Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle 31.10.2013, Dnro 3914/90/2013, Tommi Eskonen

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi julkisista työvoima- ja yrityspalveluista annetun lain muuttamisesta

Esitysluonnoksessa on luovuttu kesä-elokuussa lausunnolla olleesta ehdotuksesta, jonka perusteella valtakunnalliset työmarkkinajärjestöt voisivat sopia, etteivät meneillään olevat lomautukset, työajan lyhennykset tai irtisanomiset ole este työkokeilun järjestämiselle. Esitysluonnoksessa julkisista työvoima- ja yrityspalveluista annettua lakia esitetään muutettavaksi siten, että siinä täsmennetään tuotannollisista tai taloudellisista syistä tehtyjen irtisanomisten ja lomautusten vaikutusta työkokeilun järjestämiseen ja palkkatuen myöntämiseen. Lisäksi säännöksissä huomioitaisiin myös työnantajan sopimuslain mukainen velvollisuus tarjota työtä palveluksessaan oleville osa-aikatyöntekijöille.

Kuntaliitto viittaa aikaisempaan 1.8.2013 antamaansa lausuntoon (Dnro 2481/90/2013).  Kuntaliiton mukaan työkokeilun järjestämistä koskevien säännösten joustavoittaminen on nykytilanteessa kannatettavaa. Tämän esitysluonnoksen mukainen velvoite tarjota osa-aikatyötä tekeville työtä ennen kuin työkokeilun järjestäminen olisi mahdollista rajaa merkittävästi työttömien työkokeilumahdollisuuksia erityisesti palvelualoilla. Työttömien työllistymisedellytysten parantamiseen ja urasuunnitelmien selkeyttämiseen tähtäävän työkokeilun järjestämisen tulisi kuitenkin olla merkittävästi palkkatuettua työtä joustavampaa.

Kuntaliitto pitää hyvänä palkkatuen käyttömahdollisuuksien laajentamista. Perustukea pienemmän palkkatuen maksaminen voi mahdollistaa osatyökykyisten eläkkeellä olevien henkilöiden työllistymisen osa-aikaisesti palkkatyöhön. Kuntaliitto ei näe esteitä maahanmuuttajien alkukartoitusten hankkimiseen tarvittaessa ulkopuolisena asiantuntija-arviona.

Tavoite suunnata TE-toimistojen resursseja asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeen aitoon arviointiin sekä ratkaisuvaihtoehtojen etsimiseen on oikean suuntainen. Aikaisemman lausuntonsa mukaisesti kuntaliitto on huolestunut työttömien työnhakijoiden henkilökohtaisen työllistymistä tukevan asiantuntijapalvelun riittävyydestä ja saavutettavuudesta. Työnhaun uusimisesta luopumisesta huolimatta työnhakijoille tulee turvata mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun TE-hallinnon asiantuntijoiden kanssa työnhakuunsa liittyvissä asioissa silloin, kun työnhakija itse tuntee siihen tarvetta. Nykytilanteessa tavoitettavuuteen liittyy merkittäviä riskejä ja työnhakijat uhkaavat jäädä ilman tarvitsemiaan lausuntoja, palveluja ja ohjausta. Oikea-aikaisen asiantuntija-avun puute johtaa usein työnhakijan tilanteen mutkistumiseen ja työttömyyden turhaan pitkittymiseen.

SUOMEN KUNTALIITTO

Jarkko Huovinen
Kehityspäällikkö 

Tommi Eskonen
Eritysasiantuntija

tags