintävirasto soveltuu paremmin vesihuoltopalvelujen tietoturvaan liittyvien häiriöiden valvontaviranomaiseksi kuin luonnoksessa esitetty Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.

Jarkko Huovinen
johtaja
Alueet ja yhdyskunnat

Lausunnon valmistelija Paavo Taipale
yhdyskuntatekniikan päällikkö

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!